Kirsin kulttuurilauantai

Jussilla loppurutistus jo painaa, joten lauantai jatkoi työviikkoa. Ehdimme kuitenkin käväistä kaupungilla yhdessä ennen Jussin töihin menoa. Torstai-illasta asti on ollut haikea fiilis. Toisaalta on mukava palata Suomeen ja nähdä taas ystäviä ja sukulaisia, mutta toisaalta ei vaan haluaisi vielä lähteä. Näissä haikeissa tunnelmissa vaelsin kaupungilla istuen niillä terasseilla, joilla en ollut vielä istunut ja joilla olin aina halunnut istua. Paitsi Otto Wagnerin paviljongin kahvilassa, josta oli tehty ihan ylihintainen snägäri. Sinne en sitten halunnutkaan. Yritin kovasti haistella wieniläistä kaupunkitunnelmaa ja kulttuuria, jota todennäköisesti tulen kaipaamaan useasti.

Sovimme, että käydään Jussin kanssa yhdessä syömässä sitten, kun tulee nälkä. Halusin mennä yhteen tiettyyn ravintolaan, tai ennemminkin sen terassille, jonka ohi olimme kesämme alkumetreillä kävelleet. Se näytti niin ihanan tunnelmalliselta silloin, mutta vaikka nyt ei ollutkaan yhtä pimeä, oli se kapea kuja terassipöytineen oikein mukava paikka istua valoisempaankin aikaan. Ruoka oli oikein hyvää, samoin ravintolan omilta viljelyksiltä tullut viini. Jussi joutui palaamaan takaisin töihin, mutta itse jäin vielä toiselle lasilliselle ihan vaan siksi, että halusin ja vielä pystyin.

Vakaa aikomukseni oli ollut käydä yhdessä tietyssä kahvilassa syömässä yhden mielipiteen mukaan kaupungin parhaita kakkuja ja juomassa jälkkärikahvit, mutta en päässyt kovinkaan kauas, kun jäin kadulle kuuntelemaan neljän nuoren miehen musisointia. Meno oli letkeää ja pojat soittivat hyvin. He kauppasivat myös levyään 10 euron hintaan, mutta suuremman investoinnin sijaan tyydyin antamaan muutaman kolikon kannustukseksi. Jatkoin matkaa, mutta nyt jäin seuraamaan jättimäisten saippuakuplien tekoa ja niistä nauttivia pikkulapsia. Tuommoisia jättisaippuakuplakeppejähän voisi tehdä itse... :) Siinä tovin seistyäni havahduin meidän häämarssimusiikkiin. Ne neljä nuorta miestä olivat jatkaneet soitteloaan. Palasin kuuntelemaan heitä ja lopulta istahdin vieressä olevalle terassille.

Oli tullut jo pimeä ja pojatkin lopettivat soittamisen. Spritzerini nautittuani kuulin matkan päästä sellomusiikkia. Halusin mennä tukemaan tätäkin katutaiteilijaa ja kuuntelin varmasti puolisen tuntia ilman nuotteja soittavaa sellistiä, joka sai valtaisia suosionosoituksia kasvavalta yleisöltään. Siinä kuunnellessani välillä aivan herkistyin. Kun sellisti lopetti, totesin, että ilta on vielä nuori ja lämmin. On siis oiva hetki suunnata Rathausplatzille katsomaan, mitä korkeakulttuuria siellä olisi tänään tarjolla. Jääköön Diglas kakkuineen toiselle kertaa.

Rathausplatz oli täynnä ihmisiä. Ravintolakojuilla kävi kuhina kuin muurahaispesässä ja taustalla kaikui ooppera. Päätin ottaa oluen, mutta yllätin itsenikin villillä valinnallani: banaani-weissbierillä! Kaikki paikat olivat varattuja, joten totesin, että tämän oopperan täytyy olla tosi hyvä ja ainutlaatuinen, niinpä päätin tähyillä itselleni istumapaikkaa ja löysinkin yhden irtopaikan. Osaan kysyä saksaksi, onko paikka vapaa, ja ymmärrän kyllä ja ei vastaukset, mutta tämän rouvan liian pitkästä lauseesta en ymmärtänyt paljoakaan. Ymmärsin kuitenkin sen, että siihen sai istua. Siinä imeskelin makeaa oluttani keltaisella pillillä ja nautin esityksestä. Vasta lopputeksteistä minulle selvisi, mitä oopperaa olin seurannut lähes kaksi tuntia, mutta eihän se sitä kokemusta haitannut. Ymmärtämistä ehkä vähän. Ooppera oli nimeltään Manon.

Ilmaisen ruuan bileet!

Tänään oli taas torstai-illoille vakiintunut iltaohjelma, mutta sitä ennen pääsin tutustumaan kaupungin lapsille tarjoamaan iltapäivätoimintaan Stadtparkissa. Valitettavasti paikalle oli eksynyt vain yksi isä lapsensa kanssa. Olin jo ehtinyt haaveilla oppivani lapsilta uusia juttuja, pelejä ja leikkejä, mutta tällä kertaa jouduimme pelailemaan vain aikuisten kesken. Kokeilin kävellä nuoralla, joka ei ihan sujunut edes tuettuna. Lisäksi tarjolla oli jonglöörauspalloja, krokettipeli ja muuta pihapuuhaa. Pelasimme kaverin kanssa korttia ja rupattelimme mukavia. Illansuussa läksimme kohti WerkzeugHia, baaria/ravintolaa, jossa olemme istuneet jo kaksi edeltävää torstaita. Joka kerta porukka on ollut vähän eri, mutta se on ollut vain hauskaa.

WerkzeugH on mielenkiintoinen baari. Sillä on iso terassi, jossa on monenlaista penkki- ja pöytäviritelmää, puita ja puskia ruukuissa, pieni vaja, lyhtyjä ja muuta pientä tunnelmanluojaa. Sisätiloissa puolestaan on keräilyerä vanhoja sohvia ja sohvapöytiä, joista yksikään ei oikein mätsää minkään kanssa, mutta luovat yhdessä lähes harmonisen kokonaisuuden. Oikein hauska ja viihtyisä paikka tavata ihmisiä. Yksi paikan erikoisuuksista on ilmaisen ruuan bileet. Aina silloin tällöin täysin ennalta ilmoittamatta kokki laittaa tietyn musiikin soimaan ja ilmoittaa, että baarin puolella on ruokaa tarjolla - ilmaiseksi. Ja juuri tänään oli sellainen ilta! :D Vaikka kokilla oli sininen tukka, hänen vatsansa koko viesti hyvästä ruuasta. Tarjolla oli kasvisvaihtoehtokin, joka oli jonkinlaista voileipäkakun näköistä juttua, mutta oma valintani oli jauheliha-chili-muhennos, jonka kanssa sai leipää. Se oli oikein herkkua ja maistui weissbierin kera. Tarjolla oli tovin kuluttua myös kakkua, joka oli uunituore, vielä aivan kuuma luumupiirakka. Ja ai että sekin oli hyvää! Tänään ei tarvinnut ottaa euron juustista mäkkäriltä...

Illan lopuksi oli haikeiden jäähyväisten paikka, sillä näimme muutamia uusia ystäviämme tänään tällä erää viimeisen kerran. Kolmessa kuukaudessa ehtii jo tutustumaan ihmisiin, mutta koska ystävystyminen ottaa aikaa, tuntuu kolme kuukautta liian lyhyeltä ajalta siihen. Aivan kuin kaikki jäisi vähän kesken. Harmittaa lähteä juuri nyt, kun vasta päästiin vauhtiin.

Bambeja ja parasiitteja

Olen koko kesän suunnitellut käyväni Wienin luonnonhistoriallisessa museossa, jossa oli erikoisnäyttely parasiiteista. Tänään oli se päivä, kun vihdoin päätin vierailla siellä. Museo on keskiviikkoisin auki ilta yhdeksään, mutta siitä huolimatta, että lähdin liikkeelle jo klo 13, sain aikaa kulumaan muutamassa kaupassa ja lounaalla niin, että kello olikin yhtäkkiä jo seitsemän. Kyllähän se kaksi tuntia riitti, mutta olisin saanut kulumaan toiset kaksi tuntia, jos olisin jokaisen mineraalin ja fossiilin tai piisamin ja tirpan kohdalla pysähtynyt.

Rakennus ensinnäkin oli uskomaton niin ulkoa kuin sisältä. Täytyy sanoa, että aika hieno paikka ja ne monen sortin karhut ja hirvieläimet vitriineissään oli ihan vaikuttava näky. Ehkä jos olisi aktivistin vikaa, sinne saattaisi kuolla. :) Ensimmäisessä kerroksessa oli pari salillista erilaisia mineraaleja, joita jaksoin katsoa pari hyllyväliä ja sen vitriinin, jossa oli timantit ja muut jalokivet, mutta loput meni niin, että "kivi, kivi, kivi, kivi...". Sama juttu meteoriittien, fossiilien ja biljoonien ruukkujen kanssa.

Alakerrasta löytyivät myös museovierailun odotetuin osio: Parasiten - Life undercover! Näyttely keskittyi lähinnä eläimissä asusteleviin loisiin, mutta seinältä löytyi purkkitolkulla lapamatoja, heisimatoja ynnä muita suoliloisia, joita joku erikoinen tohtorismies oli alkanut keräämään jo 1800-luvulla. Varmaan kiehtovaa... Loisten toimintaa oli havainnollisettu suurennoksin, piirroksin, videoin sekä täytetyin isäntäeläimin. Hieman petyin, miten vähän näyttely hyödynsi mahdollisuuttaan mässäillä sängyssä pesivillä punkeilla tai muilla inhoilla arkielämän salamatkustajilla. Sen sijaan se keskittyi eläinten suolissa ja karvojen suojissa asuviin pikkaraisiin kirppuihin ja matoihin. Mutta yhtä kaikki - ällöttävää ja silti niin kiinnostavaa!

Nämä eivät täällä olleet edes yrittäneet "täyttää" dinosaurusta, kuten Salzburgissa, vaan esille oli laitettu pelkät luurangot. Aika pieniähän ne oli ja jäivät melko vähälle huomiolle, koska ne oli sijoitettu käytävien vitriineihin eikä isoihin saleihin, kuten muut. Yläkerrassa puolestaan oli isoja lasivitriinejä, joista oman kulkusuuntani mukaisesti löytyivät ensin apinat ja muut kädelliset, sitten isot petoeläimet, kuten karhut, leijonat, tiikerit ym. Tämän jälkeen tuli sarvipäät poikineen sekä monenlaista Afrikan eläjää. Neljä salia oli omistettu sadoille linnuille pikkutintistä korppikotkiin. Matelijoita seurasi kalat pienistä isompiin. Haihuoneessa kuului tappajahaista tuttu ääni, jonka lähdettä en pystynyt jäljittämään. Haihuone oli pimeä ja keskellä huonetta sijoitetussa isossa vitriinissä ikään kuin ui isoja erilaisia haikaloja. Lopuksi tuli ravut, öttiäiset ja korallit. Jossain vaiheessa tajusin kulkevani vähän niin kuin väärään suuntaan, mutta samapa tuo. Näin ainakin varmistin näkeväni ne kiinnostavimmat jutut, joihin nyt eivät välttämättä nuo muoviset korallit kuuluneet.

Oli kätevää, kun suurimman osan vitriineistä pystyi kiertämään ja näin näkemään eläimet eri kulmista. Lisäksi täytyy sanoa, että kaloja lukuunottamatta eläimet oli täytetty ja tuunattu oikein taidokkaasti ja vakuuttavasti. Lisäksi tarjonta oli enemmän kuin runsasta ja välillä tuntuikin vähän syylliseltä ohittaa pari hyllyväliä, kun ei vaan ehtinyt eikä enää jaksanut olla jokaisesta pikkulinnusta kiinnostunut. Opiskelijana, vaikkakin yli-ikäisenä sellaisena, pääsin sisään puoleen hintaan eli 5 eurolla ja voin kertoa saaneeni rahoilleni vastinetta. Myös varsin hiljainen ajankohta ilta seitsemästä yhdeksään toi pimenevän illan myötä aivan uuden säväyksen tällaiselle museokierrokselle...

Amazing Race Bratislava

Aamun herätys oli odotetun kankea, mutta ylös päästiin. Lähtö on meillä aina yhtä hidasta, vaikka pakattavaa oli käytännössä passi ja hammasharja. Olimme päättäneet olla yötä, mutta majapaikkaa meillä ei vielä ollut. Haaveet laivamatkasta Tonavaa pitkin olivat kariutuneet siihen, että sunnuntaiaamun laivaan ei enää ollut saanut lippuja. Ehkä sitten paluumatkalle... Ensimmäinen tuska ja angsti tuli siinä, ettemme löytäneet oikeaa juna-asemaa. Täällä on joka-asemalla jotain remppaa ja osa asemista on suljettu. Lopulta kysyimme joltain pojalta neuvoa ja hän ohjasi meitä eteenpäin. No tämäkään asema ei ollut oikea, mutta siellä sentään oli info/lipunmyyntitoimisto, josta meidät ohjattiin oikealle asemalle ja saimme evästeeksi vielä kartan junaradoista. Mitenkään erityisen avuliaaksi ei tätä naikkosta voinut kutsua, mutta matka sentään jatkui. Onneksi noita junia kulkee aika tiheään eikä se harmittunut kuin vain vähän, että asemaseikkailun vuoksi missasimme sen ensimmäisen junan, johon olimme tähdänneet.

Oikea asema löytyi lopulta eikä aikaa seuraavan junan lähtöön jäänyt lainkaan liikaa. Olimme ehtineet aikaisemmin ihmetellä junalippuja, mutta koska lipunmyynnissä oli ihan mahdoton jono, päätimme vain napata ne ainoat järkevät ja todennäköisimmin oikeat liput automaatista ja nousta junaan. Lippu maksoi 14€/hlö ja paljastui meno-paluu-lipuksi, jonka voimassaoloaika oli 4 päivää. Oli siis huomattavasti halvempaa junailla itsensä Itävallasta Slovakiaan kuin matkustaa Itävallan sisällä. Mielenkiintoista! Koska junalippu oli meno-paluu-lippu ja maksettu jo, niin siihen sitten kuopattiin ajatus paluumatkasta laivalla.

