Aamun herätys oli odotetun kankea, mutta ylös päästiin. Lähtö on meillä aina yhtä hidasta, vaikka pakattavaa oli käytännössä passi ja hammasharja. Olimme päättäneet olla yötä, mutta majapaikkaa meillä ei vielä ollut. Haaveet laivamatkasta Tonavaa pitkin olivat kariutuneet siihen, että sunnuntaiaamun laivaan ei enää ollut saanut lippuja. Ehkä sitten paluumatkalle... Ensimmäinen tuska ja angsti tuli siinä, ettemme löytäneet oikeaa juna-asemaa. Täällä on joka-asemalla jotain remppaa ja osa asemista on suljettu. Lopulta kysyimme joltain pojalta neuvoa ja hän ohjasi meitä eteenpäin. No tämäkään asema ei ollut oikea, mutta siellä sentään oli info/lipunmyyntitoimisto, josta meidät ohjattiin oikealle asemalle ja saimme evästeeksi vielä kartan junaradoista. Mitenkään erityisen avuliaaksi ei tätä naikkosta voinut kutsua, mutta matka sentään jatkui. Onneksi noita junia kulkee aika tiheään eikä se harmittunut kuin vain vähän, että asemaseikkailun vuoksi missasimme sen ensimmäisen junan, johon olimme tähdänneet.
Oikea asema löytyi lopulta eikä aikaa seuraavan junan lähtöön jäänyt lainkaan liikaa. Olimme ehtineet aikaisemmin ihmetellä junalippuja, mutta koska lipunmyynnissä oli ihan mahdoton jono, päätimme vain napata ne ainoat järkevät ja todennäköisimmin oikeat liput automaatista ja nousta junaan. Lippu maksoi 14€/hlö ja paljastui meno-paluu-lipuksi, jonka voimassaoloaika oli 4 päivää. Oli siis huomattavasti halvempaa junailla itsensä Itävallasta Slovakiaan kuin matkustaa Itävallan sisällä. Mielenkiintoista! Koska junalippu oli meno-paluu-lippu ja maksettu jo, niin siihen sitten kuopattiin ajatus paluumatkasta laivalla.
Junamatka kesti n. 1,5 tuntia ja taittui joutuen. Päivä oli helteinen ja meillä oli eväät mukana. Kun muut turistit astuivat asemalta bussiin, me lähdimme kävellen suuntaan, jonka olimme bussin kulkusuunnan perusteella päätelleet oikeaksi. Emme siis ihan vielä mahtuneet lounarin karttaan, mutta tiesimme matkaa keskustaan olevan alle kilometrin. Kaupunki yllätti meidät heti siisteydellään ja rakennuksillaan. Olimme odottaneet jotain vähän karumpaa, mutta mitä lähemmäs keskustaa pääsimme, sitä mukavammalta kaupunki näytti. Löysimme turisti-infon ja saimme kartan, jossa oli lista monenlaisista nähtävyyksistä. Seuraavana ohjelmassa oli majapaikan löytäminen. Me emme tarvinneet viiden tähden hotellia Tonavan rannassa, mutta oma huone omalla vessalla oli toivomuslistalla. Saamaamme karttaan oli merkitty hotellit, pensionit ja hostellit, joita lähdimme reippaille katsastamaan. Samalla sitä näki vähän kaupunkia. Ja jos ei löydy mitään mukavaa ja edullista paikkaa, niin meillä oli olemassa varasuunnitelma: Kyjev! Tämä Mikontaloa muistuttava hirvio neuvostoajalta tarjosi huoneita alle 30 euron poljettuun hintaan ja sisustus oli ajan hengen mukainen. Se kuulostikin jo niin kutkuttavan houkuttelevalta, että se oli melkein koettava, mutta jos nyt kuitenkin katsottaisiin nämä muut ensin...
