Kello herätti aivan liian aikaisin... Ei auttanut muu kuin kammeta ylös tikut silmissä. Tästä junasta ei sopinut myöhästyä. Meillä oli onneksi hyvin rauhallinen aamu, sillä eväät oli valmisteltu ja pakkaaminen hoidettu valmiiksi jo illalla. Pääsimme hyvissä ajoin matkaan ja kävelimme Westbahnhofille, josta juna lähti klo 6.10. Odotimme jotain kolisevaa ja tärisevää vanhaa junaa ällöttävine vessoineen, mutta saimme yllättyä! Juna vastasi VR:n IC-junaa ja peittosi sen olemalla - ja pysymällä - aikataulussa. Asemia oli jotain tuhatsata, sillä juna pysähteli parhaimmillaan 4 minuutin välein. Selvisi siis syykin siihen, miksi näillä junilla matkanteko kestää 6 tuntia. No saimmepa nauttia maisemista koko rahan edestä! Vaihtoja meillä oli 2, joista toiseen oli aikaa 3 ja toiseen 40 minuuttia. Ensimmäisen epäonnistumisen varalle meillä oli suunnitelma B, joka sisälsi St. Valentin - Linz siirtymän ajamisen nopeammalla junalla. Tuota varasuunnitelmaa ei onneksi tarvittu, ja toisella vaihdolla nautimme kahvit viihtyisässä leipomossa Linz/Donaun siistillä ja ostoskeskusmaisella rautatieasemalla.
 |
| Taustalla siintää Alpit |
Matka taittui yllättävän joutuisasti ja maisemat sekä vaihdot pitivät virkeänä aikaisesta herätyksestä huolimatta. Salzburgissa meitä olivat vastassa Saara ja Olli, joita oli ihana nähdä! Ollin kummitäti oli hoitanut meille hotellihuoneet, jotka eivät ihan mahtuneet keskustan karttaan, mutta joita lähdimme jalkaisin etsimään. Pienen seikkailun jälkeen löysimme Gasthaus Zum Guten Hirtenin, josta meidät ohjattiin Hotel Guter Hirteen, joka sijaitsi kohta pian nurkan takana. Kolmen tähden hotelli oli sitruunankeltainen ulkoa, mutta pehmeänsävyinen ja hyvin siisti ja moderni sisältä. Huoneet olivat tilavat, meidän vähän tilavampi kuin Saaran ja Ollin :), ja sängyt leveät muhkeine peittoineen. Parasta oli yhteinen iso parveke. Harmi vain, ettei viikonlopulle sattunut oikein terassikelejä, vaikka Jussi kyllä sinnikkäästi yritti molempina aamuina kattaa aamupalan ulos, mutta jonka sade kuitenkin pilasi ennen kuin muut sinne ehtivät. Muuten parveke oli varsin kätevä.
 |
| Mirabell Garden ja sateinen Salzburg |
Olimme varanneet huoneet ilman aamupalaa, joten lähdimme vähän katsastamaan vanhaa kaupunkia ajatuksena käydä syömässä sekä ruokakaupassa. Kiersimme muun muassa Mirabell Gardenin läpi, jonka kaunis näkymä Hohensalzburgin linnoitukselle oli päässyt useisiin turistipostikortteihinkin. Yritimme etsiä sateisesta vanhasta kaupungista mukavaa ja kohtalaisen edullista ruokapaikkaa. Löysimme pienen italialaisen ravintolan, jossa oli asiakkaita ja ovi auki, mutta ovessa kyltti, jonka mukaan ravintola olisi ollut kiinni. Jussi kurkkasi sisälle ja tarjoilijamies ohjasi meidät pöytään viereisessä pöydässä istuneen rouvan tuimista katseista ja tiukasta äänensävystä huolimatta. Ravintola kaiketi oli pitämässä päiväsiestaa ennen iltaa, mutta sateinen lauantai oli luultavasti ollut hiljainen päivä ja neljä maksavaa turistia oli tervetullut lisä päivän myyntiin. Söimme simppelit pastat, jotka olivat siinä nälässä ihan maistuvat. Söimme suljetussa ravintolassa kaikessa rauhassa. Kiersimme vielä hetken kaupunkia, jossa oli vanhoja mukulakivikatuja, tunnelmallisia sisäpihoja suihkulähteineen ja houkuttelevia rakennusten läpi kulkevia käytäviä, joissa oli pieniä putiikkeja ja ravintoloita.