Junamatka kesti n. 1,5 tuntia ja taittui joutuen. Päivä oli helteinen ja meillä oli eväät mukana. Kun muut turistit astuivat asemalta bussiin, me lähdimme kävellen suuntaan, jonka olimme bussin kulkusuunnan perusteella päätelleet oikeaksi. Emme siis ihan vielä mahtuneet lounarin karttaan, mutta tiesimme matkaa keskustaan olevan alle kilometrin. Kaupunki yllätti meidät heti siisteydellään ja rakennuksillaan. Olimme odottaneet jotain vähän karumpaa, mutta mitä lähemmäs keskustaa pääsimme, sitä mukavammalta kaupunki näytti. Löysimme turisti-infon ja saimme kartan, jossa oli lista monenlaisista nähtävyyksistä. Seuraavana ohjelmassa oli majapaikan löytäminen. Me emme tarvinneet viiden tähden hotellia Tonavan rannassa, mutta oma huone omalla vessalla oli toivomuslistalla. Saamaamme karttaan oli merkitty hotellit, pensionit ja hostellit, joita lähdimme reippaille katsastamaan. Samalla sitä näki vähän kaupunkia. Ja jos ei löydy mitään mukavaa ja edullista paikkaa, niin meillä oli olemassa varasuunnitelma: Kyjev! Tämä Mikontaloa muistuttava hirvio neuvostoajalta tarjosi huoneita alle 30 euron poljettuun hintaan ja sisustus oli ajan hengen mukainen. Se kuulostikin jo niin kutkuttavan houkuttelevalta, että se oli melkein koettava, mutta jos nyt kuitenkin katsottaisiin nämä muut ensin...

Emme valinneet sitä ylihinnoiteltua pensionia, jonka työntekijän herätimme päiväunilta, vaan jatkoimme matkaa viereiseen hostelliin nimeltä Backpackers. Tämä oli perinteinen reppureissaajan hostelli, joka tarjosi ainoastaan sänkypaikkoja, mutta olisi maksanut vain 20€/sänky sisältäen aamupalan. Mutta niin paljoa ei löytynyt tästä rouvasta retkeilijää. Ja sitä paitsi tämä hostelli oli jo täynnä. Eikä ihme, sillä hinta-laatu-suhde sekä palvelu olivat enemmän kuin kohdillaan! Nälkä, hiki, tuska ja epätoivo kurkkaili jo oman olkapääni yli, mutta Jussi jaksoi hymyillä. Olihan hymyyn aihettakin, sillä saman hostellin baarissa iso slovakialainen oluttuoppi maksoi 1,35€. Nestetankkauksen jälkeen kysäisimme vielä varsin ystävälliseltä respantytöltä, että mistä löydämme kauppoja ja sen sellaista. Hetken rupateltuamme hän halusi vielä yrittää auttaa meitä edullisen yöpaikan löytämisessä. Hän oli jo aikaisemmin selvitellyt vapaiden huoneiden tilannetta läheisistä hostelleista ja nyt hän soitti vielä pariin paikkaan. Hän muisti viihtyisän ja edullisen hostellin ihan kauppakadulta ja rimpautti sinne. Sieltä löytyi yksi vapaa huone, joka oli kolmen hengen huone, mutta saimme sen kahden sänkypaikan hinnalla, kunhan emme vaan käytä kolmannen paikan sänkyä, pyyhettä ja mukia. Huone maksoi yhteensä siis 40€ plus verot 3,30€. :) Ihana respantyttö varasi huoneen meille ja olimme tyytyväisiä ja onnellisia! Siinä oli asiakaspalvelija isolla A:lla! Valtavan suuri kiitos hänelle, sillä hän onnistui viime hetkillä puhaltamaan epätoivon ja mielipahan synkät pilvet kauas pois ja pelasti siten meidän viikonlopun!

Majapaikkamme oli nyt siis City Hostel, joka itse asiassa löytyi meidän lounaristakin. Huone oli oikein siisti ja sisälsi oman pesuhuoneen. Sijainti oli loistava keskustaan ja kauppoihin nähden. Aamupalaa ei ollut tarjolla, mutta lähellä oli monenlaista kahvilaa aamua varten. Alakerrassa olevaa tietokonetta sai käyttää ilmaiseksi. Tämä respantyttö oli ihan mukava, vaikkakin vähän kuivakka. Mutta kyllä hän jo maanantaiaamuna ihan leveästi hymyili. :)

Nyt kun yösija oli valmiina ja laukkuja vähän kevennetty, kävimme ensin päivällisellä turistien suosimassa, mutta Backpackersin respatytönkin suosittelemassa ravintolassa Slovak pub, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan Bratislavan linnaan. Samalla näimme paljon viihtyisiä pikkukatuja, joita verhosi nilkkoja vahvitavat mukulakivet. Iltahämärissä pistäydyimme vielä oluselle pieneen kahvilaan, jonka terassilta seurasimme kaupungin sunnuntai-illan elämää, joka oli viriilimpää kuin Wienissä. Seuraavalle päivälle oli luvassa shoppailua ja paljon kävelyä, joten kunnon yöunet tulisivat tarpeen. Niinpä lähdimme yöpuulle.

Klo 5.30 kuului tälle kesälle outo, mutta Suomen kesistä varsin tuttu ääni. Avoimesta ikkunasta sisään lentäneet näkymättömät verenimijät inisivät korvan juuressa, joten ei muuta kuin kadonneen sääsken metsästys alkakoon. Se on käsittämätöntä, miten ne katoavat kuin pieru Saharaan, kun valot sytyttää. Näen ne sieluni silmin hihittämässä jossain lattian rajassa, kun isot vaaleanpunaiset jättiläiset huitovat rääpät silmissä sanomalehdellä ilmaa. Ei sitten tapettu sääskiä ei, mutta eivät ne sitten enää kyllä häirinneetkään. Olivat kaiketi ehtineet imeä jo.

Maanantaipäivä näytti lupaavan aurinkoiselta luvatusta sateesta huolimatta. Kysyimme nyt jo ihan mukavalta respantytöltä vinkkiä hyvän aamupalapaikan löytämiseksi ja pienen haahuilun jälkeen löysimme slovakialaisen leipomon nimeltään HM Naglreiter. Leipomontädin kanssa yhteiseksi kieleksi löytyi saksa, jota täti osasi meitä varmasti paljon paremmin. Aamupalasanasto löytyi ruotsin kautta koukaten ja lopulta meillä oli tarjottimella kahdessa korissa rouheinen sämpylä, "juustopuikula", tavallinen croisant ja rusinapullacroisant, voita ja marmelaadia sekä kaksi melko tiukkaa kahvia lämmitetyllä maidolla ja runsaalla sokerilla. Palan halusta nähdä sen ihmisen, joka laittaa ne molemmat sokeripussit siihen pieneen kahviin ja juo sen! Valittavana oli siis makea ja suolainen aamupalamenu, joten otimme molemmat ja laitoimme tasan. Yhteensä molemmat menut maksoi 5,60€, joten ei paha hinta. Palvelu oli ystävällistä ja kärsivällistä!

Kaupat olivat aika pitkälle samat kuin täällä Wienissä, samoin alennukset. Jussi löysi aurinkolasit ja puseron. Siinäpä se ostossaldo sitten olikin. Pistäydyimme lounaalle aivan ihanan näköiseen ravintolaan, jonka terassilla olisi istunut vaikka koko päivän. Voin vain kuvitella, kuinka ihanalta se näytti illalla, kun pöydillä olevat kynttilät ja lyhdyt palavat. Huonekalut olivat hyvin sirot, puuta ja metallia, ja tyyliltään vähän maalaisromanttiset. Paikan nimi oli Bistro Petite Provence. Ruoka oli maistuvaa ja itsetehty laventelilimonadi oli ihanaa. Olisi pitänyt vain pysyä tässä tunnelmassa - mutta ei - me lähdimme vielä käymään megasuperhyperideaparkostoskeskuksessa!

Sekin oli erittäin halpa reissu, sillä emme löytäneet sieltä mitään ostettavaa hyvästä yrityksestäni huolimatta. Sen sijaan pistin merkille ne lukuisat yksinäiset miehet ostoskeskuksen penkeillä, jotka istuivat tyhjä katse silmissään ja kauppakassit jaloissaan. Niitä voisi kutsua miesparkeiksi. Ennen sidottiin koirat puistonpenkkeihin tai pyörätelineisiin siksi aikaa, kun mentiin kauppaan. Nyt istutetaan miehet penkkeihin kassivahdeiksi ja pistetään koira käsilaukkuun. Samalla reissulla näin itkevän pikkutytön, jolle suihkulähteen houkutus oli käynyt liian suureksi, mutta joka itsekin märissä housuissaan tajusi, että idea oli ollut huono. Oli silkkaa vääryyttä, että kolme aikuista nuhteli häntä kaiken tämän ikävän keskellä aivan kuin ei olisi ollut jo riittävän kurjaa valmiiksi. Jokainen varmaan tietää sen tunteen, kun ei kaipaa ketään sanomaan, että "mitä mä sanoin". Tämä oli sen tytön sellainen hetki.

Pullahdettuamme ulos tästä hypermarketista, totesimme, että ideapark on ideapark kaikkialla. Lisäksi sää oli kääntynyt pilvisen puolelle ja tuskimpa tultaisiin sateiltakaan säästymään. Löimme junan lukkoon ja päätimme etsiä jonkin illallispaikan. Kaatosateeksi tihenevä sade nopeutti ravintolavalintaamme, mutta tällä kertaa arpa suosi ja "kissapitseria" oli oikein tunnelmallinen ja mukava paikka syödä herkulliset pitsat ja juoda lämpimiksemme lasilliset punaviiniä.

Oli hivenen vaikea arvioida, paljonko aikaa tarvitsisimme siirtymiseen juna-asemalle. Meillä oli liput bussiin, mutta mistä ja miten usein busseja kulkisi, se oli epäselvää. Kissapitserian tarjoilija kertoi bussin, mutta pysäkin löytäminen oli toinen juttu. Bussi oli vähän myöhässä, tai sitten ollaan vaan jo totuttu wieniläiseen täsmällisyyteen. Kiirehän siinä tuli ja loppupäässä piti vaihtaa juoksuaskeliin. Aseman taulusta löytyi nopeasti raide, mutta itse raiteen löytämiseen tarvittiin poliisia. :) Amazing Race Bratislava! Aikaa junan lähtöön minuutti. No onneksi junan kellon mukaan sentään 2, mutta vähän täpärälle veti. Juna oli ihan täysi, mutta onneksi eräs nuoripari oli varannut laukuilleen kaksi paikkaa, joita kukaan muu ei ollut uskaltanut kyseenalaistaa. Mutta eihän täällä suuressa maailmassa laukkuja penkeillä pidetä, joten niinpä meille järjestyi ihan helposti istumapaikat. Sykkeen tasaannuttua loppumatka ei tarjonnut uusia yllätyksiä. Ja hyvä niin.

Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja virkistävä! Tykästyimme molemmat aivan suunnattomasti Bratislavaan, emmekä vieläkään ymmärrä, miksi se on matkakohteena niin aliarvostettu. Se on sympaattinen, edullinen, ystävällinen, viihtyisä, turvallinen pieni suuri kaupunki, joka toimii euroilla ja jossa aivan helposti olisi saanut kulumaan useammankin päivän. Se on täydellinen kohde viikonlopulle, jolta kaipaat leppoisaa kaupunkitunnelmaa, viihtyisiä kahviloita ja terasseja tuikkuineen, mutta et ylimääräistä kilpajuoksua museoiden ja kirkkojen välillä, vaikka niitäkin sieltä löytyy sopiva kourallinen. Suosittelemme Bratislavaa täydellä sydämellä!

Mattimyöhäisten matkatoimistosta päivää!

Olimme suunnitelleet lähtevämme tänä aamuna Bratislavaan, mutta matkanjärjestäjiä laiskotti perjantai-iltana niin, että suunnittelu jäi monelta osin tähän aamuun. Ysin herätys sekä junien ja laivojen aikataulujen tutkiminen kiristi tunnelmaa heti aamusta, joten hetken jahkailun jälkeen päätimme lykätä lähtöä päivällä. Olihan täällä taas maanantai jokin pyhäpäivä eli vapaapäivä. Lisäksi Jussin työkaverit olivat sanoneet, että Bratislava on päivässä nähty. Rauhoitimme aamun, joimme kahvia, käväisimme kaupassa ja päätimme lähteä ihan vain käpsyttelemään rauhassa ja katsoa, minne päädytään.

Jussi kävi "gigantissa" räpläämässä niitä "tabletteja". Itse viivähdin tuokioksi Apple iPad pöydän ääreen ja katsoin, miltä omat Taidesalkkusivuni näytti kyseisessä laitteessa. No hyvältähän tietenkin, vaikka hienot animaatiot eivät toimineetkaan. :) Seuraavaksi jalat veivät meidät yhteen "tossa vois joskus käydä kahvilla" -paikkaan, jossa join kahvin kaikilla herkuilla: suklaakastikkeella, amaretto-liköörillä ja kermavaahdolla. Oli siinä sitä kahviakin. Kahvila on tässä melko lähellä pienen kirkon kupeessa Neustiftgassella ja sen terassilla on oma vanha suihkulähde. Aivan ihana paikka ja ystävällinen tarjoilijasetä. Se täytyy aina mainita, jos sellaisen onnistuu saamaan!

Tässä vaiheessa olin pysähtynyt jo kaksi kertaa lisäämään laastareita orastavien rakkojen paikoille. Näillä kengillä en siis lähde enää kauppaa kauemmas! Päiväretki johdatti meidät MQ:lle, jossa istuimme Leopold Cafen terassille. MQ:lla on aina paljon ihmisiä ja se on hyvin mielenkiintoinen paikka istua iltaa. Parasta on se, että siellä ei välttämättä tarvitse istua terassilla juoden turistihintaisia spritzereitä, vaan mukana voi olla ihan yhtä hyvin omat eväät ja istua voi jollain niistä lukuisista muovisaarekkeista, jos sieltä vapaan paikan löytää. Viihdyimme terassilla aivan iltaan asti ja kun olimme jo matkalla kotiin päin, eräs meidän torstai-illan ystävistämme tuli sattumalta vastaan. Lähdimme vielä hänen matkaansa ja tapasimme lisää tuttuja. Käväisimme kurkkaamassa hetken paikallista yöelämää ja totesimme, ettemme olleet jääneet mistään paitsi. Seura oli kuitenkin hauskaa ja viihdyimme matkassa jonnekin puoli kahteen asti.