Emme valinneet sitä ylihinnoiteltua pensionia, jonka työntekijän herätimme päiväunilta, vaan jatkoimme matkaa viereiseen hostelliin nimeltä Backpackers. Tämä oli perinteinen reppureissaajan hostelli, joka tarjosi ainoastaan sänkypaikkoja, mutta olisi maksanut vain 20€/sänky sisältäen aamupalan. Mutta niin paljoa ei löytynyt tästä rouvasta retkeilijää. Ja sitä paitsi tämä hostelli oli jo täynnä. Eikä ihme, sillä hinta-laatu-suhde sekä palvelu olivat enemmän kuin kohdillaan! Nälkä, hiki, tuska ja epätoivo kurkkaili jo oman olkapääni yli, mutta Jussi jaksoi hymyillä. Olihan hymyyn aihettakin, sillä saman hostellin baarissa iso slovakialainen oluttuoppi maksoi 1,35€. Nestetankkauksen jälkeen kysäisimme vielä varsin ystävälliseltä respantytöltä, että mistä löydämme kauppoja ja sen sellaista. Hetken rupateltuamme hän halusi vielä yrittää auttaa meitä edullisen yöpaikan löytämisessä. Hän oli jo aikaisemmin selvitellyt vapaiden huoneiden tilannetta läheisistä hostelleista ja nyt hän soitti vielä pariin paikkaan. Hän muisti viihtyisän ja edullisen hostellin ihan kauppakadulta ja rimpautti sinne. Sieltä löytyi yksi vapaa huone, joka oli kolmen hengen huone, mutta saimme sen kahden sänkypaikan hinnalla, kunhan emme vaan käytä kolmannen paikan sänkyä, pyyhettä ja mukia. Huone maksoi yhteensä siis 40€ plus verot 3,30€. :) Ihana respantyttö varasi huoneen meille ja olimme tyytyväisiä ja onnellisia! Siinä oli asiakaspalvelija isolla A:lla! Valtavan suuri kiitos hänelle, sillä hän onnistui viime hetkillä puhaltamaan epätoivon ja mielipahan synkät pilvet kauas pois ja pelasti siten meidän viikonlopun!
Majapaikkamme oli nyt siis City Hostel, joka itse asiassa löytyi meidän lounaristakin. Huone oli oikein siisti ja sisälsi oman pesuhuoneen. Sijainti oli loistava keskustaan ja kauppoihin nähden. Aamupalaa ei ollut tarjolla, mutta lähellä oli monenlaista kahvilaa aamua varten. Alakerrassa olevaa tietokonetta sai käyttää ilmaiseksi. Tämä respantyttö oli ihan mukava, vaikkakin vähän kuivakka. Mutta kyllä hän jo maanantaiaamuna ihan leveästi hymyili. :)
Nyt kun yösija oli valmiina ja laukkuja vähän kevennetty, kävimme ensin päivällisellä turistien suosimassa, mutta Backpackersin respatytönkin suosittelemassa ravintolassa Slovak pub, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan Bratislavan linnaan. Samalla näimme paljon viihtyisiä pikkukatuja, joita verhosi nilkkoja vahvitavat mukulakivet. Iltahämärissä pistäydyimme vielä oluselle pieneen kahvilaan, jonka terassilta seurasimme kaupungin sunnuntai-illan elämää, joka oli viriilimpää kuin Wienissä. Seuraavalle päivälle oli luvassa shoppailua ja paljon kävelyä, joten kunnon yöunet tulisivat tarpeen. Niinpä lähdimme yöpuulle.
Klo 5.30 kuului tälle kesälle outo, mutta Suomen kesistä varsin tuttu ääni. Avoimesta ikkunasta sisään lentäneet näkymättömät verenimijät inisivät korvan juuressa, joten ei muuta kuin kadonneen sääsken metsästys alkakoon. Se on käsittämätöntä, miten ne katoavat kuin pieru Saharaan, kun valot sytyttää. Näen ne sieluni silmin hihittämässä jossain lattian rajassa, kun isot vaaleanpunaiset jättiläiset huitovat rääpät silmissä sanomalehdellä ilmaa. Ei sitten tapettu sääskiä ei, mutta eivät ne sitten enää kyllä häirinneetkään. Olivat kaiketi ehtineet imeä jo.
Maanantaipäivä näytti lupaavan aurinkoiselta luvatusta sateesta huolimatta. Kysyimme nyt jo ihan mukavalta respantytöltä vinkkiä hyvän aamupalapaikan löytämiseksi ja pienen haahuilun jälkeen löysimme slovakialaisen leipomon nimeltään HM Naglreiter. Leipomontädin kanssa yhteiseksi kieleksi löytyi saksa, jota täti osasi meitä varmasti paljon paremmin. Aamupalasanasto löytyi ruotsin kautta koukaten ja lopulta meillä oli tarjottimella kahdessa korissa rouheinen sämpylä, "juustopuikula", tavallinen croisant ja rusinapullacroisant, voita ja marmelaadia sekä kaksi melko tiukkaa kahvia lämmitetyllä maidolla ja runsaalla sokerilla. Palan halusta nähdä sen ihmisen, joka laittaa ne molemmat sokeripussit siihen pieneen kahviin ja juo sen! Valittavana oli siis makea ja suolainen aamupalamenu, joten otimme molemmat ja laitoimme tasan. Yhteensä molemmat menut maksoi 5,60€, joten ei paha hinta. Palvelu oli ystävällistä ja kärsivällistä!
