Kirsin kulttuurilauantai

Jussilla loppurutistus jo painaa, joten lauantai jatkoi työviikkoa. Ehdimme kuitenkin käväistä kaupungilla yhdessä ennen Jussin töihin menoa. Torstai-illasta asti on ollut haikea fiilis. Toisaalta on mukava palata Suomeen ja nähdä taas ystäviä ja sukulaisia, mutta toisaalta ei vaan haluaisi vielä lähteä. Näissä haikeissa tunnelmissa vaelsin kaupungilla istuen niillä terasseilla, joilla en ollut vielä istunut ja joilla olin aina halunnut istua. Paitsi Otto Wagnerin paviljongin kahvilassa, josta oli tehty ihan ylihintainen snägäri. Sinne en sitten halunnutkaan. Yritin kovasti haistella wieniläistä kaupunkitunnelmaa ja kulttuuria, jota todennäköisesti tulen kaipaamaan useasti.

Sovimme, että käydään Jussin kanssa yhdessä syömässä sitten, kun tulee nälkä. Halusin mennä yhteen tiettyyn ravintolaan, tai ennemminkin sen terassille, jonka ohi olimme kesämme alkumetreillä kävelleet. Se näytti niin ihanan tunnelmalliselta silloin, mutta vaikka nyt ei ollutkaan yhtä pimeä, oli se kapea kuja terassipöytineen oikein mukava paikka istua valoisempaankin aikaan. Ruoka oli oikein hyvää, samoin ravintolan omilta viljelyksiltä tullut viini. Jussi joutui palaamaan takaisin töihin, mutta itse jäin vielä toiselle lasilliselle ihan vaan siksi, että halusin ja vielä pystyin.

Vakaa aikomukseni oli ollut käydä yhdessä tietyssä kahvilassa syömässä yhden mielipiteen mukaan kaupungin parhaita kakkuja ja juomassa jälkkärikahvit, mutta en päässyt kovinkaan kauas, kun jäin kadulle kuuntelemaan neljän nuoren miehen musisointia. Meno oli letkeää ja pojat soittivat hyvin. He kauppasivat myös levyään 10 euron hintaan, mutta suuremman investoinnin sijaan tyydyin antamaan muutaman kolikon kannustukseksi. Jatkoin matkaa, mutta nyt jäin seuraamaan jättimäisten saippuakuplien tekoa ja niistä nauttivia pikkulapsia. Tuommoisia jättisaippuakuplakeppejähän voisi tehdä itse... :) Siinä tovin seistyäni havahduin meidän häämarssimusiikkiin. Ne neljä nuorta miestä olivat jatkaneet soitteloaan. Palasin kuuntelemaan heitä ja lopulta istahdin vieressä olevalle terassille.

Oli tullut jo pimeä ja pojatkin lopettivat soittamisen. Spritzerini nautittuani kuulin matkan päästä sellomusiikkia. Halusin mennä tukemaan tätäkin katutaiteilijaa ja kuuntelin varmasti puolisen tuntia ilman nuotteja soittavaa sellistiä, joka sai valtaisia suosionosoituksia kasvavalta yleisöltään. Siinä kuunnellessani välillä aivan herkistyin. Kun sellisti lopetti, totesin, että ilta on vielä nuori ja lämmin. On siis oiva hetki suunnata Rathausplatzille katsomaan, mitä korkeakulttuuria siellä olisi tänään tarjolla. Jääköön Diglas kakkuineen toiselle kertaa.

Rathausplatz oli täynnä ihmisiä. Ravintolakojuilla kävi kuhina kuin muurahaispesässä ja taustalla kaikui ooppera. Päätin ottaa oluen, mutta yllätin itsenikin villillä valinnallani: banaani-weissbierillä! Kaikki paikat olivat varattuja, joten totesin, että tämän oopperan täytyy olla tosi hyvä ja ainutlaatuinen, niinpä päätin tähyillä itselleni istumapaikkaa ja löysinkin yhden irtopaikan. Osaan kysyä saksaksi, onko paikka vapaa, ja ymmärrän kyllä ja ei vastaukset, mutta tämän rouvan liian pitkästä lauseesta en ymmärtänyt paljoakaan. Ymmärsin kuitenkin sen, että siihen sai istua. Siinä imeskelin makeaa oluttani keltaisella pillillä ja nautin esityksestä. Vasta lopputeksteistä minulle selvisi, mitä oopperaa olin seurannut lähes kaksi tuntia, mutta eihän se sitä kokemusta haitannut. Ymmärtämistä ehkä vähän. Ooppera oli nimeltään Manon.

Ilmaisen ruuan bileet!

Tänään oli taas torstai-illoille vakiintunut iltaohjelma, mutta sitä ennen pääsin tutustumaan kaupungin lapsille tarjoamaan iltapäivätoimintaan Stadtparkissa. Valitettavasti paikalle oli eksynyt vain yksi isä lapsensa kanssa. Olin jo ehtinyt haaveilla oppivani lapsilta uusia juttuja, pelejä ja leikkejä, mutta tällä kertaa jouduimme pelailemaan vain aikuisten kesken. Kokeilin kävellä nuoralla, joka ei ihan sujunut edes tuettuna. Lisäksi tarjolla oli jonglöörauspalloja, krokettipeli ja muuta pihapuuhaa. Pelasimme kaverin kanssa korttia ja rupattelimme mukavia. Illansuussa läksimme kohti WerkzeugHia, baaria/ravintolaa, jossa olemme istuneet jo kaksi edeltävää torstaita. Joka kerta porukka on ollut vähän eri, mutta se on ollut vain hauskaa.