Tämän toimiston matkanjärjestäjät ovat välillä vähän huonoja ennakoimaan, joten olimme aika lailla samassa tilanteessa kuin aamulla. Olimme säästäneet suunnittelutuskan iltaan, mutta koska ilta venyikin odotettua pidempään, sama tuska odotti meitä ei-niin-aamuihmisiä sunnuntaiaamuna. Sen verran olimme katsoneet, että koska niitä junia oikein kulkee, joten tiesimme suurin piirtein, koska kellon pitää pirahtaa.

Viikon luontohetki

Belvederen puutarha jäi edellisellä vierailulla näkemättä, joten Jussi teki torstaina tavallista lyhyemmän päivän ja lähdimme puutarhakävellylle. Keskiviikon, melko syksyisen sään jälkeen oli hivenen vaikea uskoa, että pihalla todella olisi 25 astetta lämmintä, mutta olipa onni, etten sitten lähtenyt sillä neuleella!

Puutarha oli kaunis! Ei toki yhtä iso kuin Schönbrunnissa, mutta riitti siinäkin kävelemistä. Altaat, patsaat ja niittymäiset kukkaistutukset sekä rauhalliset ja suojaisat levähdyspaikat tekivät puutarhasta varsin viihtyisän. Prinssi Eugenella oli ollut siellä jopa oma eläintarha leijonineen ja biisoneineen. Kiva! Varsinkin sille leijonalle, kun molemmin puolin oli ollut sijoitettuna pihvi poikineen! Tarkoituksenamme oli ollut kiertää samalla Belvederen kyljessä sijaitseva Wienin yliopiston Botanic Garden, mutta se oli mennytkin oletettua aikaisemmin kiinni. Se nyt sitten jäi seuraavaan kertaan. :)

Seuraavaksi piti keksiä joku ruokapaikka ennen iltaa. Olimme menossa taas istuskelemaan saman seurueen kanssa, jonka kanssa vietimme torstai-iltaa viikko sitten. Hauskoja ja mukavia ihmisiä! Löysimme suositun näköisen italialaisravintolan, jonne päätimme poiketa. Jussi tilasi jotain peruna-muna-gnocheja tai jotain ja itse otin ravintolan omatekoisia ravioleja tulisessa tomaattikastikkeessa. Palvelu oli ripeää ja ystävällistä. Ruoka sen sijaan kuulosti paremmalta kuin maistui. Ei ole helppoa tehdä hyvää ruokaa, joka ei maistuisi Saarioisen eineksille ja saippualle... No mutta se oli ihan hyvää ravintoa eikä jäänyt nälkä! Ehdimme ennen iltatreffejä ottaa viereisestä jäätelöbaarista vähän jälkkäriä. Jussi otti mango- ja vadelma-jogurttijäätelöä. Oma kipponi koostui vanilja-, kookos- ja suklaajäätelöstä, joista viimeksi mainittu oli niin paksua tavaraa, että sitä pystyi melkein jänkkäämään. Maku oli kohdallaan, vaikka koostumus olikin vähän outo omaan suuhun. :) Loppuilta sujui rupatellessa mukavia ja suomikuvaa kohentaessa... :) Erityisen säväyksen iltaan toi melkoisen kookas ja hermostuttavan aktiivinen hämähäkki, joka viritteli verkkojaan Jussin pään yläpuolella. Terassipöytämme sijaitsi nimittäin pienen vajan seinustalla, jonka räystäs tarjosi kodin monenlaiselle öttiäiselle, joista suurinta osaa en onneksi nähnyt. Tarkkaavaisuuteni kyseistä ällötystä kohtaan herätti jonkin verran hilpeyttä itävaltalaisissa tuttavissamme, eikä vakuuttelut "ystävällisestä hämähäkistä" uponnut minuun. :) Kyseinen seurueemme ei-toivottu jäsen ei sitten toteuttanutkaan vikkeläjalkaista hyökkäystään mieheni niskaan, jota se kuitenkin oli suunnitellut koko illan, vaan pysyi lestissään aina loppuun asti - tai ainakin puolille öin, jolloin me jätimme muut jatkamaan iltaa ja vapautimme heidät velvollisuudestaan tiristää keskustelua englanniksi. :) Ehkä näemme taas ensi viikolla!

Monenlaista mietittävää

Alkuviikko sujui vähän ankeammissa säissä, joilla oli vaikutuksensa myös omaan vireystilaan. Miten voi tekemättömyys olla joskus tosi uuvuttavaa? Tänään kuitenkin piristyin sen verran, että lähdin tekemään muutamia tuliais-/lahjahankintoja. Ostosreissulla vierähti 6 tuntia, mutta valitettavasti kaikkia suunniteltuja hankintoja ei ollut enää saatavilla. Joskus vaan pitäisi olla vähemmän harkitsevainen ja tehdä niitä heräteostoksia! No nyt jäi siltä osin luu käteen ja sekös vähän harmitti. Lisäksi oli muuten tosi hankala tehdä kynsilakkaostoksia! Niiden tee-se-itse-rakennekynsien elinkaari oli odotetun pitkä - eli aika lyhyt. Siinä vaiheessa, kun kynnet näyttävät kynsisieneltä, pituus ei yksistään riitä tekemään niistä kauniit! Sama koskee muuten hiuksia! :) No siispä liotin ja rapsutin kynnet irti. Koska olin edelleen Kaisalta saamieni muoti- ja juorulehtien innoittamana oranssin värin pauloissa, halusin punertavan oranssin kynsilakan. Sävyjä oli paljon tarjolla, samoin eri hintaluokan kynsilakkoja. Ei ollut helppoa ei. Mutta onneksi H&M tiesi, mikä maailmalla on IN, ja onnistuin täpärästi säästämään 9 euroa! :D

Ostoskierroksella näkee monenmoista, kun vaan pitää silmät auki ja kehtaa tuijottaa. Mariahilferin katukuvaan mahtuu monenlaista hiihtäjää: ihmetteleviä, kiireisiä, eri ikäisiä ja värisiä - eli monenlaisia. Vastaani huojui tyttö ja poika. Nämä nuoret olivat varmasti alle parikymppisiä, eikä kummankaan jalat enää kantaneet tai silmät tarkentaneet. Tyttö rutisti kirkasta muovipulloa kuin suurinta aarrettaan ja poika tarvitsi tuekseen kävelykepin. Toisessa päässä katua vastaani tuli toinen, iältään vastaava pari, joista pojalla oli mustat aurinkolasit. Kun poika meinasi huojuen kävellä kohti liikennemerkkiä, luulin kauempaa, että kyseessä oli sokea poika, jota tyttö talutti. Ehkä näin saattoi ollakin, mutta heitä ohittaessani huomasin, että sumussa sukelsi tyttökin. Näiden nuorten näkeminen jätti varsin mietteliääksi, sillä vaikka se olisikin "normaali" näky meillä ja muualla - onhan niitä nuoria narkkeja Jyväskylässäkin - on se näky joka kerta yhtä surullinen ja lohduton. 

Ohjelmantäyteinen päivä päättyi elokuvailtaan. Meidän lähellä sijaitsevan pääkirjaston katolla on koko kesän ja syksyn ulkoilmaelokuvateatteri, kaupungin korkein elokuvateatteri :), jonne menimme yhdessä Jussin työkavereiden kanssa. Olimme kyllä nähneet elokuvan "Into the wild" aikaisemmin, mutta se oli aivan yhtä koskettava ja vaikuttava elokuva toisellakin katsomiskerralla. Melkoisen raikas, suorastaan kylmä ilta viritti sopivasti tunnelmaan, sillä elokuva sijoittui suurelta osin Alaskan maisemiin. Olisi saanut olla sukkahousut jalassa!

Puspus, ei vaan The Kiss

Meillä oli nähtävyyksistä jäljellä oikeastaan enää yksi must-kohde: Belvedere. Sunnuntai oli oikein mainio päivä sille. Belvederen sanotaan olevan yksi maailman hienoimmista barokkipalatseista. Se koostuu kahdesta linnasta, ylemmästä ja alemmasta, jonkinlaisesta kasvihuoneesta sekä niiden väliin jäävästä puutarhasta. Aikoinaan se rakennettiin Savoyn prinssi Eugenelle, jonka kuoltua siitä tuli hallitsevan keisarisuvun Habsburgin asunto. Nykyään ylemmässä linnassa eli Oberes Belvederessä on näytillä eri aikakausien taidetta ja sieltä löytyvät mm. Klimtin kuuluisat teokset The Kiss sekä Judith I sekä useita Egon Schielen teoksia. Oli siellä myös yksi Gallen-Kallelan teos, kevät taisi olla nimeltään. Näiden lisäksi löytyi runsas tarjonta mulkosilmäisiä muotokuvia. Valitettavasti melkoisen sinnikäs sade yllätti meidät runsaalla aurinkorasvalla sivellyt turistit, joiden haaveena oli ihastella museon jälkeen puutarhaa, mutta se jääköön nyt toiseen kertaan. Sinne onneksi pääsee ilmaiseksi.

Illalla teimme pitsaa ja pelasimme monta erää paskahousua ja tikkiä uusilla taidepelikorteilla. :)

Tullaan tutuiksi!

Tällä viikolla tapasimme paljon uusia ihmisiä. Keskiviikkona kävimme taas uimassa Alte Donaussa, jossa tapasimme Cathyn ja Andreaksen ystäviä. Meitä pyydettiin saman seurueen kanssa torstai-iltana lasilliselle ja mehän tietysti menimme. Tapasimme taas uusia mukavia ihmisiä, joita toivottavasti ehdimme nähdä vielä uudestaan!

Lauantaina pääsimme vihdoin kuuntelemaan jazzia Hermannin rantabaariin ja ehdimme nähdä melkein alusta asti kaikki Ankeruhr-kellon 12 hahmoa, jotka hitaasti kulkivat kellon etualalla urkumusiikin soidessa. Missasimme vain kolme. :) Illalla Jussin toinen työkaveri oli kutsunut meidät syömään muiden maanmiestensä kanssa, tässä tapauksessa seurueeseemme kuului 5 venäläistä, 2 ukrainalaista ja me. Ilta oli mielenkiintoinen. Siinä kohtaa, missä muut lähtivät juomaan Stadtparkiin vodkaa, me päätimme suunnata kotiin. :)

Oi ihana turhamaisuus!

Tänään oli turhamaisuuksien päivä, sillä olimme Cathyn kanssa keksineet tehdä kotitekoiset akryylikynnet. Kuuden tunnin tuhertamisen jälkeen meillä oli uudet kynnet, toisella vähän pidemmät kuin toisella. Lopputulos oli yllättävän hyvä, vaikka ei ihan mallinsa mukaiset. :) Aine oli vähän haastavaa, sillä emme oikein oivaltaneet, miten sen tulisi toimia. Emme ehkä tiedä sitä vieläkään, mutta hoksasimme kuitenkin jotain. Katsotaan, kuinka nämä kestää...

Olimme saaneet toivomuksesta tuliaisiksi vaasalaisilta Dracula pillereitä, niitä ihania salmiakkikarkkeja. Jussi vei pussin töihin toiveikkaana siitä, että näkisi irvisteleviä ilmeitä. Mutta mitä vielä! Nämä olivat jopa tykänneet niistä! Halvan Salmiakki hävisi Draculapillereille aika lailla 6-0. No oli niistä Halvan Salmiakeista tykännyt ainakin yksi. :)

Eläimiä maalla, vedessä ja ilmassa

Vihdoin odotetut vieraat saapuivat ja kokivat heti monenlaista kulkuvälinettä ensimmäisen aamun iloksi. Pitihän se "possujunakin" kokea heti alkuun, ettei vaan unohdu. Taisin itse olla eniten täpinöissä esittelemässä kaikkea hienoa... :) Ostimme metroaseman leipomosta tuoreita croisantteja, joita pääsimme rauhassa nauttimaan kahvin kanssa. Järkyttävän varhaisen heräämisen kokenut kummipoika simahti aika tehokkaasti ja me ystävykset päivitimme kaikki tärkeimmät kuulumiset. Oli aivan ihanaa, että sille päivittämiselle oli aikaa neljä päivää!

Viikonlopun teema oli melko eläimellinen, sillä kummipojan toivelistalta löytyi Haus des Meeres, Schönbrunnin eläintarha sekä perhostalo Schmetterling Haus. Ensimmäisenä iltana pääsimme todistamaan, miten suureksi valtavan vaaleankeltaisen käärmeen suu voikaan aueta, kun se yrittää nielaista rottaa karvoineen päivineen. Monenlaista pientä ja isompaa kalaa, muurahaista ja hämähäkkiä, pikkulintua ja liskoa oli tarjolla. Haita ja kilpikonnia oltiin odotettu malttamattomana, mutta voisin veikata, että viikonlopun yllättäjät löytyivät nahkasiivistä. Kun vapaana pyrähtelevät lepakot suihkivat aivan pään vierestä, sitä aikuinen nainen tarraa toisen käteen hermostuneen naurun ja kiljumisen siivittämänä. Kummipoika löysi kummitätinsä sylistä turvan ja kohta pian totesimme, että hedelmävadilla keikkuva pikkulepakko oli oikeastaan aika söpö - vähän niin kuin hamsteri, mutta nahkaisilla siivillä.