 |
| Vanhan Salzburgin katuja |
Päätimme käydä kahvilla Ollin kummitädin suosittelemassa vanhassa kahvilassa, jossa saimme omakohtaisesti kokea legendaarisen itävaltalaisen töykeän kahvilatarjoilijan, jota itse osasinkin odottaa. Kakut ja kahvit nautittuamme lähdimme ruokakauppaan. Billassa oli melkoisesti väkeä, mutta saimme kerättyä jogurttia, croisantteja ja mehua aamuksi sekä viiniä, juustoja ja viinirypäleitä illaksi. Osti Jussi ja Olli jotain kuivamakkaraakin, jota ne onnellisina puputtivat oluen kanssa. Otimme bussin hotellille, mutta väärältä puolelta katua. No, näimmepä samalla molemmat päättärit. Emme osuneet ihan kohdille hotellin päässäkään, joten jouduimme vähän taas harhailemaan. Perille päästyämme vaihdoimme kuivaa päälle ja istuimme iltaa meidän huoneessa, jonne Olli ja Saara hipsivät eväineen kätevästi terassin kautta. :) Katselimme Wienin kuvia, maistelimme juustoja ja suunnittelimme seuraavaa päivää.
 |
| Sateelta suojassa on hyvä maistella juustoja ja viinejä |
Sunnuntaiaamu valkeni harmaana, mutta toiveita pilvien rakoilemisesta oli. Onneksi ei satanut aivan yhtä kaatamalla kuin edellisenä päivänä, mutta keli oli silti aika viileä. Olimme päättäneet ostaa Salzburg-kortit, jolla pääsi ilmaiseksi nähtävyyksiin ja sai kulkea bussilla. Meillä oli valittuna muutama kohde, jotka olimme vielä laittaneet ikään kuin tärkeysjärjestykseen. Vaikka nähtävää olisi ollut valtavasti ja aikaa vain vähän, päätimme kuitenkin edetä rauhassa nauttien eikä kieli vyön alla paahtaen kirkosta museoon. Olimme menossa ensimmäiseksi pienen vuoren tai kallion päällä sijaitsevaan Hohensalzburgin linnoitukseen, jonne pääsi jännittävällä junahissillä. Matkalla sinne kuljimme kauniin ja vanhan St. Peterin hautausmaan läpi.
 |
| Näkymä linnoitukselta alas kaupunkiin ja joelle |
Hohensalzburgin linnoitus muistutti tunnelmaltaan Turunlinnaa, mutta oli vain huomattavasti isompi. Linnoitus tarjosi kauniit näkymät alas kaupunkiin. Joimme yhdet paikalliset vehnäoluet aurnkoisella terassilla ihastellen lumihuippuisia vuoria, kunnes meidät yllätti melkoinen tuulenpuuska.
 |
| Linnanhuipulla tuulee |
Terassi muuttui muutamassa sekunnissa melkoiseksi hasardialueeksi, jossa lasinaluset ja hammastikut lensivät ilmassa. Täällä tarjoilijoille kuuluisi maksaa vaarallisen työn lisää. Päätimme siirtyä retkellämme eteenpäin ja suunnistaa kohti Untersbergin vuorta, jonka olimme päättäneet valloittaa.
 |
| Kohti huippua |
Emme oikein tienneet, mitä odottaa, kun kaapelihissi lähti kuljettamaan meitä 1801 metrin korkeuteen. Sää oli kirkastunut sopivasti ja aurinko paistoi. Aamupäivällä pilvien peitossa ollut vuoren huippu näkyi koko komeudessaan. Hissi lähti keikkuen hinautumaan kolmen vaijerin varassa. Vähän meinasi usko loppua, kun edessä kohosi taivaisiin asti jyrkkä vuoren seinämä, jonka yli hissin oli tarkoitus kiivetä. Talot kutistuivat ja metsä alkoi muistuttaa lähinnä sammalmattoa, kun hissi kipusi hitaasti ylöspäin vaijerien kiristyessä. Enää muutama metri, niin olisimme vuoren laella - tai niin me luulimme. Yhtäkkiä maa katosi alta ja vaunu notkahti alaspäin: Alla aukesi vihreä laakso ja edessä entistä korkeampi vuorenhuippu. Siinä kalpeni moni huvipuiston vuoristorata tämän tosielämän vuoristoradan rinnalla.
