Turismo!

Me kirjoittelemme tätä merkintää ensimmäisenä sunnuntaiaamunamme Wienissä. Eilisen ukonilman jälkeen aamu valkeni aurinkoisena. Lämpötila lähestyy hellerajaa, joten on hyvä hetki nauttia korkeiden huoneiden tarjoamasta viileydestä ja kirjoittaa taas muutama sana viime päivien tapahtumista.

Jäimme siihen, kun rättipoikkiväsyneet matkaajat viettivät ensimmäistä iltaansa Wienissä viinilasillisen äärellä. Matkaväsymys alkoi painaa, joten painelimme pehkuihin ja nukuimme kuin tukit seuraavaan aamuun. Kelloa emme pistäneet herättämään, sillä olihan seuraava päivä paikallinen vapaapäivä. Aamupalan jälkeen pakkailimme vähän vettä ja laastaria mukaan ja läksimme kaupungille suuntanamme Wienin vanha kaupunki, Innenstadt.

Sää oli pilvinen, mutta melko lämmin. Kirsi oli edellisenä päivänä tutustunut lähikatuihin, joten reitti Neubaugassen kautta Mariahilferstraßelle ja sitä pitkin kohti kaupungin vanhaa ydinkestustaa oli tuttu. Mariahilferstraßella Jyväskylän kävelykadun niukahkoon tarjontaan tottuneet matkailijamme hämmästelivät liikkeiden tarjontaa ja kokoa. On huvittavaa, että kaupungissa on esimerkiksi käytettyjen pienoisrautatievaunujen myymiseen erikoistunut liike. Pistää vaan miettimään, että kuinka kauppa käy... Mariahilferillä liikkeet ovat tietty suurempia ja valtavirran, eli naiskuluttajan, makua myötäileviä.

Turistina turistien joukossa

Kilometrin, kahden kävelymatkan jälkeen saavuimme alueen 1 laidalle, jota kiertää "The Ring", vanhan kaupunginmuurin paikalle rakennettu katu. Kävelimme sitä myöten keisarillisen palatsin portille, josta turistivirtaa seuraillen siirryimme palatsin sisäpihalle. Palatsiaukio on iso nurmikenttä patsaineen ja komeine julkisivuineen. Nykyisin palatsin tiloissa on mm. kansalliskirjasto. Kirsi oli edellisenä päivänä yrittänyt hakea sanaa "kirjasto" ja siinähän se nyt seisoi - Bibliotek. Jäimme ihmettelemään, että näinköhän täällä pärjäisi ihan vaan ruotsia puhumalla. Tarkistimme sijaintimme opastaulusta ja valitsimme kohteeksi turisti-infon, sillä totesimme kaupungin kartan olevan avuksi kaupunkiharhailussa. Aukiolla jäimme vielä hetkeksi ihmettelemään hevoskärryjä, jotka kuljettivat turisteja palatsialueen ympäri Egyptistä tutun hevosenlannan hajun täyttäessä nenän. Täällä "kalishkuskit" olivat tosin muodostaneet kartellin, joka oli nostanut hinnat Egyptin parista eurosta paikalliseen 40 euron kartellihintaan. Tietysti erona Egyptiin oli, että täällä hevosia oli kaksi, kuskit puhuivat englantia ja olivat pukeutuneet asianmukaisin kostyymeihin. Meidät oli kuitenkin jo pilattu etelän halvoilla hevoskyytihinnoilla, joten päätimme jatkaa jalkaisin.

Kirsi ja kalliit kalissit (caleche)

Kuljimme palatsirakennuksen läpi Michaelerplatzille, josta käännyimme oikealle kohti Albertinaplatzia. Rakennukset ja arkkitehtuuri täällä ovat kyllä näkemisen arvoisia. Joka seinämällä on jotain kummasteltavaa, kun vaan malttaa nostaa katseensa ja pysähtyä hetkeksi. Meitä tosin alkoi jo tässä vaiheessa vaivata kokemusähky. Pysähdyimme silti sekunniksi bongaamaan espanjalaisen ratsastuskoulun hevosia, jotka ihmettelivät lasien takana laahustavaa turistivirtaa ratsastuskoulun sisäpihaa reunustavista pilttuistaan.