Perjantaina eläinteema jatkui Schönbrunnin eläintarhassa eli kummipoikaani lainaten "Itävallan Ähtärissä". Eläintarha oli valtava, joten karsimme hirvet ja karhut listalta heti. Niitähän näkee siellä Suomen Ähtärissäkin ja se reittivalinta olisi sitäpaitsi vaatinut toisenkin iltapäivän. Sen sijaan päätimme katsastaa kirahvit, leijonat, virtahevot, pandat, norsut ja mitä niitä nyt oli. Mainioita olivat pingviinit ja jonkinlaiset hylkeet. Tykkäsin itse erityisesti siitä, miten eläintarhassa oli mahdollistettu erilaiset perspektiivit katsella eläimiä: vesialtaiden poikkileikkaukset, tunnelit leijonahäkin ali, pieniä onkaloita lapsille sekä luola lasilattialla hylkeiden altaan päällä. Arttu pääsi myös kiiparoiman eläintarhan leikkipuistossa, joka oli samalla myös eräänlainen kotieläinpuisto, jossa mm. marsut kirmailivat pienessä nurmiaitauksessaan. Henkilökohtaisen kohokohdan löysin sademetsätalosta, jossa tunnelma oli hikinen ja jännittävä. Erityisen jännittäväksi se muuttui eräiden mustien muoviverhojen kohdalla. Ensiraottamisen jälkeen kavahdimme koko seurue taaksepäin, sillä verhon takana oli vain pimeää ja siellä lensi joku... Se oli lepakkoluola. Päätimme ensin kiertää koko luolan, mutta kun olimme jo matkalla toiseen suuntaan, totesin, että eiköhän me nyt vaan mennä! Siinä taisi ylittää itsensä vähän yksi jos toinenkin. Ajattelimme Anun kanssa, että jos meidän edellä oleva nainen vie sinne vauvan, niin kai mekin voidaan sinne mennä. Ja niin me mentiin - jahka olin ensin ottanut Artun syliin ja Anu oli tarttunut käsilaukkuni olkaimeen. Rauhallisesti ja ihan hiljaa pääsimme luolaan, jossa pysähdyimme. Vyötäisilläni melkoisen tiukassa saksiotteessa ollut kummipoikakin uskaltautui avaamaan silmänsä ja jopa ihastelemaan sinisessä valossa suhahtelevia lepakoita, joiden lentämisen tunsi pieninä ilmavirtoina pään molemmin puolin. Hieno kokemus kertakaikkiaan.

Illansuussa pitkään ja hartaasti odotettu kummisetä liittyi vihdoin seuraamme, jonka jälkeen olimme Anun kanssa lähes ilmaa Artulle. :) Kiersimme Schönbrunnin puutarhaa ja puistoa hetken, jonka jälkeen suuntasimme keskustaan iltapalalle. Kotimatkalla näimme kirkkoja ja palatseja iltavalaistuksessaan sekä pysähdyimme nauttimaan katusoittajan kauniista sellomusiikista.

Lauantaina pääsimme Anun kanssa shoppailemaan ihan kaksisteen, kun Jussi lähti Artun kanssa tekniikkamuseoon. Siellä pojat olivat tehneet kuvankäsittelyä ja muuta mielenkiintoista. Museon ja välipalan jälkeen he suunnistivat MQ:lle, jossa Jussi oli ladannut vastaavan kuvankäsittelyohjelman omalle koneelleen. Tämän lisäksi he olivat ajaneet sähköautoradalla ja pelanneet robottijalkapalloa ranskalaisia vastaan - ja voittaneet! Monen tunnin shoppailun jälkeen treffasimme pojat MQ:lla ja lähdimme kohti Prateria, huvipuistoa. Kummastelimme laitteita vierestä, puputimme Langosia, erittäin rasvaista valkosipulileipää, ja suuntasimme kohti pääkohdettamme Riesenradia, vanhaa ja valtavaa maailmanpyörää. Hitaasti ja vaappuen Riesenrad nosti meidät pimenevän kaupungin ylle, josta näkymät olivat hienot.

Illan päätteeksi pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan Rathausin ulkoilmaelokuvateatteriin Carmen-oopperaa. Reporankana kuunteleva Arttu muistutti meitä, niin kuin joka ilta tähän asti, että hän ei ole koskaan valvonut näin myöhään. Mutta kerrankos sitä lomalla vähän valvotaan... :) Nukkumattia ei tarvinnut tänäkään iltana kovin pitkään huudella, sillä kummitädin iltasadun jälkeen meni varmaan taas minuutti, kun poika jo veteli sikeitä.

Sunnuntaina ehdimme nähdä vähän kaupunkia, muutaman kirkon ja hienoja perhosia kauniissa Schmetterling Hausissa. Ennen lähtöä vieraat vietiin schnitselille ja sitten jo kotiin pakkailemaan. Arttu sai "tuliaisensa" etukäteen, kun annoimme Jussin kanssa jännittävän eläinaiheisen kirjan, jonka avulla tutkimusmatkailija Arttu voi jatkossa keksiä uusia, omia eläinlajeja. Saattelimme ihanan viikonlopun jälkeen hyvin haikein mielin vieraat lentokentälle, mutta pianhan me jo tullaan perässä. Sitten taas nähdään!

Unikeonpäivä

Hyvää syntymäpäivää 1-vuotias kummitustyttömme Ella! Etäpusuja ja -halauksia! Otetaan uusintajuhlat, kun kotiudumme täältä.

Tänään on myös unikeonpäivä - ilmankos niin väsyttää... :)

Käytiin Jussin kanssa lounaalla yhdessä niistä "tuossa vois käydä joskus" -paikoista. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat, sillä lounasaika veteli viimeisiään, mutta emme joutuneet suinkaan syömään kaksin. Seuranamme oli ravintolan oma maskotti, leppoisia pappapäiviään viettävä beagle, joka tepsutteli perässämme puutarhaan ja löhöili nurkassa, kunnes tuli pääruuan vuoro. Kanaschnitselin tuoksu sai siihenkin koissuliin eloa ja siitä alkoi herkeämätön nuunaus. Alkuun se istui pöydän päässä ja tuijotti molempia ruskeilla silmillään. Oli siinä toisaalta etunsa, sillä se hätisteli lautasistamme kiinnostuneita ampiaisia pois. Kun Jussin lautanen oli tyhjä, koissu siirtyi pöydän alle ja kohta joku jo tökki reittäni. Kun tökkiminen ei riittänyt, piti huomiota saada aivastelemalla. Kun aivastelullakaan ei irronnut herkkupalaa, hän kävi näyttämässä pöydän päässä, miten hienosti hän osaa istua ainoastaan takajaloillaan. Kun ei tämäkään tuottanut tulosta, hän hipsi takaisin pöydän alle ja lepuutti päätään reidelläni, kunnes tarjoilija haki lautasen pois. Sortumisen paikkoja oli kyllä lukuisia, mutta pysyin lujana. :) Ehkä se toisen piffin loppu päätyy kuitenkin lopulta harmaahapsisen ystävämme ruokakuppiin. Kun lähdimme ravintolasta, ystävämme saatteli meidät ovelle, jonne hän jäi häntä heiluen tuijottamaan. Kotona muka kuulin rapusta Rajakadulta tutun kilinän, jollainen Taavin talutushihnasta kuuluu. Koti-ikävä vai koirakuume? :)

Tänään olisi luvassa vielä vähän siivousta, sillä huomenna saamme aivan erityisiä vieraita. Kummipoika Arttu päsähtää äitinsä Anun kanssa tänne lentokoneella heti aamusta. Loppuviikosta on siis odotettavissa paljon hauskaa ohjelmaa ja aikaisia herätyksiä. Odotamme teitä niin kovasti! :)

Ostomaniaa

Maanantaista ja tiistaista muodostui oikein ostospäivät. Olin saanut Kaisalta kolme hömppälehteä, joissa oli viimeisimmät tähtitaivaan juorut ja muotivinkit. Niiden innoittama keksin, että tarvitsen ehdottomasti pitkän mekon, jotkin kesäiset, ehkä jopa koristeelliset sandaalit, näyttävän bling-sormuksen, uutuuskierrepinnejä ja oranssinpunaista kynsilakkaa. Maanantaina etsin mekkoja ja kiersin vaatekauppoja. Löytyihän sitä yksi kesämekko, jolle odotellaan nyt vain vähän lämpöisempiä päiviä. Tiistaille sain hauskaa shoppailuseuraa Cathysta, joka viettää myös leppoisia lomapäiviä miehensä työskennellessä Jussin kanssa. :) Kengät löytyivät, mutta ei ihan sellaiset, jotka sieluni silmillä näin. Sellaisiakin olisi ollut, jos jalkani olisi ollut kokoa 36 tai 40. Sitten piti vähän punnita hintaa ja käyttömukavuutta. Nekään ei aina esiinny samassa kengässä varsinkaan silloin, jos haluaisi vielä jotain positiivisella tavalla säväyttävää koristusta. Halusin jotkut hömppäsandaalit, mutta kuitenkin sellaiset, joilla voi kävellä. Ostamani sandaalit maksoivat 9,95€, on jotain muovia, varmasti tehty Kiinassa ja todennäköisesti aiheuttavat rakot. Ne oli kuitenkin varteenotettavista vaihtoehdoista tyylikkäimmät ja mukavimmat, mutta kovana kilpailijana olivat kuitenkin eräät 5 euron sandaalit, joissa olisi ollut jotain koristusta, mutta jotka karsiutuivat mukavuusmittelössä.

Cathyn kanssa keksimme, että ostamme tee-se-itse akryylikynsisetin ja vietämme "tyttöjenpäivän" tuukauksen ja viinilasillisten merkeissä. Sellainen päivä olisi luvassa ensi maanantaina. :) Jotenkin mulla on sellainen tunne, että kaikki ei välttämättä mene ihan niin kuin Strömsössä, mutta hauskaa meillä on varmasti.

Nimen juhlaa

Oman nimipäiväni lisäksi tänään juhlittiin muitakin, erityisesti yhden pienokaisen uunituoretta nimeä. Onnea Elvi! Sinun nimesi juhlapäiväksi järjestyi siis 27. kesäkuuta.

Virkistävä vieras Lontoosta

Perjantaina saimme vieraan kaukaa Lontoosta. Vaihdoimme kuulumisia, nautimme spritzereitä ja kävimme syömässä lapiollisen "mättöä", vähintään puolikkaan sian, laudallisen leipää ja paketillisen emmentaalia. Tarjolla olisi ollut myös metreittäin olutta ja makkaraa. Kevyt iltapala siis. En edes halua tietää, mitä kyseinen ravintola tekee niille ruuantähteille, joilla ruokkisi nelihenkisen perheen ja sen naapurit. Lauantaina saattelimme Kaisan bussille, joka oli matkaamassa kohti häähumua. Ihania juhlia koko seurueelle!

Kun nyt kerta olimme kaupungilla, kävimme katsomassa Votiivikirkon sisältä. Se oli todella kaunis, huomattavasti pelkistetympi kuin esimerkiksi Stephansdom, mutta silti siron koristeellinen. Löysimme sattumalta myös toisen, Wienin vanhimman kirkon Ruprechtskirchen vuodelta 1137. Se oli aivan eri maailmasta kuin mikään muu täällä näkemämme kirkko. Se oli pelkistetty ja hyvin pieni kirkko, jossa oli lämmin ja intiimi tunnelma. Kuuntelimme hetken kirkossa harjoittelevia soittajia ja jatkoimme matkaa. Erityisen mielenkiintoinen yksityiskohta oli läpinäkyvä arkku, jossa oli luuranko...

Kino unter Sternen

Tiistai-iltana nautimme kaupungin tarjoamasta Karlplatzin ulkoilmaelokuvateatterista "Kino unter Sternen" sekä elokuvaa edeltävästä paikallisesta musiikkitarjonnasta. Ison valkokankaan eteen oli aseteltu tuoleja, mutta koska neljän hengen seurueellemme ei ollut kaikille paikkoja jäljellä, leiriydyimme monen muun keskelle maahan. Harmi, kun ei sattunut sitä kätevää retkipeittoa mukaan, mutta lämpöisen päivän jälkeen maa oli lämmin ja yllättävän siisti. Ihmiset makoilivat peitoillaan ja söivät eväitään. Välillä joku loikki hakemaan grilliruokaa tai vessaan. Tunnelma oli niin rento ja varsin kotoisa, että se oli kuin yksi valtava olohuone taivasalla.

Elokuva, jota olimme tulleet katsomaan oli nimeltään Jugofilm (1997). Sodan kauheista seurauksista tämä elokuva jätti mietittäväksi sukupolvelta toiselle siirtyvän vihan, joka juurtuu syvälle erottaen ihmisiä, ystäviä, perheitä, jopa perheenjäseniä. Erilainen, ei mikään Hollywood-pätkä. Siksi myös mielenkiintoinen ja maailmankuvaa avartava elokuva.

Kotikemisti Kirsi

Taas alkoi yksi uusi viikko. Jotain tekemistä voisi itselleen kehitellä. Tämän päivän ohjelmassa oli kuitenkin tukan huolto. Lähdin DM:ään ostamaan hiusväriä ja pohdin vielä matkalla, että uskaltaisikohan sitä kokeilla vähän jotain uutta. Haaveilin raidoista. Seisoin värihyllyn edessä, jossa valikoima oli vastaava kuin missä tahansa Sokoksella. Se ei kuitenkaan tuonut helpotusta päätöksen tekoon, sillä kampaajana tiedän, mitä todennäköisimmin tapahtuu, kun yritetään tehdä lähes mustaan tukkaan vaaleampia raitoja. Lisähaasteen heittää se, että maantienharmaa tyvikasvu ja auringon astettain haalistama päällitukka muodostivat "kivan" kontrastin mustan latvan kanssa. Toisaalta ajattelin, että onneksi tämä DM on tässä lähellä, että on sitten helppo hakea paikkausta, jos tukasta tulee täysi susi. Valinta piti tehdä kahden merkin välillä, joiden merkittävin ero oli lähes 5 euroa. Päädyin kuitenkin tuttuun ja tehokkaaksi todettuun vaihtoehtoon. Poly color ei ole pettänyt vielä kertaakaan! :)

Kotona sitten leiriydyin eteisen peilin eteen, vedin hiostavan muovimyssyn päähäni ja aloin nyppiä muovisella koukulla ohuen ohuita tupsuja. Ohuen ohuilla ei voi mennä ihan pahasti pieleen: jos tulee vähän liukuvärjätty malli, niin eipähän erotu liikaa. Monen tunnin puuhastelun jälkeen lopputulos oli yllättävän onnistunut! Raidoista tuli ihmeen tasaiset eikä arvaisi, että latvassa oli vuosien kertymät kaupan tummanruskeaa väriä. Ilme on nyt semmoinen kuparinsävyinen ja kivan kesäinen. Katsellaan tätä nyt hetken.

Illalla pelailimme vähän Jussin kehittelemää sanapeliä yleisimmistä saksan kielen sanoista. Olisihan meillä tuo kirja, jossa olisi monenlaisia kielioppi- ja sanastotehtäviä, mutta kun meillä nyt on tavattu tehdä itte...