WerkzeugH on mielenkiintoinen baari. Sillä on iso terassi, jossa on monenlaista penkki- ja pöytäviritelmää, puita ja puskia ruukuissa, pieni vaja, lyhtyjä ja muuta pientä tunnelmanluojaa. Sisätiloissa puolestaan on keräilyerä vanhoja sohvia ja sohvapöytiä, joista yksikään ei oikein mätsää minkään kanssa, mutta luovat yhdessä lähes harmonisen kokonaisuuden. Oikein hauska ja viihtyisä paikka tavata ihmisiä. Yksi paikan erikoisuuksista on ilmaisen ruuan bileet. Aina silloin tällöin täysin ennalta ilmoittamatta kokki laittaa tietyn musiikin soimaan ja ilmoittaa, että baarin puolella on ruokaa tarjolla - ilmaiseksi. Ja juuri tänään oli sellainen ilta! :D Vaikka kokilla oli sininen tukka, hänen vatsansa koko viesti hyvästä ruuasta. Tarjolla oli kasvisvaihtoehtokin, joka oli jonkinlaista voileipäkakun näköistä juttua, mutta oma valintani oli jauheliha-chili-muhennos, jonka kanssa sai leipää. Se oli oikein herkkua ja maistui weissbierin kera. Tarjolla oli tovin kuluttua myös kakkua, joka oli uunituore, vielä aivan kuuma luumupiirakka. Ja ai että sekin oli hyvää! Tänään ei tarvinnut ottaa euron juustista mäkkäriltä...

Illan lopuksi oli haikeiden jäähyväisten paikka, sillä näimme muutamia uusia ystäviämme tänään tällä erää viimeisen kerran. Kolmessa kuukaudessa ehtii jo tutustumaan ihmisiin, mutta koska ystävystyminen ottaa aikaa, tuntuu kolme kuukautta liian lyhyeltä ajalta siihen. Aivan kuin kaikki jäisi vähän kesken. Harmittaa lähteä juuri nyt, kun vasta päästiin vauhtiin.

Bambeja ja parasiitteja

Olen koko kesän suunnitellut käyväni Wienin luonnonhistoriallisessa museossa, jossa oli erikoisnäyttely parasiiteista. Tänään oli se päivä, kun vihdoin päätin vierailla siellä. Museo on keskiviikkoisin auki ilta yhdeksään, mutta siitä huolimatta, että lähdin liikkeelle jo klo 13, sain aikaa kulumaan muutamassa kaupassa ja lounaalla niin, että kello olikin yhtäkkiä jo seitsemän. Kyllähän se kaksi tuntia riitti, mutta olisin saanut kulumaan toiset kaksi tuntia, jos olisin jokaisen mineraalin ja fossiilin tai piisamin ja tirpan kohdalla pysähtynyt.

Rakennus ensinnäkin oli uskomaton niin ulkoa kuin sisältä. Täytyy sanoa, että aika hieno paikka ja ne monen sortin karhut ja hirvieläimet vitriineissään oli ihan vaikuttava näky. Ehkä jos olisi aktivistin vikaa, sinne saattaisi kuolla. :) Ensimmäisessä kerroksessa oli pari salillista erilaisia mineraaleja, joita jaksoin katsoa pari hyllyväliä ja sen vitriinin, jossa oli timantit ja muut jalokivet, mutta loput meni niin, että "kivi, kivi, kivi, kivi...". Sama juttu meteoriittien, fossiilien ja biljoonien ruukkujen kanssa.

Alakerrasta löytyivät myös museovierailun odotetuin osio: Parasiten - Life undercover! Näyttely keskittyi lähinnä eläimissä asusteleviin loisiin, mutta seinältä löytyi purkkitolkulla lapamatoja, heisimatoja ynnä muita suoliloisia, joita joku erikoinen tohtorismies oli alkanut keräämään jo 1800-luvulla. Varmaan kiehtovaa... Loisten toimintaa oli havainnollisettu suurennoksin, piirroksin, videoin sekä täytetyin isäntäeläimin. Hieman petyin, miten vähän näyttely hyödynsi mahdollisuuttaan mässäillä sängyssä pesivillä punkeilla tai muilla inhoilla arkielämän salamatkustajilla. Sen sijaan se keskittyi eläinten suolissa ja karvojen suojissa asuviin pikkaraisiin kirppuihin ja matoihin. Mutta yhtä kaikki - ällöttävää ja silti niin kiinnostavaa!