Kaupat olivat aika pitkälle samat kuin täällä Wienissä, samoin alennukset. Jussi löysi aurinkolasit ja puseron. Siinäpä se ostossaldo sitten olikin. Pistäydyimme lounaalle aivan ihanan näköiseen ravintolaan, jonka terassilla olisi istunut vaikka koko päivän. Voin vain kuvitella, kuinka ihanalta se näytti illalla, kun pöydillä olevat kynttilät ja lyhdyt palavat. Huonekalut olivat hyvin sirot, puuta ja metallia, ja tyyliltään vähän maalaisromanttiset. Paikan nimi oli Bistro Petite Provence. Ruoka oli maistuvaa ja itsetehty laventelilimonadi oli ihanaa. Olisi pitänyt vain pysyä tässä tunnelmassa - mutta ei - me lähdimme vielä käymään megasuperhyperideaparkostoskeskuksessa!
Sekin oli erittäin halpa reissu, sillä emme löytäneet sieltä mitään ostettavaa hyvästä yrityksestäni huolimatta. Sen sijaan pistin merkille ne lukuisat yksinäiset miehet ostoskeskuksen penkeillä, jotka istuivat tyhjä katse silmissään ja kauppakassit jaloissaan. Niitä voisi kutsua miesparkeiksi. Ennen sidottiin koirat puistonpenkkeihin tai pyörätelineisiin siksi aikaa, kun mentiin kauppaan. Nyt istutetaan miehet penkkeihin kassivahdeiksi ja pistetään koira käsilaukkuun. Samalla reissulla näin itkevän pikkutytön, jolle suihkulähteen houkutus oli käynyt liian suureksi, mutta joka itsekin märissä housuissaan tajusi, että idea oli ollut huono. Oli silkkaa vääryyttä, että kolme aikuista nuhteli häntä kaiken tämän ikävän keskellä aivan kuin ei olisi ollut jo riittävän kurjaa valmiiksi. Jokainen varmaan tietää sen tunteen, kun ei kaipaa ketään sanomaan, että "mitä mä sanoin". Tämä oli sen tytön sellainen hetki.
Pullahdettuamme ulos tästä hypermarketista, totesimme, että ideapark on ideapark kaikkialla. Lisäksi sää oli kääntynyt pilvisen puolelle ja tuskimpa tultaisiin sateiltakaan säästymään. Löimme junan lukkoon ja päätimme etsiä jonkin illallispaikan. Kaatosateeksi tihenevä sade nopeutti ravintolavalintaamme, mutta tällä kertaa arpa suosi ja "kissapitseria" oli oikein tunnelmallinen ja mukava paikka syödä herkulliset pitsat ja juoda lämpimiksemme lasilliset punaviiniä.
Oli hivenen vaikea arvioida, paljonko aikaa tarvitsisimme siirtymiseen juna-asemalle. Meillä oli liput bussiin, mutta mistä ja miten usein busseja kulkisi, se oli epäselvää. Kissapitserian tarjoilija kertoi bussin, mutta pysäkin löytäminen oli toinen juttu. Bussi oli vähän myöhässä, tai sitten ollaan vaan jo totuttu wieniläiseen täsmällisyyteen. Kiirehän siinä tuli ja loppupäässä piti vaihtaa juoksuaskeliin. Aseman taulusta löytyi nopeasti raide, mutta itse raiteen löytämiseen tarvittiin poliisia. :) Amazing Race Bratislava! Aikaa junan lähtöön minuutti. No onneksi junan kellon mukaan sentään 2, mutta vähän täpärälle veti. Juna oli ihan täysi, mutta onneksi eräs nuoripari oli varannut laukuilleen kaksi paikkaa, joita kukaan muu ei ollut uskaltanut kyseenalaistaa. Mutta eihän täällä suuressa maailmassa laukkuja penkeillä pidetä, joten niinpä meille järjestyi ihan helposti istumapaikat. Sykkeen tasaannuttua loppumatka ei tarjonnut uusia yllätyksiä. Ja hyvä niin.
Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja virkistävä! Tykästyimme molemmat aivan suunnattomasti Bratislavaan, emmekä vieläkään ymmärrä, miksi se on matkakohteena niin aliarvostettu. Se on sympaattinen, edullinen, ystävällinen, viihtyisä, turvallinen pieni suuri kaupunki, joka toimii euroilla ja jossa aivan helposti olisi saanut kulumaan useammankin päivän. Se on täydellinen kohde viikonlopulle, jolta kaipaat leppoisaa kaupunkitunnelmaa, viihtyisiä kahviloita ja terasseja tuikkuineen, mutta et ylimääräistä kilpajuoksua museoiden ja kirkkojen välillä, vaikka niitäkin sieltä löytyy sopiva kourallinen. Suosittelemme Bratislavaa täydellä sydämellä!