Extreme-sunnuntai

Sunnuntain ohjelmassa oli retkeilyä ja reippailua korkeammissa maisemissa. Aamun unet karisivat silmistä viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin teekupissani kärpäsentoukan. Vieläkään en ymmärrä, missä kohdin pussiteen valmistusprosessia kyseinen toukka on joutunut teekuppiini, mutta se oli vain yhden hörpyn päässä vatsastani. Ja vaikka Jussi kuinka yritti sanoa, ettei se toukka selviytyisi mahassa kärpäseksi asti, en voi olla ajattelematta moista iljettävää ajatusta.

No kärpäsällötyksestä virkistyneenä pakkasimme repun ja lähdimme suunnistamaan kohti Kahlenbergin vuorta ja viiniviljelyksiä. Bussin ikkunasta ihastelimme hulppeita taloja sekä näkymiä kaupunkiin ja viinitiluksille. Reittimme oli selvä: näköalaterassin ja näkötornin kautta tiukkaa alamäkeä pieneen heurigen Hirtiin syömään lounasta, jonka jälkeen reippaillen maauimalaan. Maisemat näkötornista olivat tuulen myötävaikutuksella kirjaimellisesti henkeäsalpaavat. Alamäet ja ylämäet puolestaan tarjosivat monipuolista treeniä jalkojen eri lihaksille.

Retken ehdottomasti jännittävimpiin hetkiin kuului ruokailu paikallisella viinitilalla. Paikalliset viinituvat, Heuriger, ovat pieniä pellon keskelle pystytettyjä hökkeleitä, jotka "palvelevat" janoisia ja nälkäisiä kulkijoita. Juomat tilattiin tarjoilijalta, mutta ruoka piti hakea sisältä "buffetista". Buffet oli käytännössä epämääräisen näköisiä patoja ja lautasia kassan takana olevalla pöydällä, josta olisi pitänyt osata valita houkuttelevimmat lajikkeet. Seinällä oli ruoka- ja maustelista, mutta se ei siinä tilanteessa mitenkään erityisesti lämmittänyt. Lisäjännitystä toi se, että kassaneiti/emäntä kieltäytyi alkutekijöiksi puhumasta englantia. Siinä me sitten Jussin kanssa yritimme kovasti ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. :) Jussilla valinta sujui nopeasti, kuten aina, kun taas itse aloin lähinnä panikoitumaan - kuten aina. Kyselin emännältä lautasia viisoen, että mitä tuon on ja mitä tuo on. Vastaukset eivät tuoneet ratkaisua, joten emäntä päätti vähän auttaa. Ymmärsin, että kyseessä olisi jonkinlainen lihapulla hapankaalilla. Se ei kuulostanut ollenkaan pahalta, mutta kun emäntä otti isosta kattilasta kelmuun käärityn valkoisen pallon ja halkaisi sen, aloin vähän epäilemään valintaani. Hän laittoi lautaselle reilusti hapankaalia, lurutti päälle jotain lientä ja tuikkasi lautasen mikroon. Hivenen huvittuneena lähdimme ulos terassille odottelemaan annosta. Jussi oli jo saanut oman liha(läski)viipaleensa hapankaalilla ja perunoilla. Ulkona meitä odotti lasilliset punaviiniä. Jännittävästä ulkonäöstään huolimatta "lihapulla" osoittautui erittäin maukkaaksi. Se oli nimensä mukaisesti lihapulla: pullaa muistuttavan pallon sisällä oli lihahakkelusta, joka todennäköisesti oli sitä samaa tavaraa nahkoineen päivineen, mitä Jussin lautasella oli, mutta yritin olla ajattelematta sitä liikaa. Liemi, joka teki siitä mehukkaan, oli varmasti jotain lihalientä. Kaiken kaikkiaan se maistui aivan Saarioisen kinkkupitsalta, josta oli vain tehty pallo. Oikein onnistunut arpa! Elämystä vähän häiritsi sadanlaiset pörriäispistiäiset, jotka olivat aivan tavattoman kiinnostuneita lautasistamme. Näytimme varmasti pöljiltä vaihtaessamme kolme kertaa pöytää, kun amppareita alkoi kertymään jalkoihimme kolme liian monta. Mutta maisemissa sen sijaan ei ollut valittamista!

Lounaan nautittuamme lähdimme kipuamaan sitä tiukkaa mäkeä takaisin ylös, jota olimme hetki sitten nytyyttäneet alas. Siinä äheltäessä meinasi kyllä vastasyöty lihapulla tulla vastaan. Onneksi loppumatka oli taas alamäkeä kulkiessamme viiniköynnösten väleistä kohti lasten kiljahduksia. Maauimala, jonne olimme matkalla, on kuuluisa huikeista maisemistaan, ja kyllähän niitä kelpasi altaan reunalta ihastella. Toisessa suunnassa siinti Kahlenbergin vuori, kun taas toisessa suunnassa "alhaalla" aukesi kaupunki. Allas ympäryksineen oli tupaten täynnä, mutta olimme niin odottaneet veteen pulahtamista, ettei muita oikein edes huomannut. :) Onnistuimme löytämään nurmikolta retkipeiton mentävän aukon, jossa sitten loikoilimme ja nautimme auringosta ja rantatunnelmasta. Tuuli viilensi alkavaa iltaa mukavasti ja päätimme seitsemän maissa lähteä kotiin päin. Kotona teimme vielä virkistävät rosé-spritzerit.

Ötökkätunnelmissa mietin vielä aamun toukkaa ja muita heinällä liftaafia punkkeja, joita päivän retkellä olimme saattaneet poimia kyytiimme. Minne kaikkialle ne ovat voineetkaan vaeltaa...? Vaikka punkkitarkastuksen jälkeen saldo oli nolla, en silti päässyt ajatuksesta irti. Ja entä jos punkki olisikin löytynyt, niin miten ihmeessä olisin muka pystynyt nukkumaan kaikessa rauhassa aamuun, jotta olisin voinut kipaista hakemassa punkkipinsetit apteekista. En mitenkään. Olisinko antanut punkkiloisen vain imeskellä kaikessa rauhassa pää ihoni alla? Tuskinpa. Pitäisiköhän ihan vaan tulevaisuuden varalle käydä ostamassa sellaiset pinsetit...?

AKH, Jamiroquai ja Paul Anka

Känkkäränkkäaamun jälkeen päivä lähti kuin lähtikin käyntiin ja pääsimme liikenteeseen tuntien säätämisen jälkeen. Alkuperäinen suunnitelma Hermannin rantabaarista ja livejazzista vaihtui huonon tukkapäivän takia 8. ja 9. Bezirkin kaupunkikierrokseen. Reitille mahtui mm. muutama pieni puistoalue, kirkko poikineen, jännittäviä putiikkeja ja kiemurtelevia katuja. Kierroksen pääkohteena oli AKH eli Wienin yliopiston kampusalue, joka on vanhan köyhäinsairaalan aluetta. Nyt se on sairaalan sijaan köyhäinopiskelualue. :D Isoimmalla sisäpihalla oli neljä ravintolaa, joista valitsimme suosituimman silläkin perusteella, että ravintolalla oli oma panimo ja hiiligrilli. Söimme pitkän kaavan mukaan hyvin pitkään. Jussi valitsi pienen annoksen grillattuja ribsejä, jotta voisi ottaa alkupalaksi grillimakkaran. Pieni ribsiannos oli kuitenkin puoli sikaa, joten olisin halunnut nähdä sen ison annoksen! Pelkkä vierestä katsominen sai tuskahien pintaan. Oma alkupalani sisälsi grillattuja, mutta kylmiä kasviksia pestossa ja pääruuaksi otin hampurilaisen bio-pihvillä. :) Oli oikein maukas onnellinen lehmä! Vatsat pullollaan jatkoimme kierroksen loppuun ja tähtäsimme iltahämärän maissa raatihuoneelle, jonka edessä on ulkoilmaelokuvateatteri, jossa näytetään ilmaiseksi monenlaisia musiikkitaltiointeja rockista oopperaan ja balettiin. Illan ohjelma alkoi Jamiroquain livetaltioinnilla "Jamiroquai plays Avo Session Basel", jota seurasi Paul Ankan "Rock Swing Live in Montreal". Olo oli melko epätodellinen, kun istuimme retkipeittoon kääriytyneinä yönsinisen taivaan alla, valaistun raatihuoneen edessä katsomassa jättiscreeniltä tunnelmaltaan ja musiikiltaan loistavia konsertteja.

Ohjelman päätyttyä päätimme ennen kotiin lähtöä kulkea vielä luunvalkoisen ja pitsimäisen Votiivikirkon ohi nähdäksemme sen iltavalaistuksessaan, mutta juuri kun olimme pääsemässä kirkon kohdille, kaupunki päätti vetää töpselin irti klo 24. Jotain jäi siis vielä näkemättä silläkin suunnalla.

Ikea-shopping

Pitäähän sitä joka kesä käväistä Ikeassa - myös Wienissä! Lähdimme bussiseikkailulle kauppalistalla puukko, puuhaarukka, kauha, pikkulusikoita ja bilareita. Teimme alkuun katselukierroksen, kuten tavallisestikin. Wienin Ikea oli aika äkkiä nähty, sillä se oli melko typistetty malli kotimaisesta versiostamme. Kun olimme haalineet kaikki kotiin mukanamme lähtevät tavarat sekä näkkäriä ja puolukkamehua, hakeuduimme kassan kautta lihapullille. Lihapullat olivat aivan yhtä makoisat täälläkin, mutta miksi niihin peruniin oli pitänyt sotkea persiljaa. :b

ImPuls Tanz

Päivä sujui rattoisasti hikoillen ja iltaohjelmaa odotellessa. Olimme menossa katsomaan MQ:n sisäpihalla järjestettävää ilmaista tanssiesitystä, joka avaa jokusen viikon kestävät ImPuls Tanz -tanssiviikot. Esitys oli huikea bollywood-ilotulitus, josta ei puuttunut väriä eikä mystiikkaa. Täytyy sanoa, että olivat melkoisen shown onnistuneet järjestämään! Sehän on selvää, ettei niillä videoklipeillä ja ihanalla puspushalihali-ilottelulla ole mitään tekemistä tavallisen intialaisen arjen kanssa, mutta kuten sanottu, show oli loistava ja sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Ainut asia, mikä vähän harrasi esityksen seuraamista, oli etualalle pakkautuneet pitkät ihmiset, jotka yhdessä alaspäin viertävän pihan kanssa muodostivat ikävän näköesteen. Tutisevin pohkein ja jännittynein niskoin yritin kuikuilla päiden välistä, mutta en suinkaan ollut huonoimmassa asemassa. Vieressäni seisova tyttö näki esitystä ainoastaan kameransa avulla.

Esityksen jälkeen poikkesimme kotimatkalla Das Möbelissä lasillisella. Paikka oli hauska ja erityinen siitä, että kaikki baarin huonekalut ovat myynnissä. Jos tykästyy tuoliinsa, sen voi ostaa kotiin siltä istumalta. :)

Sokeria säästämättä, kaloreista tinkimättä!

Olin saanut sähköpostiin loistavia uutisia koskien syksyä. Siitä riemuissani lähdin etsimään kummitytölle syntymäpäivälahjaa keskustasta. Olin luvannut itselleni myös jäätelöannoksen Zanoni & Zanonissa. Lahja löytyi osittain, mutta shoppailu oli pakko lopettaa tuskastumisen ja nälän vuoksi. Halusin kuitenkin sinne jäätelölle, joten nälkäasia oli hoidettava alta pois. Hetken helpotuksen tarjosi Wiener Würst, nakkikoju. :) Olen tottunut arpomaan mausteiden kohdalla, mutta makkara-arvonta oli ihan uutta. Valitsin turvallisimman näköisen, Frankfurterin, joka oli siis keitetty nakki. Mausteiden kohdalla ei tarvinnut liikaa miettiä, sillä vaihtoehtoina oli sinappi ja ketsuppi. Siinä grillin kylkeen nojaillen nautin hodarin keitetyllä nakilla ja join olutta lasituopista - tyylillä siis. ;)

Vihdoin oli jäätelön vuoro - sokeria säästämättä, kaloreista tinkimättä! Minulle sattui ehkä siirappisin tarjoilija ikinä, jolta eivät imelyydet loppuneet. Hymyilin kohteliaasti, vaikka lirkuttelu ei ihan uponnutkaan tähän paatuneeseen kotirouvaan italiaanon sinnikkäästä yrityksestä huolimatta. :) Tekihän hän vain työtään. Mutta kun hän lopuksi tuumasi, että jäätelö oli ollut yhtä "sweet" kuin minä, tuumasin hänelle, että hän puolestaan on jo vähän liiankin sweet. ;)

Laukkumetsällä

Edelliseltä lauantailta oli jäänyt kaihertamaan yksi pieni käsilaukku, jota lähdimme kuikuilemaan, josko se olisi siellä edelleen. Olihan se, mutta nyt sen oli jo joku mummojen aarteita vaaniva korppikotka löytänyt omalle pöydälleen. En tiedä, paljonko mummu olisi kassistaan pyytänyt viikko sitten, mutta nyt risaisella, mutta vanhalla ja siksi arvokkaalla kassilla oli hintaa 25€. Ei se nyt sinänsä ole paha, mutta olin ajatellut kassille hinnaksi jotain 5 euroa sen surkean kunnon vuoksi. Sai korppikotka pitää haaskansa. Taidan tehdä sellaisen kassin itse jahka täältä kotiudun sorvin ääreen. :)

Kirpputorin jälkeen kävimme MAK-museossa, jonne on lauantaisin vapaa pääsy. Museossa oli tuskaisen kuuma ja meinasi turnauskestävyys loppua ens alkuun. Päätimme nauttia virvokkeet museon kahviossa, mutta meinasimme tippua tuolilta, kun näimme hinnat. Se oli selkeästi kesän kallein pikkulimppari.