Nämä eivät täällä olleet edes yrittäneet "täyttää" dinosaurusta, kuten Salzburgissa, vaan esille oli laitettu pelkät luurangot. Aika pieniähän ne oli ja jäivät melko vähälle huomiolle, koska ne oli sijoitettu käytävien vitriineihin eikä isoihin saleihin, kuten muut. Yläkerrassa puolestaan oli isoja lasivitriinejä, joista oman kulkusuuntani mukaisesti löytyivät ensin apinat ja muut kädelliset, sitten isot petoeläimet, kuten karhut, leijonat, tiikerit ym. Tämän jälkeen tuli sarvipäät poikineen sekä monenlaista Afrikan eläjää. Neljä salia oli omistettu sadoille linnuille pikkutintistä korppikotkiin. Matelijoita seurasi kalat pienistä isompiin. Haihuoneessa kuului tappajahaista tuttu ääni, jonka lähdettä en pystynyt jäljittämään. Haihuone oli pimeä ja keskellä huonetta sijoitetussa isossa vitriinissä ikään kuin ui isoja erilaisia haikaloja. Lopuksi tuli ravut, öttiäiset ja korallit. Jossain vaiheessa tajusin kulkevani vähän niin kuin väärään suuntaan, mutta samapa tuo. Näin ainakin varmistin näkeväni ne kiinnostavimmat jutut, joihin nyt eivät välttämättä nuo muoviset korallit kuuluneet.

Oli kätevää, kun suurimman osan vitriineistä pystyi kiertämään ja näin näkemään eläimet eri kulmista. Lisäksi täytyy sanoa, että kaloja lukuunottamatta eläimet oli täytetty ja tuunattu oikein taidokkaasti ja vakuuttavasti. Lisäksi tarjonta oli enemmän kuin runsasta ja välillä tuntuikin vähän syylliseltä ohittaa pari hyllyväliä, kun ei vaan ehtinyt eikä enää jaksanut olla jokaisesta pikkulinnusta kiinnostunut. Opiskelijana, vaikkakin yli-ikäisenä sellaisena, pääsin sisään puoleen hintaan eli 5 eurolla ja voin kertoa saaneeni rahoilleni vastinetta. Myös varsin hiljainen ajankohta ilta seitsemästä yhdeksään toi pimenevän illan myötä aivan uuden säväyksen tällaiselle museokierrokselle...

Amazing Race Bratislava

Aamun herätys oli odotetun kankea, mutta ylös päästiin. Lähtö on meillä aina yhtä hidasta, vaikka pakattavaa oli käytännössä passi ja hammasharja. Olimme päättäneet olla yötä, mutta majapaikkaa meillä ei vielä ollut. Haaveet laivamatkasta Tonavaa pitkin olivat kariutuneet siihen, että sunnuntaiaamun laivaan ei enää ollut saanut lippuja. Ehkä sitten paluumatkalle... Ensimmäinen tuska ja angsti tuli siinä, ettemme löytäneet oikeaa juna-asemaa. Täällä on joka-asemalla jotain remppaa ja osa asemista on suljettu. Lopulta kysyimme joltain pojalta neuvoa ja hän ohjasi meitä eteenpäin. No tämäkään asema ei ollut oikea, mutta siellä sentään oli info/lipunmyyntitoimisto, josta meidät ohjattiin oikealle asemalle ja saimme evästeeksi vielä kartan junaradoista. Mitenkään erityisen avuliaaksi ei tätä naikkosta voinut kutsua, mutta matka sentään jatkui. Onneksi noita junia kulkee aika tiheään eikä se harmittunut kuin vain vähän, että asemaseikkailun vuoksi missasimme sen ensimmäisen junan, johon olimme tähdänneet.

Oikea asema löytyi lopulta eikä aikaa seuraavan junan lähtöön jäänyt lainkaan liikaa. Olimme ehtineet aikaisemmin ihmetellä junalippuja, mutta koska lipunmyynnissä oli ihan mahdoton jono, päätimme vain napata ne ainoat järkevät ja todennäköisimmin oikeat liput automaatista ja nousta junaan. Lippu maksoi 14€/hlö ja paljastui meno-paluu-lipuksi, jonka voimassaoloaika oli 4 päivää. Oli siis huomattavasti halvempaa junailla itsensä Itävallasta Slovakiaan kuin matkustaa Itävallan sisällä. Mielenkiintoista! Koska junalippu oli meno-paluu-lippu ja maksettu jo, niin siihen sitten kuopattiin ajatus paluumatkasta laivalla.

Junamatka kesti n. 1,5 tuntia ja taittui joutuen. Päivä oli helteinen ja meillä oli eväät mukana. Kun muut turistit astuivat asemalta bussiin, me lähdimme kävellen suuntaan, jonka olimme bussin kulkusuunnan perusteella päätelleet oikeaksi. Emme siis ihan vielä mahtuneet lounarin karttaan, mutta tiesimme matkaa keskustaan olevan alle kilometrin. Kaupunki yllätti meidät heti siisteydellään ja rakennuksillaan. Olimme odottaneet jotain vähän karumpaa, mutta mitä lähemmäs keskustaa pääsimme, sitä mukavammalta kaupunki näytti. Löysimme turisti-infon ja saimme kartan, jossa oli lista monenlaisista nähtävyyksistä. Seuraavana ohjelmassa oli majapaikan löytäminen. Me emme tarvinneet viiden tähden hotellia Tonavan rannassa, mutta oma huone omalla vessalla oli toivomuslistalla. Saamaamme karttaan oli merkitty hotellit, pensionit ja hostellit, joita lähdimme reippaille katsastamaan. Samalla sitä näki vähän kaupunkia. Ja jos ei löydy mitään mukavaa ja edullista paikkaa, niin meillä oli olemassa varasuunnitelma: Kyjev! Tämä Mikontaloa muistuttava hirvio neuvostoajalta tarjosi huoneita alle 30 euron poljettuun hintaan ja sisustus oli ajan hengen mukainen. Se kuulostikin jo niin kutkuttavan houkuttelevalta, että se oli melkein koettava, mutta jos nyt kuitenkin katsottaisiin nämä muut ensin...

