Vihdoin Wienissä

Oikea osoite oli helppo löytää. Seisoimme ison mustan rautaportin edessä ja odotimme jännittyneinä, tuleeko meitä kukaan vastaan. Portin vieressä oli kuitenkin lupaavasti oikea nimi. Muutaman minuutin kuluttua nuori iloinen nainen askeltaa reippaana ja hymyilevänä meitä kohti ja kaksi huojentunutta turistia hymyilivät takaisin.
Asunto, johon meidät johdatettiin, on aivan U-P-E-A! Valkoiset korkeat huoneet, parkettilattia, puiset vanhat huonekalut, kylpyamme, pesukone, tiskikone, taidetta seinillä ja pionit maljakossa ruokapöydällä meitä odottamassa. Sängyssä oli meitä varten laitetut lakanat ja keittiössä uudet Ikean astiat. Asuntoasia ei olisi voinut enää paremmin järjestyä. Lisäksi asunnon sijainti, 7. Bezirk eli 7. alue on loistava. Tästä on kävelymatka ydinkeskustaan ja lähellä on pari isompaa kauppakatua, joissa Kirsin on hyvä kuluttaa kesäpäiviään. Alue on hyvin turvallinen, mutta ei toki tarvitse tyhmä olla...

Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Jussi lähti tutustumaan uuteen työpaikkaansa Wienin teknilliseen yliopistoon. Kirsi jäi purkamaan laukkuja ja otti rohkeat ensiaskeleet kotirouvan arkeen käymällä ruokakaupassa - kahdesti: kerran Sparissa ja kerran Hoferissa, joka on kutistettu Lidl. Kolmas retki kohdistui kosmetiikkaa myyvään tavarataloon DM:ään, jossa tulkkausapuna toiminut nainen nimeltään Renata tarjoutui esittelemään Neubaun aluetta (7. Bezirk). Harmi vain, että Renatan puhelinnumeron tallentamisessa kävi joku käpy, joten kahviseura jää nyt sattuman varaan.

Jussi lähti edellisen illan reittisuunnitelmien mukaisesti bussilla numero 84A kohti Dr. Karl Renner Ringiä, josta matka jatkui raitiovaunulla numero 1 kohti Wienin teknillistä yliopistoa. Oikea rakennus löytyi helposti, mutta oikean siiven ja huoneen löytäminen ei ollutkaan niin helppo juttu. Lopulta yhteyshenkilön työhuone löytyi juuri samaisella hetkellä, kun hän oli lähettänyt sähköpostia, jossa hän tiedusteli vierailun aikataulua. Vastaanotto oli mitä lämpimin. Ensimmäisen työpäivän aikana tutustuttiin tiloihin, järjestettiin työpiste ja tavattiin tulevia työtovereita. Ilmapiiri Tietokantojen ja tekoälyn tutkimusryhmässä oli todella innostava. Jussi sai heti väitöskirjatyötä edistäviä vinkkejä ja luettavaksi aihetta sivuavia artikkeleita.

 

 

Burggasse iltapäivän auringossa

Paljastui, että torstai on täälläkin vapaapäivä. Työtoverit osasivat antaa muutamia vinkkejä, missä kannattaisi seuraavana päivänä vierailla. Matkaa takaisin asunnolle ei juuri oltu suunniteltu, joten paluumatka sujui osittain kävellen pitkin Burggassea. Sykettä nostatti, kun asunnon oven avaaminen avaimella ei ottanut sujuakseen. Piti tekstiviestillä keskeyttää keskieurooppalaisen kotirouvan shoppailut, jotta hän voisi tulla avaamaan oven insinöörimiehelleen. Lukossa tai avaimessa ei ollut vikaa, vaan kuulemma avaamistekniikassa. Hyvä näin.

Viiniä Wienissä

Rättipoikkiväsyneet maailmanmatkaajat nauttivat vielä illallisen: pakastepatonkia ja salaattia. Kyytipojaksi joimme tietysti hieman viiniä Wienissä. Tavoite oli kuitenkin saavutettu: olimme turvallisesti perillä, kesäasunto oli todella kiva ja vastaanotto yliopistolla oli ollut todella lupaava yhteistyötä ajatellen.

Matkalla

Hotelli oli selkeälinjaisesti sisutettu ja sänky oli juuri sopivan pehmeä ja kova - olihan hotelli profiloitunut tarjoamaan asiakkailleen hyvät yöunet. No, valitettavasti mikään maailman parahista sängyistä ei poista möliseviä bisnesmiehiä viereisestä huoneesta tai käytävältä, joiden vuoksi tunnelma oli aamu kahdelta kuin ruotsinlaivalla. Tämä aamuyöllinen ärsyyntyminen yhdistettynä myöhään yöhön jatkuneeseen Wienin reittioppaan tutkimiseen ja aamun 5.30 heräämiseen aiheutti jopa raskumittarilla mitattuna huomattavaa aamuäreyttä.

Pikaisen hotelliaamiaisen hätäisesti nautittuamme kiirehdimme Austrian Airlinesin check-in:iin. Edellä olevat kanssamatkustajat olivat ilmeisesti virkailijoille kova pala purtavaksi, sillä jono eteni tuskaisen hitaasti. Check-in:in takaraja oli 6:50 ja kello lienee ollut 6:49 kun matkalaukkumme sukelsivat hihnalla järjestelmän syövereihin.

Lähtöportti oli tietenkin aivan toisessa päässä terminaalia. Tuskahiki selkää pitkin valuen kiirehdimme kohti porttia 24. Ehdimme kuitenkin koneeseen ajoissa, etenkin koska kulkutunnelin irroittamisessa koneesta oli jotain häikkää. Nousukiitoon lähdimme siis noin 20 minuuttia aikataulusta myöhässä. On se kumma. Pendoliinot kulkee ajallaan ja lennot kuinka sattuu.