Kenkiä ja kaalinpäitä

Tänään päätin lähteä läheiselle torille ostamaan vihanneksia ja hedelmiä sekä mahdollisesti leipää. Ja ihan yksin! Rohkeutta piti kerätä taas lähemmäs kahteen, mutta pääsin kuitenkin lähtemään. Matkalla poikkesin muutamaan megalomaaliseen kenkäkauppaan. Yksi niistä myi ainoastaan korkokenkiä, eikä yhdenkään korko jäänyt alle 6cm. Kokeilin ihan kurispäiten yksiä kenkiä, joissa korko oli varmasti +10cm, enkä pystynyt ottamaan askeltakaan. :) Ja kauppa kuhisi naisia! Viereinen kauppa oli samaa ketjua, mutta tarjosi terveellisempiä vaihtoehtoja naisille sekä kenkiä myös miehille ja lapsille. Hinnat olivat aika houkuttelevia, mutta laadusta voidaan olla montaa mieltä. Tällä laidalla kaupunkia tyylit ja hinnat eroavat melkoisesti Mariahilferistä ydinkeskustasta puhumattakaan. Täällä kengissä pitää olla bling blingiä ja mielellään vielä parilla, kolmella ruusukkeella höystettynä. Jos on vielä helmiä ja jonkinlaista kirjontaa, mielellään runsaissa eri väreissä, sitä paremmat. En oikein löytänyt itselleni sandaaleja... Yhdessä kaupassa oli kaikki ballerinat 10-12€. Kotona olisin sortunut varmasti! Olisin etsinyt hyllystä kengät - ehkä jopa kahdet - vaikka väkisin, kun sai niin halvalla! Mutta täällä olen kumman saita, tavallistakin nuukempi. Johtuukohan se siitä, että laukussa on tilaa hyvin rajoitetusti, joten ostokset tulee harkita erityisellä tarkkuudella. Tiedän, etten kuitenkaan malta jättää tänne mitään. Tai sitten se johtuu siitä, että käteisellä maksaessa näkee sen kuluvan rahan toisella tavalla kuin kortilla ostaessa. Kun en varsinaisesti tarvinnut ballerinoja, kun nämä 5 vuotta vanhat on vielä ihan hyvät, niin en sitten edes vakavasti harkinnut yksiäkään. Ostan vaikka ensi kesänä taas sellaiset, jotka kestää seuraavat 5 vuotta. Sitä on oppinut vuosien saatossa tuntemaan jalkansa, joten on ihan turha ajatellakaan kenkiä, joissa on jotain muovisia remmejä tai ihme virityksiä varpaiden välissä. Kenkä, joka jännästi painaa jo kaupassa, tekee sitä joka askeleella aina ja ikuisesti - ja jää käyttämättä.

Pääsin lopulta torille. Olin varautunut repulla ja parilla muovipussilla. Kotona oli kirjoittanut muutaman avainsanan paperille, jos vaikka tarvitsisin asiaan kuuluvaa sanastoa. Tottakai tori piti kulkea ensin päästä päähän hintavertailun vuoksi. En ostanut vesimelonia siitä kojusta, jossa poika PUHALSI kärpäsiä pois ennen kelmun laittamista, vaan siitä, jossa mies oli ihan äskettäin halkaissut lohkoja kokonaisesta melonista eikä puhallellut niitä. Kilo maksoi 59 senttiä. Sitten ostin ihanalta papalta kananmunia omalla sujuvalla englantisaksallani. 10 munaa maksoi euron. Jouduin ostamaan nyrpeältä mieheltä punasipuleita, koska muilla ei niitä ollut. Leivän kipaisin hakemassa torin reunalla olevasta leipomosta. Oliivileipä maksoi 1,30€. Torin alkupäässä oli iltapäiväale. :) Olin pistänyt jo edellisellä kerralla merkille, että parissa ensimmäisessä kojussa oli kattavin valikoima hedelmiä ja vihanneksia sekä loppupäätä edullisemmat hinnat. Ostin auringon mehevöittämiä luumuja sekä banaaneja. Kojussa oli kaikki euron per kilo. Banaaneista se oli hyvä hinta, luumuista en osaa sanoa, mutta kai se oli ihan hyvä, kun "asiantuntijan" näköinen tumma mieskin osti niitä varmistaessaan vielä hintaa. 6 banaania ja 5 luumua maksoivat yhteensä 1€. Viereisestä vihannespainotteisesta kojusta ostin ison kerän salaattia, 3 terttutomaattia ja yhden paprikan yhteishintaan 1,70€.

Kun olen ostoksilla kaupassa ja etenkin torilla, olen usein ihan hukassa tuotteiden kanssa. En aina tiedä, mitä mikäkin on tai mistä ja mitä kannattaa ostaa. Erinomainen taktiikka on seurata paikallisia ostoksillaan, mutta toki sillä tavalla hienovaraisesti kuikuillen ja pälyillen. Torilla ostan sieltä, missä käy kovin kuhina ja ostan samoja asioita, joita paikallisetkin. Luumukopalla kävi kuhina, joten minäkin ostin luumuja. Kauppareissut saattavat kestää tunnin, toisinaan kaksi, mutta minullahan ei ole minnekään kiire.

Rytinä on rytinää myös saksaksi

Sovimme lounastreffit ja kävimme samalla katsastamassa Julian suositteleman Carlan, joka oli kierrätyskeskus-kirpputori. Tavaraa oli valtavasti: oli astioita, elektroniikkaa, huonekaluja ja jonkin verran vaatteita. Hintojen edullisuudesta ei oikein osannut sanoa mitään, koska kaikkia tavaroita ei oltu hinnoiteltu kovinkaan selkeästi. Mitään ei jäänyt käteen, joten poistuimme lounaalle Poin of Saleen, jossa söimme maittavan Mittagsmenuun. Siitä Jussi palasi töihin ja Kirsi lähti humputtelemaan kaikessa rauhassa keskustaan ja söi kuuluisassa Zanoni & Zanoni gelateriassa jäätelöannoksen, josta ei kaloreita puuttunut. Illalla olimme menossa katsomaan elokuvaa Gasometerissä, vanhassa kaasusäiliössä, sijaitsevaan elokuvateatteriin - saksaksi dubattuna tietenkin! Transformers 3 3D:nä tarjosi aivan yhtä paljon räiskettä ja rytinää kielestä viis. Paljoa emme ymmärtäneet, mutta tuskimpa jäimme paljosta paitsi. :)

Taas yksi museopäivä

Sää ei ollut järin hyvä, vaan ulkona tuuli niin että päät melkein irtosivat eikä sateen mahdollisuuttakaan oltu täysin suljettu ulos. Sää muutenkin tuntuu vaihtelevan täällä Wienissä ilmiömäisen nopeasti. Puoli tuntia sitten ollut tuskaisen kuuma helle saattaa yht'äkkiä vaihtua myrskyyn ja kymmenen asteen kieppeille putoavaan lämpötilaan. Ei mikään ihme, ettei säätiedotukset tunnu oikein pitävän paikkaansa. Ei edes seuraavalle päivälle.

Koska oli kuun ensimmäinen sunnuntai, tiesimme, että Wien-museoon oli vapaa pääsy. Päätimme siis suunnistaa sinne. Museossa oli kaikkea esineistöä ja taidetta Wienin historiasta. Osa teksteistä oli jopa englanniksi, joskin nähtävää oli niin monessa kerroksessa, ettei plakaatteja oikein jaksanut lukea. Hienointa museossa olivat yli satavuotiaat (isot) pienoismallit ydinkeskustasta ja lavastetut huoneet. Esihistoriallisen ajan ystävänä pidin myös varhaista esineistöä esittelevästä näyttelystä. Lisäksi näytillä oli haarniskoja ja taidetta.

Possujunassa ompi tunnelmaa...

Palasimme Karlsplatzilta kotiin vanhalla raitiovaunulla, joita Kirsi kutsuu "possujuniksi". Niillä matkanteko on hauskaa ja samalla näkee enemmän kaupunkiakin kuin maanalaisella matkustaessa.

Vieraita pohjolasta

Keskiviikkona haimme lentokentältä juuri laskeutuneet vieraamme ja puksuttelimme junalla kotia kohti. Saimme tuliaisiksi kuohuvaa, kahvia ja kengät, joita jalkani olivat ikävöineet. Veimme matkasta uupuneet vieraamme syömään läheiseen italialaiseen ravintolaan I terroniin.

Torstai oli varsinainen kaupunkipäivä, johon kuului visiitit Karlskircheen ja Stephansdomiin sekä vaate- ja kenkäkauppoihin. Lounaan söimme Hidden kitchenissä, jonne Jussikin saapui työn keskeltä. Aamu oli auennut helteisenä, mutta iltapäivällä hurja tuuli pudotti lämpötilan +30 asteesta iltapäivän +15 asteeseen. Vaikka ilta näytti sään puolesta melko synkältä, päätimme kuitenkin lähteä nauttimaan ilmaiskonsertista MQ:lle. Iltapalaksi napattiin snägäriltä nuudelia sekä reilut hodarit.

Perjantaina vietimme päivän Schönbrunnissa, jossa ihastelimme valtavaa puistoa, hulppeaa palatsia ja puutarhan kukkaloistoa. Sukelsimme myös labyrintin syövereihin. Kotimatkalla poikkesimme schnitzelille Lounarin suosittelemaan perinteiseen Beisliin. Jostain syystä en valinnut schnitzeliä, vaikka ei n. 200 grammaa paneroitua emmentaalia sekään ollut kovin kevyt vaihtoehto. Kyllä taas sulateltiin...

Lauantaina veimme vieraat haistelemaan kirpputoritunnelmaa Naschmarktille. Kauppakiintiökin oli vielä avoin. Lounas nautittiin keskustan kahvilassa, jonka jälkeen uppouduimme taiteen maailmaan Leopold-museossa. Iltapalalle menimme Kolariin, joka ei harmiksemme ollut vielä lounasaikaan auki. Vatsat sopivasti täynnä Helena ja Sinikka lähtivät jo hotellille, kun me loput jatkoimme kohti Sommerstagea ja illan ilmaista jazz-keikkaa. Ilta oli sen verran viileä, että olimme kotona jo ennen kymmentä.

Sunnuntaiaamuna hyvästelimme vieraamme, jotka olivat junamatkan sijaan valinneet taksikuljetuksen kentälle. Miksi ihmeessä? :) Vaikka viikonlopun museo- ja kävelysaldo oli varsin kiitettävä, hyödynsimme kuitenkin vielä Wien Museumin ilmaispäivää.

Tonavan väärällä puolella

Tänään oli jännittävä päivä, sillä päätin lähteä yksin seikkailemaan Floridsdorfiin. Siellä oli Interspar-kauppa, jossa oli lakanoita halvalla. Sinne piti mennä ensin bussilla 48A keskustaan, vaihtaa ratikkaan nro 1, jossa koin lipuntarkastajat, ja vielä vaihtaa toiseen ratikkaan nro 31. Sillä sitten köröttelin perille asti Franz-Jonas-Platzille. No ne Intersparin lakanat oli ihan maailman kamalinta materiaalia, samanlaista kuin "voileeverhot", joten päätin jättää ne sinne. Sen sijaan ostin retkipeiton, jossa oli muovitettu alusta, jollainen on kätevä, ja päältä se oli jotain fleesen tyyppistä. Varmasti hiostavaa, mutta saa nyt luvan kelvata.

Päätin tulla takaisin samaa reittiä, vaikka metro olisi ollut varmasti helpompi. Matkalla oli iso Hofer, jossa muistin olevan jokin tarjous lakanoista, joten jopa itsenikin yllättäen jäin pois siinä kohdilla ja kipaisin ostoksille. Ostin sieltä myös aluslakanan, vaikka se olikin vähän tyyriimpi. Olisihan sitä toisaalta passannut sellainen Intersparin muutaman euron froteelakanakin, joka siellä ollessa ei houkuttanut pätkääkään, mutta en katsonut enää mielekkääksi ajella takaisin. Ainahan sitä jossain on joku tosi halvalla ja harmittaa, että maksoi itse paljon enemmän, mutta onko se sitten aina sen väärtti, että lähtee etsimään jotain kauppaa jostain kartan reunalta muutaman euron takia.

Palasin takaisin sille pysäkille, jossa jäin pois ja osasin tulla aina ihan kotiin asti. Pari kertaa pääsin "possujunalla" eli sellaisella vanhalla ratikalla, joka on ihan vauhdikas ja jännittävä vekotin. Kotona odotti postilaatikossa oikein meille tullut kirje! :)

Viikonlopun ajan täällä on ilmainen kesäfestivaali Donauinselfest, jonne pitää mennä ainakin huomenna, jos ei tänään jaksa. Siellä on monenlaista esiintyjää, joista suurin osa on paikallisia "Eläkeläisiä", mutta on täällä sitten kuitenkin esmes Europe, jolla on ainakin yksi tuttu biisi. Varmasti on juhlatunnelmaa ja paljon snägärikojuja!

"Rannalle, sannalle..."

Tänään on taas jokin pyhäpäivä. Jussi yritti kuitenkin käväistä töissä, mutta siellä oli ollut ovet lukossa, joten hänkin joutui pitämään vapaapäivän... Lähdimme iltapäivästä kaupungille, vaikka taivas näyttikin hivenen tummalta. Otimme bussin ja ajelimme kanavan rantaan. Kanavan varrella oli monenlaista taidetta, myös ihan myynnissä olevaa sellaista. Täällä Wienissä ei ole kovin montaa uimarantaa, sillä ainut joki on Tonava eikä järviä ole. Sen sijaan täällä on maauimaloita ja kylpylöitä sekä "hiekkarantoja" ilman vettä. Kanavan varrella oli useita kahviloita ja baareja, joiden yhteydessä oli matalia hiekkalaatikkoja, joissa oli kankaisia rantatuoleja. Niissä ihmiset loikoilivat ja nauttivat drinksujaan. Erityisen houkuttelevalta näytti vastarannalla siintävä rantabaari aurinkovarjoineen, jonne lähdimme suunnistamaan.

Aurinkoisia ilmeitä, mutta ei aurinkoa

 Siellä oli iso hiekkakenttä, Dj, runsaasti tuoleja ja varjoja - sekä ihmisiä. Jussi otti oluen ja minä tilasin "sellaisen oranssin juoman, jollaista kaikki muutkin juovat". Sain jonkinlaisen omenakatkeron ja valkoviinin sekoituksen, joka oli ihan raikas - ja oranssi. Jokaisesta juomasta piti maksaa 50 sentin pantti, jonka sai takaisin, kun palautti ehjän pullonsa tai lasinsa. Kätevää! Ei ollut lasinsiruja tai tyhjiä pulloja lojumassa, sillä vaikka omasi jättäisitkin, niin aina on joku rahanahne, jolle pullosi pantti on aarre. Istuimme ja nautiskelimme tunnelmasta, kunnes sadepilvet ajoivat meidät jatkamaan matkaa. Hetken sateista kaupunkia tutkailtuamme päätimme ottaa ratikan kohti Dr.-Karl-Renner-Ringiä, josta olimme päättäneet ottaa paikallisten tapaan kebabit ja syödä ne lennossa. Itse jatkoin vielä tosi-paikalliseen tapaan kebabin perän mutustamista ratikassa matkalla kotiin.