 |
| Näkymiä 1800 metrin korkeudesta |
Ylhäällä oli vallan eri lämpötila kuin alhaalla: tuuli oli melko tiukka ja lämpöasteita tuskin oli montaa. Lähdimme kipuamaan kohti lähintä huippua, jossa seisoi jättimäinen rautaristi. Maisemia ei voi oikeastaan edes sanoin kuvailla, sillä ne olivat jotain sellaista, mitä en ollut koskaan nähnyt. Vatsasta kouri kulkea kivistä polkua, jonka oikealla puolella kulkevan kaiteen jälkeen et nähnyt yhtään mitään, sillä siinä oli pilvi. Vasemmalla oli kaupunki ja kaukana horisontissa oli melko tumma taivas. Muutaman sekunnin päästä oikealla puolella oleva pilvi "haihtui" ja kaiteen takaa ilmestyi pudotus, laakso ja taustalla sinistä taivasta vasten lumihuippuisia vuoria. Seisoimme ristin juurella huokaillen tätä näkyä. Käännyin sitten katsomaan taas näkymiä kaupungin suuntaan, mutta taas vatsanpohjassa tuntui kouraisu. Se "kaukana horisontissa" ollut tumma taivas ei ollutkaan enää niin kaukana. Villeintä kaikesta oli tajuta se, millä vauhdilla pilvimassa liikkui kohti ja miten nopeasti sääolosuhteet muuttuvat noin korkealla. Yhtäkkiä siitä tummansiniharmaasta pilvestä löi salama. Seisoimme vielä näitä pilviä ylempänä, mutta emme kovin kauaa. Siinä kohtaa alkoi jo tosissaan vähän pelottamaan. Hetki sitten aurinkoinen vuoren rinne alkoi muuttua yhä sumuisemmaksi ja sumuisemmaksi. Ja kuten olimme aikaisemmin havainneet, sumu voi muuttua niin sakeaksi, ettei eteensä näe metriä kauemmas. Katselimme vielä hetken salamointia, mutta kipitimme sitten kiireenvilkkaa sisälle rakennukseen, jossa oli kahvio-ravintola sekä hissi alas. Emmekä hetkeäkään liian aikaisin. Ehdimme istahtaa pöytään, kun alkoi aivan mieletön myrsky. Ensin satoi ikkunoita piiskaten vettä, sitten rakeita ja vielä lunta. Söimme ravintolassa lounaan ja odottelimme myrskyn laantumista. Jussi ja Olli söivät miljööseen sopivaa perinneruokaa: bratwurstia ja sauerkrauttia. Saara söi pitsaa ja minä gulassikeiton. Joimme yllättäen olutta, paitsi että Saara joutui kylmän sään vuoksi turvautumaan väkeviin. Vaikka hissi olisikin kulkenut myrskystä huolimatta, meistä kukaan ei halunnut heilua siinä tuulessa ja sateessa 1800 metrin korkeudessa.
 |
| Taustalla näkyi myös lumihuippuisia vuoria, joista korkein oli yli 3,5 km |
Myrsky kuitenkin laantui ja taas paistoi aurinko. Meidän piti kuitenkin lähteä jo alaspäin, sillä meidän piti ehtiä jokiristeilylle, johon olimme jo ostaneet liput. Myrsky kuitenkin aiheutti vähän muutoksia aikatauluumme emmekä ehtineet luonnonhistorialliseen museoon, jonne olimme haaveilleet ehtivämme ennen risteilyä. Kävimme sen sijaan nykytaidemuseossa, jossa taide oli aivan niin erikoista kuin se nyt yleensä tapaa tuollaisissa paikoissa olla. Lopuksi kirmasimme veneeseen, joka odottikin laiturissa. Risteily oli melko köyhä, josta erikseen maksaminen olisi harmittanut, mutta joka nyt lähinnä vain nauratti. Pyörähdykset moottoriveneellä Wieninvalssin tahtiin "vain meille" oli jo melkoisen kornia turistien kosiskelua. Mutta veneessä olleet lapset nauttivat täysillä! :)
Ilta oli ihanan aurinkoinen, vaikka hieman viileä. Päätimme vähän kävellä kaupungilla ja hivuttautua kohti hotellia. Valitettavasti kauniiksi kehuttu italialainen hautausmaa oli ehtinyt laittaa porttinsa kiinni, emmekä ehtineet sitä tällä retkellä nähdä. Näimme kuitenkin viihtyisiä kauppakatuja, jännittäviä pieniä liikkeitä ja tietysti vuorimaisemia. Rautatieaseman kohdalla minun oli pakko luovuttaa ja esittää toive bussimatkasta hotellille, sillä lonkkaa alkoi jyskyttää siihen malliin, että pian ei kävellä seuraavanakaan päivänä. Niinpä nappasimme bussin numero 3 ja taitoimme sillä loppumatkan. Illalla menimme syömään Gasthaus Zum Gunten Hirteniin, jossa olimme lauantaina poikenneet etsiessämme majapaikkaamme. Ruoka siellä oli loistavaa ja varsin täyttävää. Annoskoko oli jotain suuren ja järjettömän välillä. Siitä huolimatta söimme vielä jälkiruoat, sillä olihan tarjolla suklaakakkua suklaakastikkeella, kermavaahdolla, mansikoilla ja vaniljajäätelöllä. Saara ja Olli halusivat vielä käydä ihastelemassa öistä Salzburgia, mutta me totesimme Jussin kanssa, että jännittävä päivä alkoi vaatimaan verojaan. Sovimme aamupalatreffit ja läksimme iltapesulle.