Pilotti kuitenkin lienee painanut kaasun pohjaan, sillä saavuimme kolmen tunnin kuluttua Wieniin täydellisesti aikataulussa. Jopa matkalaukut löysivät perille, mikä oli perinjuurin positiivinen yllätys. Noudatimme edellisenä iltana huolella tehtyä suunnitelmaa ja etsimme junan numero S7 laiturin. Mehän ei mitään turisti-CAT-junaa käytetä! Hetken huuli pyöreänä lippuautomaatilla seistyämme saimme kuin saimmekin liput ostettua. Asemalaiturilla seistessämme tunnelma oli jännittynyt: onko sähköpostissa sovittu asunto oikeasti olemassa, miten luotettava reittiopas oikeastaan oli, kuinka ihmeessä täällä näiden junien kanssa oikein tulee pelata? Onneksi viime syksyn Amazing Race Tukholma oli koulinut meistä maalaisista melkoisia julkisten yhteyksien taitureita.

S7-junan asemakuulutukset katosivat kiskojen kolinan alle, jolloin jouduimme turvautumaan asemakarttaan ja ohitettujen asemien laskemiseen. Monen suhisevan ja pörisevän aseman jälkeen saavuimme Handelskaille, jossa vaihdoimme U-Bahn 6 -metroon, jolla suhautimme sukkelaan Burggasse-Stadthallen metroasemalle. Tästä oli enää parin sadan metrin kävelymatka Halbgasselle, jossa asunnon piti sijaita ja jonne olimme sopineet tärskyt vuokraemännän kanssa. Junan ja metron ikkunasta maisemat eivät antaneet vielä kuvaa kaupungista, mutta Burggassen varsilla oli pikku putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita toinen toisensa perään vanhoissa tunnelmallisissa rakennuksissa. Aistimme ensi kerran vanhan Wienin tunnelman.

Lähdön tunnelmaa

Tiistaiaamu 31.5. aukesi aurinkoisena. Nautimme aamukahvit maman seurassa, joka suuntasi siitä sitten töihin. Meillä puolestaan jatkui Yömuuttajat Rasku & Raskulta kesken jäänyt tavaroiden purku. Kun Kirsin laukusta saatiin liiat kilot siirrettyä Jussin laukkuun, pääsimme aloittamaan matkamme kohti Wieniä. Viimeiset halaukset kummityttö Ellalle sekä Helille ja Topille, ja sitten Subarun nokka kohti Tamperetta. Matkailijoiden vatsat täyttyivät Juustoportin antimista, jopa yli äyräiden koko rahan edestä... Kaikkea ei todellakaan tarvitsisi maistaa.

Tampereella oli odottava tunnelma. Auto ja littutelevisio jäivät kesähoitoon ja saimme jaffan lisäksi kyydin juna-asemalle. Nousimme pendolinoon joka vei meidät Tikkurilaan, ja joka lähti ja saapui yllättäen ajallaan. Ensimmäinen lentokenttäbussi numero 61 ehti paeta paikalta, mutta toinen kuljetti meidät Helsinki-Vantaan kakkosterminaaliin. Siitä alkoi turistin elämä.

Onneksi matkakohteessamme käyvät eurot, joten käyttövarat tarjosi Otto. Pääsimme todistamaan, miksi liukuporaiden päässä on tolppaeste: jotta ei kukaan vaan menisi sinne a) kärryillä ja b) kärryt väärinpäin. Jos kaikesta esteistä ja kieltomerkeistä huolimatta saat ujutettua kärrysi liukuportaisiin ja vielä niin päin, että laukut pääsevät villinä ja vapaana vyörymään portaita alas, siitä seuraa kova meteli ja paljon paheksuvia katseita. Asialla emme siis suinkaan olleet me, vaan eräs muu, joka kaiken kiireensä keskellä kuvitteli säästävänsä aikaa. Hetken palloiltuamme löysimme ylellisen Glo hotellin.

Rajakadulta se pienikin ponnistaa

Wienissä sataa kovaa ja ukkostaa, joten lienee hyvä hetki istua alas ja kirjoittaa muutama sana viime päivien tapahtumista. Täällä siis ollaan. Ei estänyt Islannin tulivuoret eikä Finavian laukkupoikien lakkoilut.

Seikkailumme alkaa Rajakadulta, jolle jätimme haikeat jäähyväiset myöhään maanantai-iltana 30.5. Meitä saattelemassa olivat Saara ja Leevi, joille vilkutimme näkemiin. Rajakadulta kaipaamaan jäämme keskiviikon lenkkisaunoja ja maailman parhaita naapureita. Meistä tosin jäi myös jotain Rajakadulle. Kiitos Saara ja Olli varastolainasta, joka tuli tarpeeseen Jussin pienoisen Subarun vetoisuuden virhearvion takia. Ilo on omistaa, paljon tavaraa. No pysyvätpä siellä tallessa syksyyn asti. Näin antoisa jakso opiskelijaelämää Jyväskylässä päättyy ja on aika katsoa pöytään jaetut uudet kortit.

Yömuuttajat Rasku & Rasku

Subaru pullollaan suuntasimme kohti Veneskoskea. Yömuuttajat Rasku & Rasku olivat siis jälleen yötä vasten liikkeellä muuttokuormansa kanssa. Perillä tavarat saivat jäädä autoon odottamaan aamua, kun väsyneet muuttajat kömpivät sänkyyn. Edellinen muutto oli tehty pari viikkoa sitten vuokra-autolla ja kärryllä, jolloin suuri osa Rajakadun irtaimistosta siirrähti Veneskosken tilapäisvarastoon. Suuri kiitos logistiikkapojille, Topille ja mamalle muuttoavusta.