Olemme Jussin kanssa jo monesti ihmetelleet, miten täällä on joka paikassa todella siistiä. Erityinen huomio on kiinnittynyt kaikkiin julkisiin vessoihin esimerkiksi juna-asemilla ja junissa. Myös ravintoloissa sekä tuolla rantabaarissa, mikä ei siis ollut mitenkään rajattu alue, on ollut hyvin siistit vessat. Mutta myös itse asemat ovat olleet siistejä niin roskista kuin "roskasakista". Jotain hörhöjä aina liikkuu metroissa, mutta yleisesti ottaen täällä ei paljoa ammattijuhlijoita nurkissa norkoile.

Kaasuvaivoja

Päivällä lähdin Mariahilfer Straßelle vähän alennusmyyntejä tarkastamaan. Kauppoja on joka oksalla, mutta ongelmaksi muodostuu se, etten tiedä, mihin kannattaa nenänsä työntää. Onhan täälläkin tutut H&M ja Vero Moda, mutta jotkut liikkeet ovat sellaisia design-liikkeitä, joiden hintalapuissa on pilkkuvirhe. Kiersin ja katselin, mutta en ostanut mitään.

Illaksi olimme sopineet treffit Stephansplatzille, sillä olimme menossa syömään Jussin työkaverin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Sitä ennen olin ehtinyt saada paniikin aikaiseksi, sillä meille ei kotiin tullutkaan lämmintä vettä. Lähdön päälle kysyin naapurin rouvalta, olisiko heillä mahdollisesti sama ongelma, mutta ei kuulemma ollut. No onneksi myöhemmin illalla Jussi sai vettä lämmittävän kaasuhärpäkkeen toimimaan. Siinä oli ollut vain jokin "häiriö" ja se oli sammunut.

Ravintola, jonne menimme, oli ihan keskustassa ja nimeltään Kolar. Annoksia oli valittavissa moneen makuun, mutta kaikki olivat periaatteeltaan samanlaisia eli kahden pitsapohjaa muistuttavan lätyn välissä oli jokin täyte. Annos muistutti paljon pitaleipää ja valittavissa oli iso tai pieni "lätty". Hinnat vaihtelivat 5 eurosta 7 euroon. Ravintola oli hyvin suosittu eikä ihme, sillä ruoka oli parempaa kuin pitsa, mutta silti idealtaan samankaltainen: rento ja edullinen. Seurakin oli mitä mainioin, vaikka oma englanti kaipaakin vielä lisää käytännön harjoitusta, sillä välillä tökkii niin kielioppi kuin sanastokin. :)

Ennakointia

Viikonloppu tuli käveltyä ja ihmeteltyä maisemia niin, että niskat väsyivät. Tänään oli hyvä päivä päivittää blogia ja huilata, vaikka lämmin sää vähän houkuttelikin ulos. Kirjoittamisessa vierähti useampi tunti ja välillä ehti lukea sähköposteja ja semmoista. Nettikin toimi täysillä, joten eihän sitä olisi malttanut pois laittaakaan. Huomenna mennään ulos syömään Jussin työkaverin ja hänen vaimokkeensa kanssa. Jussi tuntee vaimonsa niin hyvin, että oli päättänyt ennakoiden laittaa huomisen ravintolan ruokalistan sähköpostitse, jotta voin tutustua siihen etukäteen. Ei huono idea ottaen huomioon, että listalla oli saman ruuan eri variaatioita varmasti pitkälti kolmatta kymmentä. Kirjoitin lapulle kaikki hyvältä kuulostavat, josta lähdin huonompi - parempi -periaatteella eliminoimaan vaihtoehtoja. Nyt on enää jäljellä kolmen kärki ilman paremmuusjärjestystä... Katsotaan vaan, niin esivalmisteluista huolimatta olen taas viimeinen, joka jahkaa ruokiensa kanssa. Miten se päättäminen voikin olla toisille niin vaikeaa?

Viikonloppu Salzburgissa

Kello herätti aivan liian aikaisin... Ei auttanut muu kuin kammeta ylös tikut silmissä. Tästä junasta ei sopinut myöhästyä. Meillä oli onneksi hyvin rauhallinen aamu, sillä eväät oli valmisteltu ja pakkaaminen hoidettu valmiiksi jo illalla. Pääsimme hyvissä ajoin matkaan ja kävelimme Westbahnhofille, josta juna lähti klo 6.10. Odotimme jotain kolisevaa ja tärisevää vanhaa junaa ällöttävine vessoineen, mutta saimme yllättyä! Juna vastasi VR:n IC-junaa ja peittosi sen olemalla - ja pysymällä - aikataulussa. Asemia oli jotain tuhatsata, sillä juna pysähteli parhaimmillaan 4 minuutin välein. Selvisi siis syykin siihen, miksi näillä junilla matkanteko kestää 6 tuntia. No saimmepa nauttia maisemista koko rahan edestä! Vaihtoja meillä oli 2, joista toiseen oli aikaa 3 ja toiseen 40 minuuttia. Ensimmäisen epäonnistumisen varalle meillä oli suunnitelma B, joka sisälsi St. Valentin - Linz siirtymän ajamisen nopeammalla junalla. Tuota varasuunnitelmaa ei onneksi tarvittu, ja toisella vaihdolla nautimme kahvit viihtyisässä leipomossa Linz/Donaun siistillä ja ostoskeskusmaisella rautatieasemalla.

Taustalla siintää Alpit

Matka taittui yllättävän joutuisasti ja maisemat sekä vaihdot pitivät virkeänä aikaisesta herätyksestä huolimatta. Salzburgissa meitä olivat vastassa Saara ja Olli, joita oli ihana nähdä! Ollin kummitäti oli hoitanut meille hotellihuoneet, jotka eivät ihan mahtuneet keskustan karttaan, mutta joita lähdimme jalkaisin etsimään. Pienen seikkailun jälkeen löysimme Gasthaus Zum Guten Hirtenin, josta meidät ohjattiin Hotel Guter Hirteen, joka sijaitsi kohta pian nurkan takana. Kolmen tähden hotelli oli sitruunankeltainen ulkoa, mutta pehmeänsävyinen ja hyvin siisti ja moderni sisältä. Huoneet olivat tilavat, meidän vähän tilavampi kuin Saaran ja Ollin :), ja sängyt leveät muhkeine peittoineen. Parasta oli yhteinen iso parveke. Harmi vain, ettei viikonlopulle sattunut oikein terassikelejä, vaikka Jussi kyllä sinnikkäästi yritti molempina aamuina kattaa aamupalan ulos, mutta jonka sade kuitenkin pilasi ennen kuin muut sinne ehtivät. Muuten parveke oli varsin kätevä.

Mirabell Garden ja sateinen Salzburg

Olimme varanneet huoneet ilman aamupalaa, joten lähdimme vähän katsastamaan vanhaa kaupunkia ajatuksena käydä syömässä sekä ruokakaupassa. Kiersimme muun muassa Mirabell Gardenin läpi, jonka kaunis näkymä Hohensalzburgin linnoitukselle oli päässyt useisiin turistipostikortteihinkin. Yritimme etsiä sateisesta vanhasta kaupungista mukavaa ja kohtalaisen edullista ruokapaikkaa. Löysimme pienen italialaisen ravintolan, jossa oli asiakkaita ja ovi auki, mutta ovessa kyltti, jonka mukaan ravintola olisi ollut kiinni. Jussi kurkkasi sisälle ja tarjoilijamies ohjasi meidät pöytään viereisessä pöydässä istuneen rouvan tuimista katseista ja tiukasta äänensävystä huolimatta. Ravintola kaiketi oli pitämässä päiväsiestaa ennen iltaa, mutta sateinen lauantai oli luultavasti ollut hiljainen päivä ja neljä maksavaa turistia oli tervetullut lisä päivän myyntiin. Söimme simppelit pastat, jotka olivat siinä nälässä ihan maistuvat. Söimme suljetussa ravintolassa kaikessa rauhassa. Kiersimme vielä hetken kaupunkia, jossa oli vanhoja mukulakivikatuja, tunnelmallisia sisäpihoja suihkulähteineen ja houkuttelevia rakennusten läpi kulkevia käytäviä, joissa oli pieniä putiikkeja ja ravintoloita.

Vanhan Salzburgin katuja

Päätimme käydä kahvilla Ollin kummitädin suosittelemassa vanhassa kahvilassa, jossa saimme omakohtaisesti kokea legendaarisen itävaltalaisen töykeän kahvilatarjoilijan, jota itse osasinkin odottaa. Kakut ja kahvit nautittuamme lähdimme ruokakauppaan. Billassa oli melkoisesti väkeä, mutta saimme kerättyä jogurttia, croisantteja ja mehua aamuksi sekä viiniä, juustoja ja viinirypäleitä illaksi. Osti Jussi ja Olli jotain kuivamakkaraakin, jota ne onnellisina puputtivat oluen kanssa. Otimme bussin hotellille, mutta väärältä puolelta katua. No, näimmepä samalla molemmat päättärit. Emme osuneet ihan kohdille hotellin päässäkään, joten jouduimme vähän taas harhailemaan. Perille päästyämme vaihdoimme kuivaa päälle ja istuimme iltaa meidän huoneessa, jonne Olli ja Saara hipsivät eväineen kätevästi terassin kautta. :) Katselimme Wienin kuvia, maistelimme juustoja ja suunnittelimme seuraavaa päivää.

Sateelta suojassa on hyvä maistella juustoja ja viinejä

Sunnuntaiaamu valkeni harmaana, mutta toiveita pilvien rakoilemisesta oli. Onneksi ei satanut aivan yhtä kaatamalla kuin edellisenä päivänä, mutta keli oli silti aika viileä. Olimme päättäneet ostaa Salzburg-kortit, jolla pääsi ilmaiseksi nähtävyyksiin ja sai kulkea bussilla. Meillä oli valittuna muutama kohde, jotka olimme vielä laittaneet ikään kuin tärkeysjärjestykseen. Vaikka nähtävää olisi ollut valtavasti ja aikaa vain vähän, päätimme kuitenkin edetä rauhassa nauttien eikä kieli vyön alla paahtaen kirkosta museoon. Olimme menossa ensimmäiseksi pienen vuoren tai kallion päällä sijaitsevaan Hohensalzburgin linnoitukseen, jonne pääsi jännittävällä junahissillä. Matkalla sinne kuljimme kauniin ja vanhan St. Peterin hautausmaan läpi.

Näkymä linnoitukselta alas kaupunkiin ja joelle

Hohensalzburgin linnoitus muistutti tunnelmaltaan Turunlinnaa, mutta oli vain huomattavasti isompi. Linnoitus tarjosi kauniit näkymät alas kaupunkiin. Joimme yhdet paikalliset vehnäoluet aurnkoisella terassilla ihastellen lumihuippuisia vuoria, kunnes meidät yllätti melkoinen tuulenpuuska.

Linnanhuipulla tuulee

Terassi muuttui muutamassa sekunnissa melkoiseksi hasardialueeksi, jossa lasinaluset ja hammastikut lensivät ilmassa. Täällä tarjoilijoille kuuluisi maksaa vaarallisen työn lisää. Päätimme siirtyä retkellämme eteenpäin ja suunnistaa kohti Untersbergin vuorta, jonka olimme päättäneet valloittaa.

Kohti huippua

Emme oikein tienneet, mitä odottaa, kun kaapelihissi lähti kuljettamaan meitä 1801 metrin korkeuteen. Sää oli kirkastunut sopivasti ja aurinko paistoi. Aamupäivällä pilvien peitossa ollut vuoren huippu näkyi koko komeudessaan. Hissi lähti keikkuen hinautumaan kolmen vaijerin varassa. Vähän meinasi usko loppua, kun edessä kohosi taivaisiin asti jyrkkä vuoren seinämä, jonka yli hissin oli tarkoitus kiivetä. Talot kutistuivat ja metsä alkoi muistuttaa lähinnä sammalmattoa, kun hissi kipusi hitaasti ylöspäin vaijerien kiristyessä. Enää muutama metri, niin olisimme vuoren laella - tai niin me luulimme. Yhtäkkiä maa katosi alta ja vaunu notkahti alaspäin: Alla aukesi vihreä laakso ja edessä entistä korkeampi vuorenhuippu. Siinä kalpeni moni huvipuiston vuoristorata tämän tosielämän vuoristoradan rinnalla.

Näkymiä 1800 metrin korkeudesta

Ylhäällä oli vallan eri lämpötila kuin alhaalla: tuuli oli melko tiukka ja lämpöasteita tuskin oli montaa. Lähdimme kipuamaan kohti lähintä huippua, jossa seisoi jättimäinen rautaristi. Maisemia ei voi oikeastaan edes sanoin kuvailla, sillä ne olivat jotain sellaista, mitä en ollut koskaan nähnyt. Vatsasta kouri kulkea kivistä polkua, jonka oikealla puolella kulkevan kaiteen jälkeen et nähnyt yhtään mitään, sillä siinä oli pilvi. Vasemmalla oli kaupunki ja kaukana horisontissa oli melko tumma taivas. Muutaman sekunnin päästä oikealla puolella oleva pilvi "haihtui" ja kaiteen takaa ilmestyi pudotus, laakso ja taustalla sinistä taivasta vasten lumihuippuisia vuoria. Seisoimme ristin juurella huokaillen tätä näkyä. Käännyin sitten katsomaan taas näkymiä kaupungin suuntaan, mutta taas vatsanpohjassa tuntui kouraisu. Se "kaukana horisontissa" ollut tumma taivas ei ollutkaan enää niin kaukana. Villeintä kaikesta oli tajuta se, millä vauhdilla pilvimassa liikkui kohti ja miten nopeasti sääolosuhteet muuttuvat noin korkealla. Yhtäkkiä siitä tummansiniharmaasta pilvestä löi salama. Seisoimme vielä näitä pilviä ylempänä, mutta emme kovin kauaa. Siinä kohtaa alkoi jo tosissaan vähän pelottamaan. Hetki sitten aurinkoinen vuoren rinne alkoi muuttua yhä sumuisemmaksi ja sumuisemmaksi. Ja kuten olimme aikaisemmin havainneet, sumu voi muuttua niin sakeaksi, ettei eteensä näe metriä kauemmas. Katselimme vielä hetken salamointia, mutta kipitimme sitten kiireenvilkkaa sisälle rakennukseen, jossa oli kahvio-ravintola sekä hissi alas. Emmekä hetkeäkään liian aikaisin. Ehdimme istahtaa pöytään, kun alkoi aivan mieletön myrsky. Ensin satoi ikkunoita piiskaten vettä, sitten rakeita ja vielä lunta. Söimme ravintolassa lounaan ja odottelimme myrskyn laantumista. Jussi ja Olli söivät miljööseen sopivaa perinneruokaa: bratwurstia ja sauerkrauttia. Saara söi pitsaa ja minä gulassikeiton. Joimme yllättäen olutta, paitsi että Saara joutui kylmän sään vuoksi turvautumaan väkeviin. Vaikka hissi olisikin kulkenut myrskystä huolimatta, meistä kukaan ei halunnut heilua siinä tuulessa ja sateessa 1800 metrin korkeudessa.

