tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kino unter Sternen

Tiistai-iltana nautimme kaupungin tarjoamasta Karlplatzin ulkoilmaelokuvateatterista "Kino unter Sternen" sekä elokuvaa edeltävästä paikallisesta musiikkitarjonnasta. Ison valkokankaan eteen oli aseteltu tuoleja, mutta koska neljän hengen seurueellemme ei ollut kaikille paikkoja jäljellä, leiriydyimme monen muun keskelle maahan. Harmi, kun ei sattunut sitä kätevää retkipeittoa mukaan, mutta lämpöisen päivän jälkeen maa oli lämmin ja yllättävän siisti. Ihmiset makoilivat peitoillaan ja söivät eväitään. Välillä joku loikki hakemaan grilliruokaa tai vessaan. Tunnelma oli niin rento ja varsin kotoisa, että se oli kuin yksi valtava olohuone taivasalla.

Elokuva, jota olimme tulleet katsomaan oli nimeltään Jugofilm (1997). Sodan kauheista seurauksista tämä elokuva jätti mietittäväksi sukupolvelta toiselle siirtyvän vihan, joka juurtuu syvälle erottaen ihmisiä, ystäviä, perheitä, jopa perheenjäseniä. Erilainen, ei mikään Hollywood-pätkä. Siksi myös mielenkiintoinen ja maailmankuvaa avartava elokuva.