Emme valinneet sitä ylihinnoiteltua pensionia, jonka työntekijän herätimme päiväunilta, vaan jatkoimme matkaa viereiseen hostelliin nimeltä Backpackers. Tämä oli perinteinen reppureissaajan hostelli, joka tarjosi ainoastaan sänkypaikkoja, mutta olisi maksanut vain 20€/sänky sisältäen aamupalan. Mutta niin paljoa ei löytynyt tästä rouvasta retkeilijää. Ja sitä paitsi tämä hostelli oli jo täynnä. Eikä ihme, sillä hinta-laatu-suhde sekä palvelu olivat enemmän kuin kohdillaan! Nälkä, hiki, tuska ja epätoivo kurkkaili jo oman olkapääni yli, mutta Jussi jaksoi hymyillä. Olihan hymyyn aihettakin, sillä saman hostellin baarissa iso slovakialainen oluttuoppi maksoi 1,35€. Nestetankkauksen jälkeen kysäisimme vielä varsin ystävälliseltä respantytöltä, että mistä löydämme kauppoja ja sen sellaista. Hetken rupateltuamme hän halusi vielä yrittää auttaa meitä edullisen yöpaikan löytämisessä. Hän oli jo aikaisemmin selvitellyt vapaiden huoneiden tilannetta läheisistä hostelleista ja nyt hän soitti vielä pariin paikkaan. Hän muisti viihtyisän ja edullisen hostellin ihan kauppakadulta ja rimpautti sinne. Sieltä löytyi yksi vapaa huone, joka oli kolmen hengen huone, mutta saimme sen kahden sänkypaikan hinnalla, kunhan emme vaan käytä kolmannen paikan sänkyä, pyyhettä ja mukia. Huone maksoi yhteensä siis 40€ plus verot 3,30€. :) Ihana respantyttö varasi huoneen meille ja olimme tyytyväisiä ja onnellisia! Siinä oli asiakaspalvelija isolla A:lla! Valtavan suuri kiitos hänelle, sillä hän onnistui viime hetkillä puhaltamaan epätoivon ja mielipahan synkät pilvet kauas pois ja pelasti siten meidän viikonlopun!

Majapaikkamme oli nyt siis City Hostel, joka itse asiassa löytyi meidän lounaristakin. Huone oli oikein siisti ja sisälsi oman pesuhuoneen. Sijainti oli loistava keskustaan ja kauppoihin nähden. Aamupalaa ei ollut tarjolla, mutta lähellä oli monenlaista kahvilaa aamua varten. Alakerrassa olevaa tietokonetta sai käyttää ilmaiseksi. Tämä respantyttö oli ihan mukava, vaikkakin vähän kuivakka. Mutta kyllä hän jo maanantaiaamuna ihan leveästi hymyili. :)

Nyt kun yösija oli valmiina ja laukkuja vähän kevennetty, kävimme ensin päivällisellä turistien suosimassa, mutta Backpackersin respatytönkin suosittelemassa ravintolassa Slovak pub, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan Bratislavan linnaan. Samalla näimme paljon viihtyisiä pikkukatuja, joita verhosi nilkkoja vahvitavat mukulakivet. Iltahämärissä pistäydyimme vielä oluselle pieneen kahvilaan, jonka terassilta seurasimme kaupungin sunnuntai-illan elämää, joka oli viriilimpää kuin Wienissä. Seuraavalle päivälle oli luvassa shoppailua ja paljon kävelyä, joten kunnon yöunet tulisivat tarpeen. Niinpä lähdimme yöpuulle.

Klo 5.30 kuului tälle kesälle outo, mutta Suomen kesistä varsin tuttu ääni. Avoimesta ikkunasta sisään lentäneet näkymättömät verenimijät inisivät korvan juuressa, joten ei muuta kuin kadonneen sääsken metsästys alkakoon. Se on käsittämätöntä, miten ne katoavat kuin pieru Saharaan, kun valot sytyttää. Näen ne sieluni silmin hihittämässä jossain lattian rajassa, kun isot vaaleanpunaiset jättiläiset huitovat rääpät silmissä sanomalehdellä ilmaa. Ei sitten tapettu sääskiä ei, mutta eivät ne sitten enää kyllä häirinneetkään. Olivat kaiketi ehtineet imeä jo.