Löysimme turisti-infon helposti. Opaskartan joutui tosin pyytämään virkailijalta, sillä niitä ei ollut esitetelineissä tarjolla. Lyhyt jonotus kuitenkin kannatti, sillä saimme samalla kesäkuun tapahtumaoppaan. Teimme tilaa muille turisteille ja poistuimme torille. Nyt oli hyvä hetki pysähtyä hetkeksi lukemaan karttaa ja ottamaan valokuvia Albertinaplatzista.

Kävelimme perhospuutarhan ja Burggartenissa päivää paistattelevien ihmisten ohi. Joku jonglööripoika yritti briljeerata yhdellä keilalla, mutta vieressä päivää paistatteleva tyttöporukka ei näyttänyt kovinkaan vakuuttuneelta.

Volksgartenin ruusuloistoa

Palasimme Ringille ja kiersimme Parlamentin ohi Volksgarteniin, joka oli täynnä erilaisia ruusupensaita. Kirjava ruusumeri oli houkutellut muitakin turisteja, etenkin keski-ikäisiä rouvia, jotka sifonkihuivit kaulassa olivat olevinansa niin kultturelleja ja nenät pitkällänsä nuuhkivat ruusuja, ja japanilaisia, jotka valokuvasivat toisiaan ruusujen keskellä. Pitihän sitä itsekin muutama ruusukuva räpsäistä.

Ruusuista nautittiin kaikilla aisteilla

Pyörimme vielä hetken vanhassa kaupungissa, turistien puuronsilmässä, ja ihmettelimme hienoja rakennuksia ja ökyliikkeitä. Kirkkoja oli jos jonkinlaisia, tai olikohan ne kaikki edes kirkkoja... Erityisen hämmentävä rakennus oli paikallinen minariteetti, jonka tunnisti minariteetiksi vasta sille tyypillisestä tornista. Siihen asti se oli kuin mikä tahansa muu kirkko harjakattoineen. Ehkä katoliset olivat pystyneet yhdestä kirkostaan luopumaan ja tehneet siitä soveltuvin osin minariteetin korvaten kirkon tornin minariteetin tötteröllä...

"Tötterökirkko"

Nälkä jo kolkutteli vatsassa, joten alkoi olla korkea aika etsiä jokin mukava ja kohtuuhintainen ruokapaikka. Helpommin sanottu kuin tehty. Hinnat keskustassa olivat vähän toista kuin meidän asunnon lähistöllä tai Jussin työpaikan lähellä, jossa lounaan alkukeittoineen ja jälkiruokineen syö 8 eurolla. Löysimme kuitenkin viihtyisän näköisen ravintola Fuerichin, joka toki oli turistihintainen, mutta samoin myös turistiystävällinen. Söimme alkukeitoiksi tarkoitetut unkarilaiset gulassikeitot, Jussi joi ison oluen ja Kirsi lasin punaviiniä, joka olikin sitten aika iso lasillinen. Jos haluaa sen 12cl, niin se pitää erikseen pyytää, muuten sieltä tulee 24cl tai jotain... Jälkiruoaksi Jussille maistui vadelmilla ja vaniljajäätelöllä täytetty lätty, jossa oli vielä kermavaahtoa vähän lisämakeutta tuomaan. Kirsi söi omenastrudelin vaniljajäätelöllä ja kermavaahdolla. Sokeria ei oltu säästelty siinäkään. Lasku teki tippeineen 35€.

Tippauskulttuuriin on muuten totutteleminen. On vaikea luopua tavasta tarkistaa, että saahan vaihtorahan oikein takaisin. Kun niitä kolikoita alkaa laskemaan, se on inasen hämmentävä tilanne myös tarjoilijalle, joka jää odottelemaan juomarahaa. Sitä hiluja laskiessa helposti unohtaa, että ai niin, se tippikin vielä... Ja pitääkö pelkän kahvin ostamisestakin antaa juomaraa 10% eli jotain 20 senttiä, mikä tuntuu vähän säälittävältä?

