Keskiviikkona haimme lentokentältä juuri laskeutuneet vieraamme ja puksuttelimme junalla kotia kohti. Saimme tuliaisiksi kuohuvaa, kahvia ja kengät, joita jalkani olivat ikävöineet. Veimme matkasta uupuneet vieraamme syömään läheiseen italialaiseen ravintolaan I terroniin.
Torstai oli varsinainen kaupunkipäivä, johon kuului visiitit Karlskircheen ja Stephansdomiin sekä vaate- ja kenkäkauppoihin. Lounaan söimme Hidden kitchenissä, jonne Jussikin saapui työn keskeltä. Aamu oli auennut helteisenä, mutta iltapäivällä hurja tuuli pudotti lämpötilan +30 asteesta iltapäivän +15 asteeseen. Vaikka ilta näytti sään puolesta melko synkältä, päätimme kuitenkin lähteä nauttimaan ilmaiskonsertista MQ:lle. Iltapalaksi napattiin snägäriltä nuudelia sekä reilut hodarit.
Perjantaina vietimme päivän Schönbrunnissa, jossa ihastelimme valtavaa puistoa, hulppeaa palatsia ja puutarhan kukkaloistoa. Sukelsimme myös labyrintin syövereihin. Kotimatkalla poikkesimme schnitzelille Lounarin suosittelemaan perinteiseen Beisliin. Jostain syystä en valinnut schnitzeliä, vaikka ei n. 200 grammaa paneroitua emmentaalia sekään ollut kovin kevyt vaihtoehto. Kyllä taas sulateltiin...
Lauantaina veimme vieraat haistelemaan kirpputoritunnelmaa Naschmarktille. Kauppakiintiökin oli vielä avoin. Lounas nautittiin keskustan kahvilassa, jonka jälkeen uppouduimme taiteen maailmaan Leopold-museossa. Iltapalalle menimme Kolariin, joka ei harmiksemme ollut vielä lounasaikaan auki. Vatsat sopivasti täynnä Helena ja Sinikka lähtivät jo hotellille, kun me loput jatkoimme kohti Sommerstagea ja illan ilmaista jazz-keikkaa. Ilta oli sen verran viileä, että olimme kotona jo ennen kymmentä.
Sunnuntaiaamuna hyvästelimme vieraamme, jotka olivat junamatkan sijaan valinneet taksikuljetuksen kentälle. Miksi ihmeessä? :) Vaikka viikonlopun museo- ja kävelysaldo oli varsin kiitettävä, hyödynsimme kuitenkin vielä Wien Museumin ilmaispäivää.