Säätiedotuksen lupauksista huolimatta maanantaiaamukin oli harmaa. Meillä alkoi jo loppua usko Salzburgin säätiedotuksiin. Meidän 24 tunnin Salzburg-kortissa oli vielä virtaa lähes puolille päivin, joten päätimme Jussin kanssa mennä tänään sinne luonnonhistorialliseen museoon. Saara ja Olli päättivät myös tulla mukaan. Aikaa kun oli rajoitetusti, kaikkea haluamaansa ei ehtinyt useamman päivän visiitistä huolimatta kokea, kun lauantain sadesääkään ei suosinut turistikierrosta. Museo oli valtava paikka, johon olisi helposti saanut käytettyä kaksi päivää. Pari tuntia riitti semmoiseen pikaiseen ihastelukierrokseen. Museo muistutti erehdyttävästi eläintarhaa, mutta ei suinkaan täytettyjen eläintensä, vaan irrallaan sinkoilevien päiväkoti- ja koululaisryhmien vuoksi. Minusta dinosaurukset eivät kyllä näyttäneet kovinkaan aidoilta ja Ollin mielestä lohien kasvot olivat liian pulleat. Sen sijaan ne lukemattomat täytetyt sarvipäät näyttivät varsin uskottavilta. Olli tiesi kertoa, että edustettuna olivat kaikki maailman hirvieläimet. Vaikka nähtävää olisi ollut vielä tekniikkapuolen verran, päätimme korvat metelistä vinkuen käväistä vielä ensimmäisenä päivänä löytämässämme edullisessa intialaisessa ravintolassa lounaalla. Olihan meillä kaikilla edessä monen tunnin matkustus. Ruoka ravintolassa oli oikein maukasta. Keitto ja pääruoka maksoi opiskelijalle 5.90, mutta ei Jussin aikuisen hintakaan, 7,90€, järkyttävän kallis ollut sekään. :) Lounaan jälkeen alkoi olla jo hivenen kiire juna-asemalle lipun ostoon. Päätimme napata bussin ja matkata riskillä pari pysäkin väliä ilman erillistä lippua, sillä Salzburg-korteissamme ei ihan näin pitkälle riittänyt poforttia. Ei onneksi käynyt kuinkaan ja ehdimme hyvin asemalle. Hyvästelimme Saaran ja Ollin ja jäimme odottamaan oman junamme lähtöä. Meillä oli aikaa tunnin verran, joten teimme pienen kävelylenkin kaupungin uudemalla puolella, sillä, joka on tavallisen, lähiössä asuvan salzburgilaisen koti. Olihan se vähän erilainen miljöö kuin vanha kaupunki.
Löysimme oikean junan, joka lähti noin viisi minuuttia myöhässä. Työmatkaliikenne ja useamman aseman remontti kaiketi olivat aiheuttaneet viivästyksiä junissa, mutta ei onneksi tuota enempää. Tähän suuntaan meillä oli kolme vaihtoa, joista yksi vaihtoväli St. Valentinin asemalla oli tunnin mittainen. Olimme haaveilleet käyvämme kahvilla asemalla aivan kuin menomatkalla Linz/Donaun asemalla. Tämä asema ei ollutkaan aivan yhtä suuri ja viriili, joten päätimme tehdä pienen kierroksen kaupungilla. St. Valentinissa asuu saman verran ihmisiä kuin Seinäjoella ennen kuntaliitoksia. Se muistutti kuitenkin jotain Jämsää, jossa ei maanantai-iltana kuuden maissa liikkunut ketään yhtään missään. Löysimme Billan, josta haimme jääkahvit ja vähän murua rinnan alle. Myyjät olivat aivan symppiksiä, sillä he eivät mitenkään osoittaneet sellaista pientä turhautuneisuutta turisteja kohdatessaan, jollaista täällä Wienissä voi havaita. Tai eihän meitä turisteiksi arvaa kuin vasta silloin, kun avaamme suumme. Pullatiskin nainen opetti meille ystävällisesti jyväisemmän rinkelin saksankielisen nimen ja kassantädiltä irtosi hymy ja selkeästi artikuloidut numerot.
Loppumatka sujui hyvin, paitsi että viimeisen junan vahvasti saksaa murtava konnari kertoi, että tällä junalla pääsee vain Hütteldorfiin asti, sillä Westbahnhof, jonne olimme siis menossa, on nyt suljettu remontin takia. No ei se mitään, junan vaihtamisen konkareina otimme Hütteldorfista U4:sen ja jatkoimme U6:lla kotiin, jossa olimme kymmeneltä illalla. Lähdimmehän matkaan jo klo 14.20. Huh, mikä reissu, mutta kannatti tehdä jo pelkästään Untersbergin maisemien takia!