Maanantaipäivä näytti lupaavan aurinkoiselta luvatusta sateesta huolimatta. Kysyimme nyt jo ihan mukavalta respantytöltä vinkkiä hyvän aamupalapaikan löytämiseksi ja pienen haahuilun jälkeen löysimme slovakialaisen leipomon nimeltään HM Naglreiter. Leipomontädin kanssa yhteiseksi kieleksi löytyi saksa, jota täti osasi meitä varmasti paljon paremmin. Aamupalasanasto löytyi ruotsin kautta koukaten ja lopulta meillä oli tarjottimella kahdessa korissa rouheinen sämpylä, "juustopuikula", tavallinen croisant ja rusinapullacroisant, voita ja marmelaadia sekä kaksi melko tiukkaa kahvia lämmitetyllä maidolla ja runsaalla sokerilla. Palan halusta nähdä sen ihmisen, joka laittaa ne molemmat sokeripussit siihen pieneen kahviin ja juo sen! Valittavana oli siis makea ja suolainen aamupalamenu, joten otimme molemmat ja laitoimme tasan. Yhteensä molemmat menut maksoi 5,60€, joten ei paha hinta. Palvelu oli ystävällistä ja kärsivällistä!

Kaupat olivat aika pitkälle samat kuin täällä Wienissä, samoin alennukset. Jussi löysi aurinkolasit ja puseron. Siinäpä se ostossaldo sitten olikin. Pistäydyimme lounaalle aivan ihanan näköiseen ravintolaan, jonka terassilla olisi istunut vaikka koko päivän. Voin vain kuvitella, kuinka ihanalta se näytti illalla, kun pöydillä olevat kynttilät ja lyhdyt palavat. Huonekalut olivat hyvin sirot, puuta ja metallia, ja tyyliltään vähän maalaisromanttiset. Paikan nimi oli Bistro Petite Provence. Ruoka oli maistuvaa ja itsetehty laventelilimonadi oli ihanaa. Olisi pitänyt vain pysyä tässä tunnelmassa - mutta ei - me lähdimme vielä käymään megasuperhyperideaparkostoskeskuksessa!

Sekin oli erittäin halpa reissu, sillä emme löytäneet sieltä mitään ostettavaa hyvästä yrityksestäni huolimatta. Sen sijaan pistin merkille ne lukuisat yksinäiset miehet ostoskeskuksen penkeillä, jotka istuivat tyhjä katse silmissään ja kauppakassit jaloissaan. Niitä voisi kutsua miesparkeiksi. Ennen sidottiin koirat puistonpenkkeihin tai pyörätelineisiin siksi aikaa, kun mentiin kauppaan. Nyt istutetaan miehet penkkeihin kassivahdeiksi ja pistetään koira käsilaukkuun. Samalla reissulla näin itkevän pikkutytön, jolle suihkulähteen houkutus oli käynyt liian suureksi, mutta joka itsekin märissä housuissaan tajusi, että idea oli ollut huono. Oli silkkaa vääryyttä, että kolme aikuista nuhteli häntä kaiken tämän ikävän keskellä aivan kuin ei olisi ollut jo riittävän kurjaa valmiiksi. Jokainen varmaan tietää sen tunteen, kun ei kaipaa ketään sanomaan, että "mitä mä sanoin". Tämä oli sen tytön sellainen hetki.

Pullahdettuamme ulos tästä hypermarketista, totesimme, että ideapark on ideapark kaikkialla. Lisäksi sää oli kääntynyt pilvisen puolelle ja tuskimpa tultaisiin sateiltakaan säästymään. Löimme junan lukkoon ja päätimme etsiä jonkin illallispaikan. Kaatosateeksi tihenevä sade nopeutti ravintolavalintaamme, mutta tällä kertaa arpa suosi ja "kissapitseria" oli oikein tunnelmallinen ja mukava paikka syödä herkulliset pitsat ja juoda lämpimiksemme lasilliset punaviiniä.

Oli hivenen vaikea arvioida, paljonko aikaa tarvitsisimme siirtymiseen juna-asemalle. Meillä oli liput bussiin, mutta mistä ja miten usein busseja kulkisi, se oli epäselvää. Kissapitserian tarjoilija kertoi bussin, mutta pysäkin löytäminen oli toinen juttu. Bussi oli vähän myöhässä, tai sitten ollaan vaan jo totuttu wieniläiseen täsmällisyyteen. Kiirehän siinä tuli ja loppupäässä piti vaihtaa juoksuaskeliin. Aseman taulusta löytyi nopeasti raide, mutta itse raiteen löytämiseen tarvittiin poliisia. :) Amazing Race Bratislava! Aikaa junan lähtöön minuutti. No onneksi junan kellon mukaan sentään 2, mutta vähän täpärälle veti. Juna oli ihan täysi, mutta onneksi eräs nuoripari oli varannut laukuilleen kaksi paikkaa, joita kukaan muu ei ollut uskaltanut kyseenalaistaa. Mutta eihän täällä suuressa maailmassa laukkuja penkeillä pidetä, joten niinpä meille järjestyi ihan helposti istumapaikat. Sykkeen tasaannuttua loppumatka ei tarjonnut uusia yllätyksiä. Ja hyvä niin.

Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja virkistävä! Tykästyimme molemmat aivan suunnattomasti Bratislavaan, emmekä vieläkään ymmärrä, miksi se on matkakohteena niin aliarvostettu. Se on sympaattinen, edullinen, ystävällinen, viihtyisä, turvallinen pieni suuri kaupunki, joka toimii euroilla ja jossa aivan helposti olisi saanut kulumaan useammankin päivän. Se on täydellinen kohde viikonlopulle, jolta kaipaat leppoisaa kaupunkitunnelmaa, viihtyisiä kahviloita ja terasseja tuikkuineen, mutta et ylimääräistä kilpajuoksua museoiden ja kirkkojen välillä, vaikka niitäkin sieltä löytyy sopiva kourallinen. Suosittelemme Bratislavaa täydellä sydämellä!

Mattimyöhäisten matkatoimistosta päivää!

Olimme suunnitelleet lähtevämme tänä aamuna Bratislavaan, mutta matkanjärjestäjiä laiskotti perjantai-iltana niin, että suunnittelu jäi monelta osin tähän aamuun. Ysin herätys sekä junien ja laivojen aikataulujen tutkiminen kiristi tunnelmaa heti aamusta, joten hetken jahkailun jälkeen päätimme lykätä lähtöä päivällä. Olihan täällä taas maanantai jokin pyhäpäivä eli vapaapäivä. Lisäksi Jussin työkaverit olivat sanoneet, että Bratislava on päivässä nähty. Rauhoitimme aamun, joimme kahvia, käväisimme kaupassa ja päätimme lähteä ihan vain käpsyttelemään rauhassa ja katsoa, minne päädytään.

Jussi kävi "gigantissa" räpläämässä niitä "tabletteja". Itse viivähdin tuokioksi Apple iPad pöydän ääreen ja katsoin, miltä omat Taidesalkkusivuni näytti kyseisessä laitteessa. No hyvältähän tietenkin, vaikka hienot animaatiot eivät toimineetkaan. :) Seuraavaksi jalat veivät meidät yhteen "tossa vois joskus käydä kahvilla" -paikkaan, jossa join kahvin kaikilla herkuilla: suklaakastikkeella, amaretto-liköörillä ja kermavaahdolla. Oli siinä sitä kahviakin. Kahvila on tässä melko lähellä pienen kirkon kupeessa Neustiftgassella ja sen terassilla on oma vanha suihkulähde. Aivan ihana paikka ja ystävällinen tarjoilijasetä. Se täytyy aina mainita, jos sellaisen onnistuu saamaan!

Tässä vaiheessa olin pysähtynyt jo kaksi kertaa lisäämään laastareita orastavien rakkojen paikoille. Näillä kengillä en siis lähde enää kauppaa kauemmas! Päiväretki johdatti meidät MQ:lle, jossa istuimme Leopold Cafen terassille. MQ:lla on aina paljon ihmisiä ja se on hyvin mielenkiintoinen paikka istua iltaa. Parasta on se, että siellä ei välttämättä tarvitse istua terassilla juoden turistihintaisia spritzereitä, vaan mukana voi olla ihan yhtä hyvin omat eväät ja istua voi jollain niistä lukuisista muovisaarekkeista, jos sieltä vapaan paikan löytää. Viihdyimme terassilla aivan iltaan asti ja kun olimme jo matkalla kotiin päin, eräs meidän torstai-illan ystävistämme tuli sattumalta vastaan. Lähdimme vielä hänen matkaansa ja tapasimme lisää tuttuja. Käväisimme kurkkaamassa hetken paikallista yöelämää ja totesimme, ettemme olleet jääneet mistään paitsi. Seura oli kuitenkin hauskaa ja viihdyimme matkassa jonnekin puoli kahteen asti.

Tämän toimiston matkanjärjestäjät ovat välillä vähän huonoja ennakoimaan, joten olimme aika lailla samassa tilanteessa kuin aamulla. Olimme säästäneet suunnittelutuskan iltaan, mutta koska ilta venyikin odotettua pidempään, sama tuska odotti meitä ei-niin-aamuihmisiä sunnuntaiaamuna. Sen verran olimme katsoneet, että koska niitä junia oikein kulkee, joten tiesimme suurin piirtein, koska kellon pitää pirahtaa.

Viikon luontohetki

Belvederen puutarha jäi edellisellä vierailulla näkemättä, joten Jussi teki torstaina tavallista lyhyemmän päivän ja lähdimme puutarhakävellylle. Keskiviikon, melko syksyisen sään jälkeen oli hivenen vaikea uskoa, että pihalla todella olisi 25 astetta lämmintä, mutta olipa onni, etten sitten lähtenyt sillä neuleella!

