Heräsimme kymmenen kieppeillä ja söimme kaikessa rauhassa aamupalaa, jotta jaksaisimme taas kierrellä kaupungilla netti- ja puhelinasioissa. Renata oli varoitellut Mariahilfer Straßen lauantairuuhkista ja pyrimme kyllä aikaiseen starttiin, mutta meille tutuksi tulleen tapamme mukaisesti pääsimme liikkeelle 12 maissa. Olimme kulkeneet jo hyvän matkaa, kun huomasimme, että molempien puhelimet olivat jääneet kotiin. Näiden kahden lahopään ei auttanut kuin kääntyä kannoillaan ja kävellä takaisin hakemaan puhelimet. Mutta ei se mitään, täällä riittää näitä katuja, joita emme ole vielä ehtineet katsastaa. Jussi tiesi liikkeen nimeltä Niedermayer, joka muistutti meidän Giganttia, ja joka myi kodinkoneita, puhelimia ja liittymiä. Menimme sinne, mutta siellä kovin nopeasti puhuva miesmyyjä ei osannut meitä auttaa. Se nettiliittymävaihtoehto, jota Jussin työkaveri oli suositellut, olisi edellyttänyt paikallista pankkitiliä. Myös puhelinliittymät vaikuttivat jotenkin hankalilta. Tämä myyjä ei ollut kovin innokas etsimään meille ja meidän tilanteeseemme sopivaa ratkaisua, joten päätimme jatkaa etsintöjä. Vähän meitä harmitti, sillä olimme nyt ihan, että mitäs nyt tehdään...
Jotta harmitus ei kasvaisi aivan ylitsepääsemättömäksi, päätimme pysähtyä italialaisen jäätelöbaarin kohdalla. Valikoima oli järjetön! Melkein mistä tahansa yhtään makealta kuulostavasta aineksesta oli tiristetty herkullisen näköistä jäätelöä. Jos Kirsillä menee sormi suuhun Valion 8 jäätelön valikoiman edessä, tämä lista aiheutti lähes paniikkikohtauksen. Onneksi Kirsillä on kuitenkin koko kesän kaikki päivät aikaa katsastaa vaikka jokainen jäätelömaku!
Jäätelöiden jälkeen kuljimme pienen liikkeen ohi, jossa ikkunassa luki A1. Se oli operaattori, jota ei oikein kukaan ollut kehunut, mutta josta päätimme kuitenkin käydä kysymässä. Heillä oli kuin olikin prepaidliittymä, jossa puhelut toiseen saman operaattorin numeroon olivat edullisia, mutta muihin melko kalliita. No, elämä on. Ja emmehän me tunne täältä oikeastaan ketään muuta ja ajatus olikin, että saamme toisiimme yhteyden, kun kuljemme päivisin eri teitä. Kirsi vähän hannaili ko. liittymien ottamista, mutta luotti Jussin arviointikykyyn. Ja niinpä meillä on nyt paikalliset puhelinnumerot, joita Kirsi ei edes yritä opetella...
Siitä sitten jatkoimme helteisessä säässä käpsyttelyä ja suunnistimme kartasta katsomaamme kanaalia kohti. Ajattelimme, että sen vartta voisi olla mukava kulkea. Kanaali osoittautuikin pahalta haisevaksi luruksi myrskyvesikanavan pohjalla. Onneksi sen reunalla oli kuitenkin puisto, jota pitkin puiden varjossa oli mukava kävellä. Tupsahdimme ison torin laidalle, jossa oli melkoinen kirpputori. Siinä Tammelantorin kirppis kalpenee poistiehensä. Siellä oli mielenkiintoinen tunnelma. Ihmisten tavarat lojuivat röykkiöinä ja aivan sekaisin vilttien päällä ja myyjät olivat jonkinlaisten vähemmistöjen edustajia. Yhtä kaikki, väkeä oli kuin pipoa. Jussi tutkaili yhtä kameraa ja olisi ostanut televisiokaapelinkin, mutta Kirsi ei antanut.
Kirpputorin jälkeen myyntikojut vaihtuivat vihannes-, hedelmä-, pähkinä, leipä- ja antipastokojuihin. Täältä siis ihmiset ostavat vihanneksensa ja hedelmänsä, joita ei supermarketeissa paljoa näkynyt. Valikoimaa oli vaikka kuinka ja paljon! Ja se tuoksu! Ihania juustoja ja erilaisia oliiveja sekä muita pieniä antipastoja oli joka puolella. Ihmisiä tulvi joka suuntaan ja meteli oli korvia huumaava. Tänne täytyy tulla, kun tietää, mitä haluaa. Heräteostoksilla sielä tulee lähinnä hulluksi. Ja muutenkin toritunnelma vaatii hieman totuttelua, ennen kuin siellä tuntee olonsa kotoisaksi. Myöhemmin selvisi, että olimme Naschmarktilla.
Vaikka vielä kolmen kieppeillä ei kummallakaan ollut erityisen nälkä, päätimme kuitenkin ennakoida tilanteen ja istahtaa syömään jotain pientä. Torin vihannes- ja hedelmäkojut vaihtuivat pidemmälle edetessä kahviloihin, ravintoloihin ja kebab-paikkoihin. Istuimme sille terassille, jossa sattui olemaan vapaa pöytä. Tilasimme oluet ja alkupalalautasen, jossa oli oliiveja, munakoisoa ja paprikaa, couscousia, tomaattia, pari suolaista voitaikinapötkylää ja paria mössöä sekä leipää. Nautimme hulinasta, oluista ja pikkusuolaisesta. Tovin istuttuamme ja rupateltuamme viereisessä pöydässä istuneita kahta miestä kiinnosti, mistä päin maailmaa olemme. Toinen heistä oli britti ja toinen amerikkalainen. He olivat työtovereita ja olleet Wienissä jo muutaman vuoden. Siinä vaihdettiin tunnelmia ja kokemuksia pidemmänkin aikaa. Heillä oli ilmassa jo kovin lauantaitunnelmaa, sillä spritzeleitä laski tiuhaan tahtiin ja juttua riitti. Etenkin tämä britti vaikutti melko vauhdikkaalta kaverilta. Hän soitti yhdelle suomalaiselle tutulleen, jonka kanssa Jussikin vaihtoi muutaman sanasen. Kello alkoi lähestyä viittä ja meidän oli ehdittävä hakemaan vielä mehua ja jogurttia aamuksi, joten pyysimme laskun. Kirsi melkein unohti antaa juomarahaa jäädessään laskemaan vaihtorahoja, mutta saimme napattua tarjoilijan uudelleen. Jussi pahoitteli, että hänen vaimonsa käy tänään vähän hitaalla. Muita nauratti, paitsi Kirsiä...
Kävelimme kotiin Karlsplatzin ja Ringin kautta läpi museokorttelin ja käväisimme Billassa ruokakaupassa, jossa oli yllättävän ystävällinen - ja hidas - kassa. Kotona istuimme alas ja päätimme ruveta kirjoittamaan matkapäiväkirjaa. Raitis ilma ja helle väsyttää, joten Nukkumatti houkutteli untenmaille. Sitä ennen Jussi päätti mennä laittamaan vielä oven lukkoon. Ovi siis laitetaan lukkoon aina avaimella, myös sisäpuolelta. Tottahan siinä taas oli jotain hämminkiä, joka nosti Jussin kierroksia taas nollasta sataan viidessä sekunnissa. Lukko 3 - Jussi 0.
