Maanantaista ja tiistaista muodostui oikein ostospäivät. Olin saanut Kaisalta kolme hömppälehteä, joissa oli viimeisimmät tähtitaivaan juorut ja muotivinkit. Niiden innoittama keksin, että tarvitsen ehdottomasti pitkän mekon, jotkin kesäiset, ehkä jopa koristeelliset sandaalit, näyttävän bling-sormuksen, uutuuskierrepinnejä ja oranssinpunaista kynsilakkaa. Maanantaina etsin mekkoja ja kiersin vaatekauppoja. Löytyihän sitä yksi kesämekko, jolle odotellaan nyt vain vähän lämpöisempiä päiviä. Tiistaille sain hauskaa shoppailuseuraa Cathysta, joka viettää myös leppoisia lomapäiviä miehensä työskennellessä Jussin kanssa. :) Kengät löytyivät, mutta ei ihan sellaiset, jotka sieluni silmillä näin. Sellaisiakin olisi ollut, jos jalkani olisi ollut kokoa 36 tai 40. Sitten piti vähän punnita hintaa ja käyttömukavuutta. Nekään ei aina esiinny samassa kengässä varsinkaan silloin, jos haluaisi vielä jotain positiivisella tavalla säväyttävää koristusta. Halusin jotkut hömppäsandaalit, mutta kuitenkin sellaiset, joilla voi kävellä. Ostamani sandaalit maksoivat 9,95€, on jotain muovia, varmasti tehty Kiinassa ja todennäköisesti aiheuttavat rakot. Ne oli kuitenkin varteenotettavista vaihtoehdoista tyylikkäimmät ja mukavimmat, mutta kovana kilpailijana olivat kuitenkin eräät 5 euron sandaalit, joissa olisi ollut jotain koristusta, mutta jotka karsiutuivat mukavuusmittelössä.
Cathyn kanssa keksimme, että ostamme tee-se-itse akryylikynsisetin ja vietämme "tyttöjenpäivän" tuukauksen ja viinilasillisten merkeissä. Sellainen päivä olisi luvassa ensi maanantaina. :) Jotenkin mulla on sellainen tunne, että kaikki ei välttämättä mene ihan niin kuin Strömsössä, mutta hauskaa meillä on varmasti.