Puutarha oli kaunis! Ei toki yhtä iso kuin Schönbrunnissa, mutta riitti siinäkin kävelemistä. Altaat, patsaat ja niittymäiset kukkaistutukset sekä rauhalliset ja suojaisat levähdyspaikat tekivät puutarhasta varsin viihtyisän. Prinssi Eugenella oli ollut siellä jopa oma eläintarha leijonineen ja biisoneineen. Kiva! Varsinkin sille leijonalle, kun molemmin puolin oli ollut sijoitettuna pihvi poikineen! Tarkoituksenamme oli ollut kiertää samalla Belvederen kyljessä sijaitseva Wienin yliopiston Botanic Garden, mutta se oli mennytkin oletettua aikaisemmin kiinni. Se nyt sitten jäi seuraavaan kertaan. :)

Seuraavaksi piti keksiä joku ruokapaikka ennen iltaa. Olimme menossa taas istuskelemaan saman seurueen kanssa, jonka kanssa vietimme torstai-iltaa viikko sitten. Hauskoja ja mukavia ihmisiä! Löysimme suositun näköisen italialaisravintolan, jonne päätimme poiketa. Jussi tilasi jotain peruna-muna-gnocheja tai jotain ja itse otin ravintolan omatekoisia ravioleja tulisessa tomaattikastikkeessa. Palvelu oli ripeää ja ystävällistä. Ruoka sen sijaan kuulosti paremmalta kuin maistui. Ei ole helppoa tehdä hyvää ruokaa, joka ei maistuisi Saarioisen eineksille ja saippualle... No mutta se oli ihan hyvää ravintoa eikä jäänyt nälkä! Ehdimme ennen iltatreffejä ottaa viereisestä jäätelöbaarista vähän jälkkäriä. Jussi otti mango- ja vadelma-jogurttijäätelöä. Oma kipponi koostui vanilja-, kookos- ja suklaajäätelöstä, joista viimeksi mainittu oli niin paksua tavaraa, että sitä pystyi melkein jänkkäämään. Maku oli kohdallaan, vaikka koostumus olikin vähän outo omaan suuhun. :) Loppuilta sujui rupatellessa mukavia ja suomikuvaa kohentaessa... :) Erityisen säväyksen iltaan toi melkoisen kookas ja hermostuttavan aktiivinen hämähäkki, joka viritteli verkkojaan Jussin pään yläpuolella. Terassipöytämme sijaitsi nimittäin pienen vajan seinustalla, jonka räystäs tarjosi kodin monenlaiselle öttiäiselle, joista suurinta osaa en onneksi nähnyt. Tarkkaavaisuuteni kyseistä ällötystä kohtaan herätti jonkin verran hilpeyttä itävaltalaisissa tuttavissamme, eikä vakuuttelut "ystävällisestä hämähäkistä" uponnut minuun. :) Kyseinen seurueemme ei-toivottu jäsen ei sitten toteuttanutkaan vikkeläjalkaista hyökkäystään mieheni niskaan, jota se kuitenkin oli suunnitellut koko illan, vaan pysyi lestissään aina loppuun asti - tai ainakin puolille öin, jolloin me jätimme muut jatkamaan iltaa ja vapautimme heidät velvollisuudestaan tiristää keskustelua englanniksi. :) Ehkä näemme taas ensi viikolla!

Monenlaista mietittävää

Alkuviikko sujui vähän ankeammissa säissä, joilla oli vaikutuksensa myös omaan vireystilaan. Miten voi tekemättömyys olla joskus tosi uuvuttavaa? Tänään kuitenkin piristyin sen verran, että lähdin tekemään muutamia tuliais-/lahjahankintoja. Ostosreissulla vierähti 6 tuntia, mutta valitettavasti kaikkia suunniteltuja hankintoja ei ollut enää saatavilla. Joskus vaan pitäisi olla vähemmän harkitsevainen ja tehdä niitä heräteostoksia! No nyt jäi siltä osin luu käteen ja sekös vähän harmitti. Lisäksi oli muuten tosi hankala tehdä kynsilakkaostoksia! Niiden tee-se-itse-rakennekynsien elinkaari oli odotetun pitkä - eli aika lyhyt. Siinä vaiheessa, kun kynnet näyttävät kynsisieneltä, pituus ei yksistään riitä tekemään niistä kauniit! Sama koskee muuten hiuksia! :) No siispä liotin ja rapsutin kynnet irti. Koska olin edelleen Kaisalta saamieni muoti- ja juorulehtien innoittamana oranssin värin pauloissa, halusin punertavan oranssin kynsilakan. Sävyjä oli paljon tarjolla, samoin eri hintaluokan kynsilakkoja. Ei ollut helppoa ei. Mutta onneksi H&M tiesi, mikä maailmalla on IN, ja onnistuin täpärästi säästämään 9 euroa! :D

Ostoskierroksella näkee monenmoista, kun vaan pitää silmät auki ja kehtaa tuijottaa. Mariahilferin katukuvaan mahtuu monenlaista hiihtäjää: ihmetteleviä, kiireisiä, eri ikäisiä ja värisiä - eli monenlaisia. Vastaani huojui tyttö ja poika. Nämä nuoret olivat varmasti alle parikymppisiä, eikä kummankaan jalat enää kantaneet tai silmät tarkentaneet. Tyttö rutisti kirkasta muovipulloa kuin suurinta aarrettaan ja poika tarvitsi tuekseen kävelykepin. Toisessa päässä katua vastaani tuli toinen, iältään vastaava pari, joista pojalla oli mustat aurinkolasit. Kun poika meinasi huojuen kävellä kohti liikennemerkkiä, luulin kauempaa, että kyseessä oli sokea poika, jota tyttö talutti. Ehkä näin saattoi ollakin, mutta heitä ohittaessani huomasin, että sumussa sukelsi tyttökin. Näiden nuorten näkeminen jätti varsin mietteliääksi, sillä vaikka se olisikin "normaali" näky meillä ja muualla - onhan niitä nuoria narkkeja Jyväskylässäkin - on se näky joka kerta yhtä surullinen ja lohduton. 