"Korkea niin kuin koottikirkko"

Kiertelimme kaupunkia ristiin rastiin ja katsastimme ulkopuolelta vielä ison goottikirkon, jonka nimi on vielä vähän hakusassa. Päivä oli melko viileä, joten ennen iltaohjelmaa eli ilmaista Wienin Filharmonikkojen ulkoilmakonserttia oli syytä käydä kotona hakemassa lisävaatetta. Ostimme metroaseman lippuautomaatista 24 tunnin liput, jotka tulivat kertalippuja edullisemmaksi, kun matkoja tuli yli kolme. Jussi pääsi samalla lipulla vielä perjantaina töihin ja takaisin. Linja U3 Stephanplatzilta kuljetti meidät Westbahnhofille, josta matkasimme pienen pätkän U6:lla Burggasse-Stadthallelle. Kotona vaihdoimme vaatetta ja lähdimme suunnistamaan kohti Schönbrunnia ja Sommernachtskonzertia. U6:lla menimme taas Westbahnhofille ja vaihdoimme U4:seen, joka kulki kohti Hütteldorfia. Vaikka olimme liikkeellä hyvissä ajoin, metro oli aivan täyteen ammuttu konserttiin matkaajista. Seurasimme siis ihmismassaa, joka lähti vyörymään Schönbrunnin metroasemalta kohti Schönbrunnin palatsia ja sen puutarhaa.

Klassisen musiikin ystäviä Schönbrunnin iltahämärässä

Konserttijärjestelyt yllättivät meidät massiivisuudellaan. Alueella oli vaijerikameroita ja kentälle rakennettiin paineaitoja, joita vartioivat ärjyn näköiset järjestysmiehet. Ryysis oli melkoinen ja ihmisiä oli enemmän kuin suomalaisilla kesäfestareilla. Parhaiten valmistautuneet olivat leiriytyneet hiekkakentälle retkijakkaroineen ja viltteineen sekä eväineen ja viinipulloineen. Retkijakkaroita olisimme kaivanneet mekin, sillä päivän kaupunkikierros alkoi vaatia verojaan. Tunnin odottelun jälkeen konsertti alkoi. Valoshow oli kuin suuressakin rock-konsertissa, ja ihmiset vislasivat ja hurrasivat keskimäärin 30 minuuttia kestäneiden kappaleen jälkeen. Kahden viimeisen esityksen aikana screeneillä näkyi erillisellä lavalla tanssitut balettiesitykset, jotka antoivat ihan uuden ulottuvuuden konsertille. Encorena soitettiin Wieninvalssi. Olihan se aika korkeakulttuuria, johon eivät tällaiset maalaiset ole tottuneet. Toisaalta ehkä me emme vain vielä olleet riittävän "kypsiä" tällaiseen musiikkielämykseen. Mutta ehdottomasti ainutlaatuinen kokemus!

Kuvasta sitä ei näe, mutta tuolta "rokkilavalta" soitetaan Sibeliusta

Kotimatka sujui yhtä ruuhkaisissa tunnelmissa kuin tulomatkakin, kun ne kaikki tuhannet ihmiset lähtivät massana vyörymään kohti metroa. Kirsi bongasi hiekkakentältä ilmaislehden, joita jaettiin palatsin ulkopuolella, mutta jota ei saanut napattua konserttiin mennessä. Lehden kansissa oli bling-bling-kellon kuvia, josta se pakko-saada-ajatus sitten lähti... Onneksi aika moni oli luopunut tästä Premium - Das exklusive Lifestylemagazin -nimisestä pyllynalusesta, jotta Kirsi sai aamupalalle jotain lukemista. Pitkän ja hikisen päivän päätteeksi oli ihana pulahtaa kylpyyn, josta erityisesti Kirsi oli haaveillut viimeiset kolme viikkoa.