Taustalla näkyi myös lumihuippuisia vuoria, joista korkein oli yli 3,5 km

Myrsky kuitenkin laantui ja taas paistoi aurinko. Meidän piti kuitenkin lähteä jo alaspäin, sillä meidän piti ehtiä jokiristeilylle, johon olimme jo ostaneet liput. Myrsky kuitenkin aiheutti vähän muutoksia aikatauluumme emmekä ehtineet luonnonhistorialliseen museoon, jonne olimme haaveilleet ehtivämme ennen risteilyä. Kävimme sen sijaan nykytaidemuseossa, jossa taide oli aivan niin erikoista kuin se nyt yleensä tapaa tuollaisissa paikoissa olla. Lopuksi kirmasimme veneeseen, joka odottikin laiturissa. Risteily oli melko köyhä, josta erikseen maksaminen olisi harmittanut, mutta joka nyt lähinnä vain nauratti. Pyörähdykset moottoriveneellä Wieninvalssin tahtiin "vain meille" oli jo melkoisen kornia turistien kosiskelua. Mutta veneessä olleet lapset nauttivat täysillä! :)

Ilta oli ihanan aurinkoinen, vaikka hieman viileä. Päätimme vähän kävellä kaupungilla ja hivuttautua kohti hotellia. Valitettavasti kauniiksi kehuttu italialainen hautausmaa oli ehtinyt laittaa porttinsa kiinni, emmekä ehtineet sitä tällä retkellä nähdä. Näimme kuitenkin viihtyisiä kauppakatuja, jännittäviä pieniä liikkeitä ja tietysti vuorimaisemia. Rautatieaseman kohdalla minun oli pakko luovuttaa ja esittää toive bussimatkasta hotellille, sillä lonkkaa alkoi jyskyttää siihen malliin, että pian ei kävellä seuraavanakaan päivänä. Niinpä nappasimme bussin numero 3 ja taitoimme sillä loppumatkan. Illalla menimme syömään Gasthaus Zum Gunten Hirteniin, jossa olimme lauantaina poikenneet etsiessämme majapaikkaamme. Ruoka siellä oli loistavaa ja varsin täyttävää. Annoskoko oli jotain suuren ja järjettömän välillä. Siitä huolimatta söimme vielä jälkiruoat, sillä olihan tarjolla suklaakakkua suklaakastikkeella, kermavaahdolla, mansikoilla ja vaniljajäätelöllä. Saara ja Olli halusivat vielä käydä ihastelemassa öistä Salzburgia, mutta me totesimme Jussin kanssa, että jännittävä päivä alkoi vaatimaan verojaan. Sovimme aamupalatreffit ja läksimme iltapesulle.

Säätiedotuksen lupauksista huolimatta maanantaiaamukin oli harmaa. Meillä alkoi jo loppua usko Salzburgin säätiedotuksiin. Meidän 24 tunnin Salzburg-kortissa oli vielä virtaa lähes puolille päivin, joten päätimme Jussin kanssa mennä tänään sinne luonnonhistorialliseen museoon. Saara ja Olli päättivät myös tulla mukaan. Aikaa kun oli rajoitetusti, kaikkea haluamaansa ei ehtinyt useamman päivän visiitistä huolimatta kokea, kun lauantain sadesääkään ei suosinut turistikierrosta. Museo oli valtava paikka, johon olisi helposti saanut käytettyä kaksi päivää. Pari tuntia riitti semmoiseen pikaiseen ihastelukierrokseen. Museo muistutti erehdyttävästi eläintarhaa, mutta ei suinkaan täytettyjen eläintensä, vaan irrallaan sinkoilevien päiväkoti- ja koululaisryhmien vuoksi. Minusta dinosaurukset eivät kyllä näyttäneet kovinkaan aidoilta ja Ollin mielestä lohien kasvot olivat liian pulleat. Sen sijaan ne lukemattomat täytetyt sarvipäät näyttivät varsin uskottavilta. Olli tiesi kertoa, että edustettuna olivat kaikki maailman hirvieläimet. Vaikka nähtävää olisi ollut vielä tekniikkapuolen verran, päätimme korvat metelistä vinkuen käväistä vielä ensimmäisenä päivänä löytämässämme edullisessa intialaisessa ravintolassa lounaalla. Olihan meillä kaikilla edessä monen tunnin matkustus. Ruoka ravintolassa oli oikein maukasta. Keitto ja pääruoka maksoi opiskelijalle 5.90, mutta ei Jussin aikuisen hintakaan, 7,90€, järkyttävän kallis ollut sekään. :) Lounaan jälkeen alkoi olla jo hivenen kiire juna-asemalle lipun ostoon. Päätimme napata bussin ja matkata riskillä pari pysäkin väliä ilman erillistä lippua, sillä Salzburg-korteissamme ei ihan näin pitkälle riittänyt poforttia. Ei onneksi käynyt kuinkaan ja ehdimme hyvin asemalle. Hyvästelimme Saaran ja Ollin ja jäimme odottamaan oman junamme lähtöä. Meillä oli aikaa tunnin verran, joten teimme pienen kävelylenkin kaupungin uudemalla puolella, sillä, joka on tavallisen, lähiössä asuvan salzburgilaisen koti. Olihan se vähän erilainen miljöö kuin vanha kaupunki.

Löysimme oikean junan, joka lähti noin viisi minuuttia myöhässä. Työmatkaliikenne ja useamman aseman remontti kaiketi olivat aiheuttaneet viivästyksiä junissa, mutta ei onneksi tuota enempää. Tähän suuntaan meillä oli kolme vaihtoa, joista yksi vaihtoväli St. Valentinin asemalla oli tunnin mittainen. Olimme haaveilleet käyvämme kahvilla asemalla aivan kuin menomatkalla Linz/Donaun asemalla. Tämä asema ei ollutkaan aivan yhtä suuri ja viriili, joten päätimme tehdä pienen kierroksen kaupungilla. St. Valentinissa asuu saman verran ihmisiä kuin Seinäjoella ennen kuntaliitoksia. Se muistutti kuitenkin jotain Jämsää, jossa ei maanantai-iltana kuuden maissa liikkunut ketään yhtään missään. Löysimme Billan, josta haimme jääkahvit ja vähän murua rinnan alle. Myyjät olivat aivan symppiksiä, sillä he eivät mitenkään osoittaneet sellaista pientä turhautuneisuutta turisteja kohdatessaan, jollaista täällä Wienissä voi havaita. Tai eihän meitä turisteiksi arvaa kuin vasta silloin, kun avaamme suumme. Pullatiskin nainen opetti meille ystävällisesti jyväisemmän rinkelin saksankielisen nimen ja kassantädiltä irtosi hymy ja selkeästi artikuloidut numerot.

Loppumatka sujui hyvin, paitsi että viimeisen junan vahvasti saksaa murtava konnari kertoi, että tällä junalla pääsee vain Hütteldorfiin asti, sillä Westbahnhof, jonne olimme siis menossa, on nyt suljettu remontin takia. No ei se mitään, junan vaihtamisen konkareina otimme Hütteldorfista U4:sen ja jatkoimme U6:lla kotiin, jossa olimme kymmeneltä illalla. Lähdimmehän matkaan jo klo 14.20. Huh, mikä reissu, mutta kannatti tehdä jo pelkästään Untersbergin maisemien takia!

Taas kaupassa

Viikonloppu vaati hieman kemikaaliostoksia Dm:stä sekä hei-me-seurustellaan-sateenvarjot Sewasta eli siitä paikallisesta Tiimarista. Ehdin myös käydä vähän kaupoilla. Poikkesin Mango-liikkeessä, joka löytyy myös Suomesta, ja jossa oli alkanut varmaan tänään alennusmyynti. Vaatteita oli -50% - ja asiakkaat oli ihan hulluja: naiset pläräsivät rekkejä sekopäisen määrätietoisesti maailmanlopun tunnelmissa, vaatteita ropisi lattialle, kassajonot leikkasivat liikkeen kahtia ja vartijat seisoivat ovella. Aivan kuin tänään olisi ollut koko kesän - tai elämän - ainut mahdollisuus ostaa vaatteita. Olin hämmentynyt. En ostanut mitään.

H&M:ssä sen sijaan oli hyvin rauhallinen tunnelma. Koskaan en ole saanut yhtä kohteliasta palvelua H&M:n sovituskopeilla, mutta täällä ihmiset on yleisesti kovin kohteliaita - ja odottaa samaa kohteliaisuutta myös sinulta. Huom! Poikkeuksena kuitenkin vanhat ja arvonsa tuntevat kahvilat! Älä erehdy luulemaan, että asiakas on aina oikeassa tai että tarjoilijat ovat siellä asiakkaiden palvelemista varten. :) Olen kuitenkin todistanut, ettei tällainen wieniläistarjoilijoiden asennevamma ole levinnyt ravintoloihin, uudempiin kahviloihin tai kauppoihin.

Suodatin- vai pannujauhatusta?

Illalla Jussi teki gulassikeittoa ostamistani aineksista, joita piti vielä lennosta käydä täydentämässä. Kävin samalla ostamassa huomisaamun junamatkalle evästä, sillä herätys on jo klo 4.30. Ostin samalla myös kahvia, joka myös vaati hieman esivalmisteluja. Julia oli jättänyt tänne kahvinkeittimen, mutta se ei ollut meille tuttu suodatinkahvinkeitin. Minulla ei ollut hajuakaan, minne vettä laitetaan tai mitä kahvia kone vaatii. Se toimi varmaan samalla periaatteella kuin semmoinen "mutterikeitin", mutta enpä ollut sellaistakaan koskaan käyttänyt. Tiesin, etten osaa selittää kyseisen keittimen ulkonäköä tms. englanniksi, mutta hätä keinot keksii: otin keittimestä valokuvat ja läksin kauppaan. Billassa oli hyllyllinen erilaisia kahvipaketteja eri jauhatuksilla ja eri koneisiin. Siellä sitten seisoin huuli pyöreänä huokaillen. Rohkaistuin ja kysyin juustotiskin naiselta apua. Häntä hivenen huvitti, etten osannut käyttää "tavallista kahvinkeitintä", mutta auttoi kyllä ihan loppuun asti. Olen vakuuttunut, että minulla on jo lempinimi Billan myyjien keskuudessa ja taukohuoneen seinällä on kirjanpito ajoista, kuinka kauan kullakin kauppareissulla olen viipynyt.

Vihdoin valmis!

Rauhallisen aamun jälkeen jatkoin eiliseltä kesken jäänyttä artikkelin kirjoittamista. Orava vahti vierestä, että näppäimistöllä käy tasainen naputus. Valmista tuli jo ennen seitsemää ja postitin tekeleen saman tien ohjaajalle. Orava sai pusun ja minä spritzterin! :D Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Illalla löimme Jussin kanssa kuitteja exeliin, jotta näkisimme vähän, miten sitä sopisi kesänsä elää. Samalla suunnittelimme tulevaa viikonlopun reissua Salzburgiin, jossa olimme sopineet treffaavamme Rajakadun naapurit Saaran ja Ollin. Junamatkustuksessa on täällä kaksi vaihtoehtoa: 1) nopea, mutta kallis sekä 2) hidas, mutta tosi edullinen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi vienyt meidät perille kolmessa tunnissa noin 50 euron hintaan/hlö. Valitsimme vaihtoehto 2:sen. Matka kestää 6 tuntia, mutta maksaa yhteensä vain 28 euroa! Siis yhteensä!

Karvaisia kavereita

Jussi kävi aamutuimaan parturissa ja tuli sitten takaisin kotiin, sillä ikkunaremontti oli vieläkin vaiheessa. Taisi taas vaimoa jännittää tukanleikkuu enemmän kuin asiakasta itseään. Työjälki oli ehkä juuri sellaista kuin voi odottaa 10 eurolla saavansa: perussiisti konetyö, jollaisia tämä parturi on todennäköisesti tottunut päästelemään liukuhihnalta liikaa panostamatta rajojen siistimiseen. Jussi oli kuitenkin tyytyväinen uuteen, varsin lyhyeen kesätukkaansa, mikä on siis tärkeintä!

Tuuman mittainen, oranssi ja armoton

Tänään olin päättänyt ottaa ensimmäisen otteluerän maturiteetin kanssa. Se on tehtävä, siitä ei päästä yli, ei ympäri. Valmentajaksi näppäimistön reunalle istui tuuman mittainen armoton orjapiiskuri, vain 110 prosenttista työpanosta arvostava oranssi Kinderorava, jonka pehmeän pörröisen vatsan hiplaaminen pitää pahimman hermostumisen kurissa. Kädet lantuumilla, ilmekään värähtämättä hän seurasi jo gradun kirjoittamista ja matkasi mukanani aina Wieniin asti kohtaamaan maturiteettimörön. Voin kertoa, että ilman Kinderoravaa ei tutkinto olisi nyt paketissa. Yhdessä oravan kanssa aloitimme artikkeleiden selaamisella, joista otin mallia maturiteettiartikkeliani varten ja siitä se sitten lähti. Kirjoittamista riitti vielä seuraavallekin päivälle.