Ohjelmantäyteinen päivä päättyi elokuvailtaan. Meidän lähellä sijaitsevan pääkirjaston katolla on koko kesän ja syksyn ulkoilmaelokuvateatteri, kaupungin korkein elokuvateatteri :), jonne menimme yhdessä Jussin työkavereiden kanssa. Olimme kyllä nähneet elokuvan "Into the wild" aikaisemmin, mutta se oli aivan yhtä koskettava ja vaikuttava elokuva toisellakin katsomiskerralla. Melkoisen raikas, suorastaan kylmä ilta viritti sopivasti tunnelmaan, sillä elokuva sijoittui suurelta osin Alaskan maisemiin. Olisi saanut olla sukkahousut jalassa!

Puspus, ei vaan The Kiss

Meillä oli nähtävyyksistä jäljellä oikeastaan enää yksi must-kohde: Belvedere. Sunnuntai oli oikein mainio päivä sille. Belvederen sanotaan olevan yksi maailman hienoimmista barokkipalatseista. Se koostuu kahdesta linnasta, ylemmästä ja alemmasta, jonkinlaisesta kasvihuoneesta sekä niiden väliin jäävästä puutarhasta. Aikoinaan se rakennettiin Savoyn prinssi Eugenelle, jonka kuoltua siitä tuli hallitsevan keisarisuvun Habsburgin asunto. Nykyään ylemmässä linnassa eli Oberes Belvederessä on näytillä eri aikakausien taidetta ja sieltä löytyvät mm. Klimtin kuuluisat teokset The Kiss sekä Judith I sekä useita Egon Schielen teoksia. Oli siellä myös yksi Gallen-Kallelan teos, kevät taisi olla nimeltään. Näiden lisäksi löytyi runsas tarjonta mulkosilmäisiä muotokuvia. Valitettavasti melkoisen sinnikäs sade yllätti meidät runsaalla aurinkorasvalla sivellyt turistit, joiden haaveena oli ihastella museon jälkeen puutarhaa, mutta se jääköön nyt toiseen kertaan. Sinne onneksi pääsee ilmaiseksi.

Illalla teimme pitsaa ja pelasimme monta erää paskahousua ja tikkiä uusilla taidepelikorteilla. :)

Tullaan tutuiksi!

Tällä viikolla tapasimme paljon uusia ihmisiä. Keskiviikkona kävimme taas uimassa Alte Donaussa, jossa tapasimme Cathyn ja Andreaksen ystäviä. Meitä pyydettiin saman seurueen kanssa torstai-iltana lasilliselle ja mehän tietysti menimme. Tapasimme taas uusia mukavia ihmisiä, joita toivottavasti ehdimme nähdä vielä uudestaan!

Lauantaina pääsimme vihdoin kuuntelemaan jazzia Hermannin rantabaariin ja ehdimme nähdä melkein alusta asti kaikki Ankeruhr-kellon 12 hahmoa, jotka hitaasti kulkivat kellon etualalla urkumusiikin soidessa. Missasimme vain kolme. :) Illalla Jussin toinen työkaveri oli kutsunut meidät syömään muiden maanmiestensä kanssa, tässä tapauksessa seurueeseemme kuului 5 venäläistä, 2 ukrainalaista ja me. Ilta oli mielenkiintoinen. Siinä kohtaa, missä muut lähtivät juomaan Stadtparkiin vodkaa, me päätimme suunnata kotiin. :)

Oi ihana turhamaisuus!

Tänään oli turhamaisuuksien päivä, sillä olimme Cathyn kanssa keksineet tehdä kotitekoiset akryylikynnet. Kuuden tunnin tuhertamisen jälkeen meillä oli uudet kynnet, toisella vähän pidemmät kuin toisella. Lopputulos oli yllättävän hyvä, vaikka ei ihan mallinsa mukaiset. :) Aine oli vähän haastavaa, sillä emme oikein oivaltaneet, miten sen tulisi toimia. Emme ehkä tiedä sitä vieläkään, mutta hoksasimme kuitenkin jotain. Katsotaan, kuinka nämä kestää...

Olimme saaneet toivomuksesta tuliaisiksi vaasalaisilta Dracula pillereitä, niitä ihania salmiakkikarkkeja. Jussi vei pussin töihin toiveikkaana siitä, että näkisi irvisteleviä ilmeitä. Mutta mitä vielä! Nämä olivat jopa tykänneet niistä! Halvan Salmiakki hävisi Draculapillereille aika lailla 6-0. No oli niistä Halvan Salmiakeista tykännyt ainakin yksi. :)