Olen koko kesän suunnitellut käyväni Wienin luonnonhistoriallisessa museossa, jossa oli erikoisnäyttely parasiiteista. Tänään oli se päivä, kun vihdoin päätin vierailla siellä. Museo on keskiviikkoisin auki ilta yhdeksään, mutta siitä huolimatta, että lähdin liikkeelle jo klo 13, sain aikaa kulumaan muutamassa kaupassa ja lounaalla niin, että kello olikin yhtäkkiä jo seitsemän. Kyllähän se kaksi tuntia riitti, mutta olisin saanut kulumaan toiset kaksi tuntia, jos olisin jokaisen mineraalin ja fossiilin tai piisamin ja tirpan kohdalla pysähtynyt.
Rakennus ensinnäkin oli uskomaton niin ulkoa kuin sisältä. Täytyy sanoa, että aika hieno paikka ja ne monen sortin karhut ja hirvieläimet vitriineissään oli ihan vaikuttava näky. Ehkä jos olisi aktivistin vikaa, sinne saattaisi kuolla. :) Ensimmäisessä kerroksessa oli pari salillista erilaisia mineraaleja, joita jaksoin katsoa pari hyllyväliä ja sen vitriinin, jossa oli timantit ja muut jalokivet, mutta loput meni niin, että "kivi, kivi, kivi, kivi...". Sama juttu meteoriittien, fossiilien ja biljoonien ruukkujen kanssa.
Alakerrasta löytyivät myös museovierailun odotetuin osio: Parasiten - Life undercover! Näyttely keskittyi lähinnä eläimissä asusteleviin loisiin, mutta seinältä löytyi purkkitolkulla lapamatoja, heisimatoja ynnä muita suoliloisia, joita joku erikoinen tohtorismies oli alkanut keräämään jo 1800-luvulla. Varmaan kiehtovaa... Loisten toimintaa oli havainnollisettu suurennoksin, piirroksin, videoin sekä täytetyin isäntäeläimin. Hieman petyin, miten vähän näyttely hyödynsi mahdollisuuttaan mässäillä sängyssä pesivillä punkeilla tai muilla inhoilla arkielämän salamatkustajilla. Sen sijaan se keskittyi eläinten suolissa ja karvojen suojissa asuviin pikkaraisiin kirppuihin ja matoihin. Mutta yhtä kaikki - ällöttävää ja silti niin kiinnostavaa!
Nämä eivät täällä olleet edes yrittäneet "täyttää" dinosaurusta, kuten Salzburgissa, vaan esille oli laitettu pelkät luurangot. Aika pieniähän ne oli ja jäivät melko vähälle huomiolle, koska ne oli sijoitettu käytävien vitriineihin eikä isoihin saleihin, kuten muut. Yläkerrassa puolestaan oli isoja lasivitriinejä, joista oman kulkusuuntani mukaisesti löytyivät ensin apinat ja muut kädelliset, sitten isot petoeläimet, kuten karhut, leijonat, tiikerit ym. Tämän jälkeen tuli sarvipäät poikineen sekä monenlaista Afrikan eläjää. Neljä salia oli omistettu sadoille linnuille pikkutintistä korppikotkiin. Matelijoita seurasi kalat pienistä isompiin. Haihuoneessa kuului tappajahaista tuttu ääni, jonka lähdettä en pystynyt jäljittämään. Haihuone oli pimeä ja keskellä huonetta sijoitetussa isossa vitriinissä ikään kuin ui isoja erilaisia haikaloja. Lopuksi tuli ravut, öttiäiset ja korallit. Jossain vaiheessa tajusin kulkevani vähän niin kuin väärään suuntaan, mutta samapa tuo. Näin ainakin varmistin näkeväni ne kiinnostavimmat jutut, joihin nyt eivät välttämättä nuo muoviset korallit kuuluneet.
Oli kätevää, kun suurimman osan vitriineistä pystyi kiertämään ja näin näkemään eläimet eri kulmista. Lisäksi täytyy sanoa, että kaloja lukuunottamatta eläimet oli täytetty ja tuunattu oikein taidokkaasti ja vakuuttavasti. Lisäksi tarjonta oli enemmän kuin runsasta ja välillä tuntuikin vähän syylliseltä ohittaa pari hyllyväliä, kun ei vaan ehtinyt eikä enää jaksanut olla jokaisesta pikkulinnusta kiinnostunut. Opiskelijana, vaikkakin yli-ikäisenä sellaisena, pääsin sisään puoleen hintaan eli 5 eurolla ja voin kertoa saaneeni rahoilleni vastinetta. Myös varsin hiljainen ajankohta ilta seitsemästä yhdeksään toi pimenevän illan myötä aivan uuden säväyksen tällaiselle museokierrokselle...
